Mahtavuus sirpaleina
Resident Evil 2:n uusioversio oli oma ehdoton suosikkini viime vuoden pelijulkaisuista. Minulla ei ole ollut koskaan minkäänlaista syvempää suhdetta alkuperäiseen selviytymiskauhuun, mutta uusioversion tiivistunnelmainen, uskollinen ja modernilta tuntunut tulkinta takavuosien klassikosta imaisi minut mukaansa kovemmin kuin moni muu peli pitkään aikaan.
En voi silti sanoa olleeni innoissani, kun Capcom ilmoitti tuovansa myös Resident Evil 3:n uusioversion markkinoille vain hieman yli vuosi kakkososan jälkeen. Resident Evil 3 oli jo aikoinaan selvästi vain pieni makupala merkittävämpien Resident Evil -julkaisujen välissä, joten pelko historian toistumisesta on ollut vahva. Nyt se on osoittautunut toki vääräksi, sillä vuoden 2020 Resident Evil 3 on peräti isompi pettymys kuin uskalsin kuvitella.
Uuden Resident Evil 3:n lähtökohdat ovat hyvällä mallilla. Peli lainaa tekniikkaansa ja monet mekaniikkaansa suoraan Resident Evil 2:n uusioversiolta, joten se on sekä sulava pelata että parhaimmillaan todella näyttävä. Lainaaminen on sen verran suoraa, että käyttöliittymän osalta peliä ei edes erota edeltäjästään. Se ei ole vielä ongelma mutta vihjaa ensimmäisenä pelin laihemmasta luonteesta.
Asiat alkavat mennä harmittavampaan suuntaan, kun Resident Evil 3 yrittää rakentaa omia asioitaan perusteiden päälle. Alkuperäisen tavoin myös uusioversio tavoittelee Resident Evil 2:een nähden toiminnallisempaa luonnetta, mikä kuulostaa ideatasolla mielenkiintoiselta mahdollisuudelta vaihtelulle. Tämä näkyy ennen kaikkea pelin rytmityksessä ja kenttien rakenteessa, mutta ikävä kyllä kaikkea muuta kuin positiivisella tavalla.
Resident Evil 2:n yksi suurimpia viehätysvoimia oli lähes kaikilta osa-alueilta yhtenäinen pelimaailma, joka kutsui tutkimaan ja oppimaan jokaisen yksityiskohdan. Monien pulmatilanteiden tukema peruseteneminen oli jo itsessään nautinnollista ja salaisuuksien jahtaaminen vielä sitäkin tyydyttävämpää. Kiinni naulattavista ikkunoista sisään valuvat zombit toivat vanhojen alueiden koluamiseen vielä omaa yllätyksellisyyttä, johon pelaajalle annettiin kevyt mahdollisuus vaikuttaa.
Resident Evil 3 on selvästi hajautetumpi ja staattisempi kokemus. Sen isommat tapahtumapaikat eivät ole kytköksissä toisiinsa ja tuntuvat nekin pelialueina kovin rajatuilta. Peli yrittää kyllä tarjota vähän väliä pienimuotoisia vastineita Resident Evil 2:n lumoavasta poliisiasemasta, mutta ne jäävät turhan yksinkertaisiksi herättääkseen suurempaa tutkimisen iloa. Sivupolkuja on siellä täällä, ja niitä on yhä mukava jahdata parempien varusteiden perässä, mutta yksinkertaisemman rakenteen johdosta se muistuttaa enemmän hanttihommien tekemistä kuin luontevaa pelimaailman tutkimista.
Toiminnallisen luonteen johdosta pulmatilanteet ovat vähentyneet lähes nollaan. Tämä toki tarkoittaa, että seikkailussa on vähemmän absurdeja hetkiä, joissa päähenkilöt joutuvat kummastelemaan shakkinappuloiden muotoisten tulppien oikeaa asennusjärjestystä mitä epäkäytännöllisimmissä tilanteissa, mutta se myös yksinkertaistaa pelimaailmassa liikkumista harmittavasti. Niin pöhköjä kuin monet Resident Evil -pulmat ovatkin, niiden poissaolo imee persoonallisuutta muutenkin jo latteiksi jääviltä pelialueilta.
Ehdottomasti suurin epäonnistuminen uudessa Resident Evil 3:ssa on ikonisen Nemesis-pahiksen käsittely. Alkuperäisen pelin Nemesis herättää vielä tänäkin päivänä kauhua monissa pelaajissa, sillä jo pelkkä idea pelaajan jatkuvasti yllättävästä hirviöstä on yhä äärimmäisen ahdistava hyvin toteutettuna. Saman todisti viimeksi myös Resident Evil 2:n uusioversio, jossa pelaajaa jahdannut Mr. X -pahis oli niin kuumottava tapaus, että kokemusta sulateltiin kuukausia hupaisilla gif-animaatioilla ja modeilla.
Uuden Nemesiksen hehkutettiin ennakkoon olleen kehittyneempi versio Mr. X:stä, mutta tämä ei pidä lopulta ollenkaan paikkaansa. Eräs Mr. X:n suurimpia hienouksia oli, kuinka dynaamisesti se liikkui pelaajan kintereillä pelimaailmassa ja tasapainotteli hienosti ennalta arvattavien ja yllättävien toimintamallien välillä. Otuksen välttely oli oikeasti mielenkiintoista puuhaa, ja se vieläpä esiteltiin pelaajalle upeasti. Juuri kun Resident Evil 2:n poliisilaitos alkoi tuntua tutulta ja näin myös turvalliselta paikalta, mullisti Mr. X tavan, jolla peliä täytyi pelata.
Resident Evil 3:n uusioversiossa kohdattava Nemesis on vaivoin edes sukua Mr. X:lle. Pelin pirstaloitunut maailmanrakenne ei anna sille juuri mahdollisuuksia samoilla ympäriinsä pelialueilla, joten jo varhaisessa vaiheessa ilmestyessään pahiksen välttely ja pakoon juokseminen jää triviaaliksi. Kuumotuksen sijaan hirviö herättää toimillaan lähinnä ärsytystä, sillä Nemesis kykenee kamppaamaan pelaajan kauempaakin lonkerohyökkäyksillään ja hyppäämään hahmon esteeksi pakotetusti tietyillä ennalta määrätyillä alueilla.
Pääosa Nemesis-kohtaamisista on raskaasti käsikirjoitettuja kohtauksia. Niissä pelaajan tarkoituksena on lähinnä juosta pakoon erittäin tiiviitä putkialueita pitkin ja koettaa hidastaa jahtaajaa ampumalla aina silloin tällöin paria estettä pelimaailmassa. Tämä on erityisen silmiinpistävää siksi, että alkuperäisessä Resident Evil 3:ssa Nemesis-kohtaamisia höystettiin valinnoilla, jotka pystyivät hankaloittamaan tai helpottamaan pelaamista. Nemesiksen moukaroinnista on yhä mahdollista ansaita muutamia varustebonuksia, mutta muuten hirviökohtaamisiin ei ole saatu sidottua kummempia etenemisvaihtoehtoja.
Toiminnallisempaa lähestymistapaa ei kyetä muutenkaan perustelemaan. Suurin tyylisuunnan mukana tullut pelillinen muutos on mahdollisuus yrittää vältellä hirviöiden hyökkäyksiä oikea-aikaisella väistönapin painalluksella, mikä sekin on tehty tarkoituksella summittaiseksi. Selviytymisestä taistellessaan väistönapin jatkuvaan rämpyttämiseen ei voi siis luottaa, vaan se on enemmän työkalu, jota voi käyttää viimeisenä ratkaisuna tiukimmista pinteistä päästäkseen.
Muuten Resident Evil 3 heittää räiskittäväksi aiempaa huomattavasti isompia zombilaumoja. Samalla se värittää ympäristöjä räjähtävien tynnyrien ja vihollisia tainnuttavien sähkölaitteiden kaltaisilla esineillä. Isojen vihollismassojen päihittäminen onkin hauskaa muutaman kerran, mutta se ei riitä paikkaamaan kunnon pulmien ja tutkimisen jättämää aukkoa. Pelin asetarjonta on kummallisesti jäänyt vielä jopa tylsemmäksi kuin Resident Evil 2:ssa nähty pyssyanti.
Parhaimmillaan Resident Evil 3 on tarinankerronnallisella puolellaan. Se sijoittuu ajallisesti osin samaan hetkeen kuin Resident Evil 2 mutta seuraa Raccoon Cityn poliisiasemalla hääräävän Leonin ja Clairen sijaan zombien täyttämästä kaupungista pakokeinoa etsivää Jill Valentinea. Jill oli aikoinaan yksi alkuperäisen Resident Evil –pelin päätähtiä, ja siksi Nemesis on niinkin hanakasti hänen kintereillään.
Resident Evil 2:n tavoin myös tuore uusioversio hyötyy pelin käyttämän RE Engine -moottorin näyttävistä visuaalisista mahdollisuuksista. Välipätkiä seuraa ilolla jo pelkästään yksityiskohtia ihastellen, ja varsinkin hahmoissa piisaa eloa. Käsikirjoitus tukee tätä vielä hyvin siinä mielessä, että kaikkien eloonjääneiden koitoksista tulee oikeasti kiinnostuttua. Modernisoitu Jill on hyvä keskipiste tapahtumille kokeneena ja määrätietoisena ”superpoliisina”, joka on kaikesta huolimatta kaikkea muuta kuin valmistautunut Raccoon Cityn kohtaamaan katastrofiin. Tukihahmoista varsinkin pelattavissa oleva Carlos on saanut huomattavasti lisää karismaa ja on oikeasti ilahduttava näky ruudulla jokaisella kerralla.
Yksinpelattavaa Resident Evil 3 ei tarjoa uudistettunakaan pitkäksi ajaksi. Sain rauhallisella tahdilla pelin tarinan läpi noin seitsemässä tunnissa, minkä jälkeen koluamista voi jatkaa eri vaikeustasojen tai Resident Evil Resistance -moninpelin merkeissä. Resident Evil 2:n kaltaista kahden läpipeluun kampanjaa ei ole olemassa, ja pienemmistä erikoistiloista on samalla luovuttu tyystin. Pistevetoista Mercenaries-toimintaa ei kannata odottaa, vaikka alkuperäinen Resident Evil 3 toikin sen aikoinaan ensimmäistä kertaa osaksi sarjaa.
Teknisten ja mekaanisten sukujuuriensa ansiosta Resident Evil 3:n uusioversio on ehdottomasti kohtalainen toimintapeli. Resident Evil 2:n mahtavan uusioversion seuraajana se on kuitenkin uskomaton pettymys. Alkuperäisen Resident Evil 3:n tavoin se tuntuu välipeliltä, mutta se onnistuu kalpenemaan myös esikuvansa monien saavutusten rinnalla. Vuoden 2020 Resident Evil 3 ei ole näin ollen lähelläkään sitä, mitä Capcom on opettanut odottamaan sarjalta kahdella edellisellä Resident Evil -julkaisullaan.