Yli 80 minipelistä koostuva Wii Party U on iloinen ja viihdyttävä koko perheen peli, jossa piisaa vaihtelua ja josta sekä kokeneet että satunnaiset pelaajat voivat nauttia yhdessä. Selkeästi selitettyä ja helppotajuista sisältöä oppii kuka tahansa pelaamaan hetkessä.
Wii Party U:n karnevaalihenkinen anti on jaettu kolmeen osaan. TV Party -pelitila koostuu perinteisiä lautapelipelejä muistuttavasta kilpailusta. Siinä ideana on heittää noppaa, ehtiä maaliin ensimmäisenä ja voittaa matkalla minipelejä. Pelaamisessa käytetään Wii U:n tablettiohjainta, mutta pääpaino on tavanomaisilla ohjainkapuloilla huitomisessa.
House Partyssa pelataan puolestaan enemmän tablettiohjaimella, ja tässä pelitilassa esitelläänkin mainiosti Wii U:n omintakeisia pelillisiä mahdollisuuksia. Parhaasta päästä ovat muun muassa kiivas vesikannutaisto, luonnosten piirtäminen ja minipeli, jossa yhden pelaajan pitää selittää muille, mitä ohjaimen ruudulla näkyy. Myös peliohjaimen kameraa hyödynnetään hauskasti.
Viimeisenä GamePad Party keskittyy pelkästään tablettiohjaimeen, kun kaksi osanottajaa pelaa vastakkain saman ohjaimen molemmilta puolin. Tarjolla on esimerkiksi pöytäjalkapalloa ja kolmiosaisten Mii-hahmojen kyhäämistä.
Wii Party U:n aiheuttaman ilon voi rinnastaa suoraan pelaajien määrään. Bilepelien akilleenkantapää eli yksinpeli on nyt normaaliakin tympeämpää, sillä minipelit on tehty pääasiassa kahdesta neljään pelaajalle. Moninpelissä tunnelma puolestaan kohoaa paikoin riemastuttavan jännittäväksi ja mukaansatempaavaksi.