Mortal Kombat 11: Aftermath- arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesän 2020 tuplanumerossa 213.
Maukasta jälkipuintia
Modernit Mortal Kombatit ovat olleet taistelupeleiksi todellisia sisällön aarreaittoja, joissa on pyritty huomioimaan monenlaisten mätkintäfanien tarpeita. Itselleni pelien tuoreimmista lisäyksistä tärkeimmät ovat hämmentävän kiehtovaan mytologiaan uppoutuvat elokuvamaiset tarinakampanjat, jotka kaikessa pöhköydessään peittoavat muinaiset Hollywood-rainat niiden omalla tontilla. Yhdeksännen Mortal Kombatin uudelleenkäynnistämä tarinakaari saikin viimevuotisessa Mortal Kombat 11:ssä eräänlaisen päätöksen, johon sarjan ensimmäinen lisäkampanja Aftermath on nyt tuonut muutamien tuntien mittaisen kiertoreitin.
Aftermath sekoittaa pakkaa vielä kertaalleen yhdellä aikamatkustuskäänteellä, jonka seurauksena Mortal Kombat 11:n julkaisun jälkeiset lisähahmot päätyvät keskelle emopelin tapahtumia. Viisi lisäkappaletta keskittyy toisin sanoen Shang Tsungiin, Nightwolfiin, Sindeliin sekä Sheevaan ja tuulijumala Fujiniin, jotka ovat Aftermathin omia lisäyksiä. Kuten arvata saattaa, salainen tehtävä menneisyydessä lähtee lapasesta eikä aikajanan vääristymiseltä voida välttyä. Alkuun hieman hitaasti vierivä lumipallo kasvaa lopulta jättimäiseksi, eikä tapahtumien mahtipontisuutta ja kampanjan laatutasoa voi loppua kohden kuin ihastella.
Melko tasapuolisesta ruutuajasta huolimatta show’n varastaa itseoikeutetuin elkein muodonmuuttajavelho Shang Tsung, kun roolissa ilkikurisesti myhäilevälle Cary- Hiroyuki Tagawalle saadaan viimein laajempaa hyötykäyttöä. Alkuperäisen Mortal Kombat -ysärileffan parissa kasvaneena on melkeinpä sydäntälämmittävää nähdä Tagawa jälleen roolissa – ensimmäistä kertaa osana varsinaista Mortal Kombat -peliä. Myös Sindelin uudelleentulkitusta taustatarinasta saadaan revittyä irti kelvollista popcornviihdettä, vaikka fanikunta ei täysin idealle tunnu lämmenneenkään.
Tarinaltaan Aftermath on onnistunut lisäys, vaikka muutaman tunnin kampanjaa olisi kernaasti pelannut pidempäänkin. Onneksi sen mukana saadaan uutta verta hahmokaartiin, kenttiä ja uusia lopetusliikkeitä. Kenttävalikoima kasvaa retroilmeellä varustetulla Retrocade-kentällä ja ikonisella happoaltaalla, minkä myötä on luontevaa tuoda takaisin myös kenttäkohtaiset lopetusliikkeet. Mikäli Fatality-lopetusten silmitön väkivalta kuitenkin alkaa ahdistaa, ottelut voi päättää nyt hilpeillä Friendship-liikkeillä.
Hahmopuolella miekkoihin ja tuulihyökkäyksiin turvautuvan Fujinin sekä tehokkaita iskuja ja tartuntoja käyttävän Sheevan lisäksi areenoille astelee itse Peter Wellerin näyttelemä RoboCop. Kättä pidempään usein turvautuva RoboCop on haarniskansa takia varsin raskas mutta kykenee silti rakettireppunsa voimin liikkumaan ainakin elokuvia ketterämmin. Hahmot taistelutyyleineen eroavat ylipäätänsä mukavasti toisistaan, ja etenkin Sheeva osoittautuu hyvin monipuoliseksi ja jopa aloittelijaystävälliseksi taistelijaksi.
Vaikka kaikki eivät tunnu lämpenevän vieraileville hahmoille, on omalla tavallaan kutkuttavaa päästä näkemään RoboCop ja aiemmin mukaan tullut Terminaattori taistelemassa keskenään loppuun asti. Aftermath osoittaa toimivine lisäyksineen ja hienosäätöineen, että NetherRealm Studiosin väki on faneja itsekin – sekä elokuvien, sarjan että niiden historian. Mikäli emopeli kolahti, Aftermath on erinomainen syy jatkaa Mortal Kombat 11:n pelaamista tai jopa palata sen pariin.