Arvostelussa TT Isle of Man: Ride on the Edge 3. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinäkuun 2023 numerossa 247.
Vauhdittomuutta ja vaarattomia tilanteita
Mansaarten TT-ajot ovat internetin mukaan moottoripyöräkilpailujen Graalin malja. Tämä maailman vanhin moottoripyörien kilpa-ajo järjestetään joka vuosi vaaroistaan huolimatta. Voisi siis kuvitella, että myös siitä lisensoidusta videopelistä löytyisi rutkasti vauhtia ja adrenaliiniryöppyjä. Harmillisesti näin ei kuitenkaan ole. TT Isle of Man: Ride on the Edge 3 on teknisesti kelvollinen ajopeli, mutta siitä ei välity minkäänlaista tunnetta, että nyt ajetaan kaikkein isoimmassa ja pyhimmässä moottoripyörätapahtumassa.
Ajamisessa itsessään ei varsinaisesti ole mitään vikaa. Moottoripyörä tottelee kontrolleja mukavan sulavasti ja sen fysiikka on mallinnettu pelinäytölle hienosti. Kuljettaja ja pyörä ovat selkeästi kaksi toisistaan irrallaan olevaa esinettä. Lisäksi kuljettajan keho vaihtaa asentoa koko ajan – ja sinkoutuu tyylikkäästi ilmaan vauhdikkaissa kolareissa. Tekoälykuljettajat osaavat nekin hommansa, eivätkä ne vain posota täysillä ihmiskuljettajaa päin.
Mitään vauhdin tuntua ajamisessa ei kuitenkaan ole. Nopeusmittari voi näyttää 200 kilometriä tunnissa, mutta tuntuma on sama kuin 100 kilometrin vauhdissa tai sitäkin hitaammilla nopeuksilla. Ainut ero on, että talla pohjassa pyörän kääntäminen ei suju yhtä sulavasti kuin hitaasti mennessä. Tiukoissa mutkissa täytyy todellakin höllätä kaasua.
Vauhdin tunnetta eivät yhtään kasvata elottomat maisemat. Mansaarten kaunis maaseutu on periaatteessa ihan nättiä, mutta näyttää siltä kuin se olisi tehty muovista. Varsinkin vesielementit ovat surkeita. Piirtoetäisyydet eivät myöskään ole ihan kohdillaan ja erilaisia elementtejä saattaa tupsahdella tyhjästä ruudulle sitä mukaa kun rataa etenee. Tämä aiheuttaa myös ruudunpäivityksessä pientä töksähtelyä, jonka huomaa varsinkin nopeammassa vauhdissa.
Avoimesti kisatapahtumien välissä koluttavissa oleva kartta on myös varsin mielenkiintoinen ratkaisu. Kulku on rajoitettu täysin teille, eli nurmikoille tai sorille ei ole asiaa. Kartta on myös todella pieni, eikä siellä ole mitään muuta tekemistä kuin siirtyä kisapaikalta toiselle. Tämä onnistuu myös pikasiirtymillä, joten ainakin allekirjoittanut hylkäsi avoimen kartan tutkiskelun noin 10 minuutin jälkeen.
Ride on the Edge 3:n isoin synti on kuitenkin ehkä yksinkertaisesti tylsyys. Mansaarten ajot ovat ilmeisesti oikeastikin varsin pitkiä, mutta videopelimuotoon niiden realistinen jäljittely ei oikein sovi. Kun ajamisesta puuttuu kaikki jännitys, 10 minuuttia kestävä ja yksin ajettava aika-ajo on aikamoista pakkopullaa. Lajin ja kilpailun faneille tästä saattaa tietysti olla iloa, mutta kasuaalimmalle pelaajalle ei välttämättä tarpeeksi.
Edes muita kuljettajia vastaan kisatessa ei meinaa löytyä minkäänlaista jännitystä. Taustalla pauhaa geneerinen rockmusiikki, eikä tekoälyn kanssa synny kunnon vääntöä sijoituksista. Uratilan tarkoitus on vain kerätä kehityspisteitä osallistumalla eri tapahtumiin ja sitä kauttaparannella pyöräänsä. Varsinaisiin Mansaarten TT-ajo ihinkaan ei pääse osallistumaan ennen kuin on tarpeeksi kolunnut alun muita tapahtumia. Pelissä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kiinnostavaa sisältöä, jotta se pitäisi otteessaan.
Kaikesta välittyy se, että ajamiseen on haluttu panostaa. Moottoripyörät ja kuljettajat on mallinnettu peliin tyylikkäästi ja aidon oloisesti. Se onkin varmaan se tärkein yksittäinen osa-alue, mutta kun kaikki muu lässähtää kasaan, on lopputulos keskinkertainen. Fanit voivat saada tästä jotain irti, mutta jos TT-ajot eivät ole sydämen asia, kannattaa pelata jotain muuta.
Teo Scheepstra
Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.