Lost Judgment: The Kaito Files -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun numerossa 233. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Yakuza-sarjassa on nähty ladattavaa lisäsisältöä aiemminkin, mutta spinoff-peli Lost Judgmentia täydentävä The Kaito Files on ensimmäinen Ryu Ga Gotoku Studion kynäilemä merkittävä tarinalaajennus.
Erinomainen etsiväpelisarja on kertonut päähahmo Takayuki Yagamin lisäksi uskollisen apurin Masaharu Kaiton vaiheista. Nimensä mukaisesti The Kaito Files nostaa apurin nyt parrasvaloihin. Päätarinasta erillinen episodi on hukannut Yagamin toisaalle selvittelemään monimutkaista avioerotapausta, joten pelisarjan päähenkilöstä kuullaan vain tekstiviestien muodossa. Jokainen voi pohtia itse, liittyykö tämä Takuya Kimuran hankalaan tilanteeseen Yagamin näyttelijänä.
Yagamin poissa ollessa kukkapaitaintoilija Kaito huolehtii etsivätoimiston pyörittämisestä kotoisassa Kamurochossa. Pian ovesta saapuukin mielenkiintoinen tapaus. Kaksi vuotta aiemmin itsemurhan tehnyt nainen on silminnäkijöiden mukaan havaittu elossa. Kun vielä valokuva kertoo naisen olevan Kaiton entinen heila miehen yakuzavuosilta, ei tapausta voi jättää roikkumaan.
Seitsemän–kahdeksan tuntia kestävä The Kaito Files on melkoinen vuoristorata tunnelmallisesti jopa Yakuzan mittapuulla. Teemat ovat todella synkkiä, ja seikkailun lopussa nähtävä väkivalta on paikoin poikkeuksellisen raakaa. Loppua kohti tiivistyvä tahti tuo nopeasti mieleen ensimmäiset pelitunnit, joille studio on selvästi kehitellyt ylimääräisiä askareita peliajan pidentämiseksi.
Vaikeustaso on hyvä, sillä jokainen Lost Judgmentin pelannut selvinnee seikkailusta ilman suuria haasteita, mutta viholliset eivät myöskään heittäydy maahan omatoimisesti. Kaiton taistelutyylit, Tank ja Bruiser, ovat parasta Kazuma Kiryuta tällä puolen pelisarjaa. Pitkä ja leveäharteinen Kaito luottaa voimaan, ulottuvuuteen ja matkittuihin showpainiotteisiin pannessaan vihollisia lakoon. Hahmolla on yksinkertaisesti hauska pelata.
Kokonaisuus kärsii melko tiukasta keskittymisestä tarinaan, sillä uutta tekemistä ei ole keksitty kovinkaan paljoa, eivätkä kaikki vanhatkaan harrastemahdollisuudet ole Kaitolle auki. Kamurochon kadut ovat jo melko kolutut, ja toisaalta sarjan muodikkaassa Ijinchossa piipahdetaan vain juonikapselin merkeissä. Osa minipeleistä, kuten hiippailu, tekee paluun yleisön pyynnöstä huolimatta, ja toisaalta lisäosan ainoassa takaa-ajossa Kaito kanavoi Daniel Craigin Bondia juoksemalla esteiden läpi.
Mielenkiintoisinta antia on studion ratkaisu Kaiton etsiväkyvyissä. Siinä missä Yagami käyttää erilaisia teknisiä vempaimia johtolankojen löytämiseksi, Kaitolla on erinomaisen tarkka kuulo ja toistuvasta turpaanvedosta huolimatta myös maagisen hyvä hajuaisti. Johtolankojen haistelu ja kissojen kuuntelu ovat hyviä tapoja kerätä vihjeitä ja keräilyesineitä. Osa keräiltävistä asioista on kiteytetty muistoiksi ympäri Kamurochoa, joten juonirastien välillä kannattaa vaellella huvin vuoksi.
Kaikkiaan The Kaito Files on erinomaisesti lohkaistu sivuseikkailu Lost Judgmentiin, sillä tarina ei sopisi pääpeliin, mutta se täyttää Yakuza-sarjalle asetettavat odotukset sanailun ja teemojen suhteen. Jos Lost Judgment on jo koluttu läpi tai pelaaja haluaa viettää lisää laatuaikaa tuttujen hahmojen parissa, The Kaito Filesia on helppo suositella. Oheishömppää voisi tosin olla enemmän.