Hurjapäät kautta historian

Sonic X Shadow Generations on yhtä aikaa remasterointi, juhlajulkaisu ja jatkokertomus yhdelle Sonic-sarjan rakastetuimmista hahmoista. Kaiken lisäksi se toimii mainoksena kolmannelle Sonic the Hedgehog -elokuvalle, ja sitä varten on julkaistu kolmiosainen animaatiosarja, joka auttaa pääsemään kärryille tarinan mytologian kanssa.

Mikäli vauhtisiilin seikkailut ovat jääneet muutamaan tasohyppelyyn joskus 90-luvulla, Sonicin ja kumppanien uuden pelin mediarummutus voi kuulostaa aluksi älyttömältä. Miten ihmeessä sinisestä siilistä on saatu näin monimutkainen tarina aikaan?

Generations ei oikeastaan tarjoa vastauksia tähän kysymykseen, mutta se toimii hyvänä muistutuksena siitä, miksi tähän sakkiin rakastuttiin alun perin. Se onnistuu kahdessa hyvin erilaisessa tavoitteessa, mikä itsessään on jo aikamoinen saavutus. Generations on nimittäin erinomainen remasterointi ja yllättävän hyvä itsenäinen peli, eivätkä kumpikaan tunnu olevan ristiriidassa toistensa kanssa.

Remasterointina Generations on juuri sitä, mitä siltä voisi odottaakin. Vuonna 2011 julkaistu seikkailu toimii yhä kuin junan vessa, ja päivitykset ovat valtaosin teknisiä. Kentät pyörivät paremmin, tekstuurit ovat selkeämpiä ja muutenkin kaikki näyttää upealta. Vanhoille silmille meno on suorastaan niin vauhdikasta, että välillä on vaikea pysyä tahdissa mukana. Jokaisesta pienestäkin yksityiskohdasta haluaisi nauttia enemmän, mikä on tietenkin mahdotonta, kun loppuun pitäisi päästä aina vähän nopeammin kuin aiemmilla kerroilla.

Kentät ovat tavallaan peruja aiemmista Sonic-seikkailuista, mutta niissä on tarpeeksi variaatioita ja päivityksiä, ettei niihin ehdi kyllästyä. Kaksiulotteisina versioina niiden pelaaminen herättää ihanasti nostalgiaviboja, ja vanhemmat pelaajat voivat huomata lihasmuistin pitävän sisällään yleisimmät taktiikat, joilla näitä selätettiin aikanaan. Kuten alkuperäisessä Generations-julkaisussa, jokaisen kentän voi pelata joko kaksiulotteisena tai uusittuna kolmiulotteisena versiona, joista jälkimmäinen on väistämättä aina vähän vaikeampi.

Pelin uusi Shadow Generations -puolisko puolestaan tuntuu ihan erilaiselta kokemukselta. Toisin kuin sininen kollegansa, Shadow on hitusen hitaampi ja raskaampi hahmo, jonka painotus on toiminnassa puhtaan vauhdin sijaan. Shadow osaa myös hidastaa aikaa, mikä tekee avointen kolmiulotteisten kenttien tutkimisesta ihan erilaisen haasteen.

Shadow’n erikoisuuksia ovat myös kaaosvoimat, jotka antavat geneettisesti parannellulle siilille mahdollisuuden lentää ja surffata veden päällä. Taistelupainotteiset kentät pääsevät oikeuksiinsa, kun Shadow saa käsiinsä kaaoskeihäät, joilla vihollisten sakinhivutus hoituu ongelmitta.

Vaihtelu kahden erilaisen kokemuksen välillä on yllättävän virkistävää. Alkuperäisen sarjan fanina kävin heti Sonic Generationsin kimppuun, mutta huomasin pian, että palloilu eri sukupolvien välillä rikastutti kokemusta entisestään. Kokemus on vähän kuin kahden eri ruokalajin fuusioituminen. Molemmat ovat itsessään hyviä, mutta yhdessä niistä tulee sellainen makuelämys, ettei niitä välttämättä enää halua kokea irrallisina. Se on hyvän kokoelman merkki, sekä lupaus siitä, että tämän porukan seikkailuja seuraa mielellään vielä monta vuotta.

Joonatan Itkonen

Osta peli VPD:ltä!

Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.

8/10
KehittäjäSonic Team
JulkaisijaSega
PeligenretTasoloikka, Toiminta
Pegi-ikärajat7