Thronebreaker: The Witcher Tales

Pelaajalehti.com julkaisee nyt Thronebreaker: The Witcher Tales -arvostelun, joka julkaistiin alkujaan Pelaaja-lehden joulukuun 2018 numerossa.

13.1.2019 10:00

Korttipeliä valtakunnan kohtalosta

The Witcher III:n minipelistä kokonaan omaksi digikorttipelikseen kasvanut Gwent julkaistiin viimein valmiina kokoversiona lokakuussa. Samalla ilmestyi myös sen korttimekaniikkoihin perustuva yksinpelikampanja Thronebreaker. Sen piti alun perin olla osa Gwentia, mutta lopulta se ilmestyi itsenäisenä pelinä. Onko se tämän arvoinen ja mistä pelissä on kyse?

Thronebreaker kantaa lisänimeä The Witcher Tales, eli se sijoittuu The Witcherin maailmaan. Pääosassa ei kuitenkaan nähdä Geraltia tai muita aiempien pelien päähenkilöitä. Sen sijaan Thronebreakerin tarina kertoo Lyrian ja Rivian pohjoisten valtakuntien kuningatar Mevesta, joka joutuu puolustamaan maitaan Nilfgaardin hyökkäystä vastaan. Lisäongelmia aiheuttavat maiden sisäiset ongelmat ja poliittinen juonittelu. Meve ei ole mikään hovikuningatar vaan joukkojaan edestä johtava komentaja, jonka ohjaksissa pelaaja ottaa osaa taisteluihin ja joutuu tekemään koviakin päätöksiä maidensa ja niiden asukkien kohtaloista.

Thronebreaker: The Witcher Tales -arvostelu

Pelimekaanisesti Thronebreaker on yhdistelmä kevyttä roolipelausta ja korttipeliä. Pelaaja liikkuu kartalla keräten resursseja ja kohdaten erilaisia tilanteita, joista osa vaatii päätöksentekoa ja osa taistelua. Taistelut ratkaistaan gwent-korteilla, ja pakat kuvaavat armeijoita. Omaa armeijaa eli pakkaa voi muokata pelin edetessä löytyvillä ja rakennettavilla korteilla, mikä kuvaa varsin mainiosti Meven joukkojen kasvua ja kehitystä. Myös leirin rakennuksia voi kehittää, mikä avaa käyttöön uusia tai paranneltuja joukkokortteja.

Taisteluissa pelattava gwent ei ole aivan samanlainen peli kuin se oli The Witcher III:ssa. Syksyn aikana itsenäiseen Gwent-peliin julkaistiin sitä suuresti uudistava ja suoraviivaistava päivitys, jonka pohjalta peli toimii myös Thronebreakerissa. Päivitys muun muassa kutisti osapuolten kaistat kolmesta kahteen ja antoi korteille huomattavasti enemmän erikoiskykyjä ja -ominaisuuksia. Silti kyseessä on pohjimmiltaan sama peli, jossa pyritään voittamaan kaksi erää kolmesta saamalla pöytään lopulta enemmän voimaa kuin vastustajalla.

Koska Thronebreakerissa vastassa on ihmisen sijaan tekoäly, pidetään pelaaminen tuoreena taisteluiden monenlaisilla erikoismuuttujilla ja -säännöillä. Monissa tapauksissa tilanne määrittää taistelussa nähtävät erikoiskortit, kuten vaikkapa vastapuolen johtajat. Vastaavasti oman armeijan hahmot voivat olla omia erikoiskorttejaan. Oma lukunsa ovat erityiset pulmataistelut, joista on selvittävä yhdessä kierroksessa annetuilla korteilla. Nämä aivopähkinät ovat hyvää vaihtelua tavanomaisempien taisteluiden rinnalla.

Taistelusta toiseen lähes jatkuvasti muuttuvat säännöt voivat olla aloittelijoille hieman epäselviä, mutta vähänkään enemmän gwentia tai digikorttipelejä pelanneille Thronebreaker on aika helppo tapaus. Oman armeijapakan tuunaaminen ei ole edes kovin välttämätöntä lukuun ottamatta aivan lopun viimeistä taistelua, joka on jopa ärsyttävän turhauttava. Joka tapauksessa peli on myös hyvä tapa päästä sisään gwentin saloihin, jos se ei aiemmin ole tuttu.

Thronebreaker: The Witcher Tales -arvostelu

Thronebreaker lunastaa paikkansa itsenäisenä pelinä pitkälti tarinansa ansiosta. Pituutta on helposti yli toistakymmentä tuntia, joten mistään pikkupelistä ei ole kyse. Tarina loistaa etenkin henkilöhahmojensa ja päätöksenteon ansiosta. Monet vastaan tulevat valinnat ovat vaikeita, ja niiden seurauksilla on väliä, mikä monesti selviää vastan myöhemmin tarinan edetessä. Etenkin se on aina vaikea tietää, kehen voi luottaa ja kehen ei. Tarina etenee tasaiseen tahtiin, joskin ensimmäinen kappale eli pelin alku on niistä ehkä tylsin. Kunnolla se pääsee vauhtiin vasta seuraavissa osissa, joten ei pidä alun antaa hämätä.

Thronebreakerin tarinan ympärille olisi voinut aivan hyvin rakentaa toisenlaisenkin pelin, mutta se toimii hienosti näin korttipelinäkin. Ainakin se on hyvä osoitus siitä, että CD Projektilla on muitakin tarinoita kerrottavana Geraltin maailmasta kuin vain hänen omat seikkailunsa.

9/10
KehittäjäCD Projekt Red
JulkaisijaCD Projekt RED
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätKauhu, Kiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa