Halpakaupan nostalgiaa

En voi väittää uhranneeni juurikaan ajatusta Power Rangerseille sitten päiväkotiaikojeni, mutta huvittavasti se vaikuttaisi tekevän minusta osan Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewindille kaavailtua ydinyleisöä. Edelleen uusia osia saavan Power Rangers -televisiosarjan pohjalta luotu peli ei ole pelkästään tehty muistuttamaan hengeltään nimenomaan 90-luvulla kehitettyjä toimintamätkintöjä, vaan sen tapahtumia tähdittävät myös ne aivan alkuperäiset Power Ranger -soturit ja -pahikset sarjan ensimmäisiltä tuotantokausilta.

Osta Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind VPD-pelikaupasta!

Pelin innoittajana on selvästi toiminut kesällä 2022 nähty Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge, joka ei ollut pelkästään hatunnosto milleniaalien suosimille varhaisille kilppariversioille, vaan toimi myös mainiona henkisenä seuraajana Konamin vanhoille Turtles-peleille. Ideatasolla Power Rangersin on helppoa nähdä taipuvan vastaavanlaiseen pelimuottiin, mutta Rita’s Rewindissa on harmittavan selvää, ettei siihen ole saatu pistettyä vastaavalla tavalla paukkuja kuin Turtlesien nostalgiabileisiin.

Rita’s Rewindin onnistunein osa on sen tyylipuoli. Isoimman osan ajasta peli toimii mukiinmenevällä pikseligrafiikalla toteutettuna 2d-mättönä, mutta tasaisin väliajoin mukana on myös pari kevyttä mekaanista ja visuaalista käännettä. Tarjolla on esimerkiksi ajoneuvo-osuuksia, joissa kamera siirtyy seuraamaan toimintaa pelaajien takaa, jolloin ulkoinen ilme kääntyy hyödyntämään myös tarkoituksella rosoisia 3d-piirteitä. Tyylitelty kolmiulotteisuuden käyttö korostuu aina vain isommin jättiläisrobotti Megazordin astuessa kuvioihin, jolloin tarjolle saadaan hieman Nintendon Punch-Out -pelien hengessä toteutettua nyrkkeilytoimintaa, mitä nyt ensimmäisestä persoonasta kuvattuna.

Osta Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind VPD-pelikaupasta!

Kaksi- ja kolmiulotteisuuden välisessä kikkailussa välittyy kehittäjä Digital Eclipsen sisällä muhiva rakkaus retropelaamista kohtaan. Rita’s Rewindin kikat eivät ole olemassa vain tarpeellisena keinona tarjota vaihtelua pelaamiseen, vaan ne ovat oikeasti myös hauskoja viittauksia takavuosien peliviihteessä nähdyille mekaniikoille. Juuri kun niistä alkaa innostua, peli on kuitenkin lyönyt jo kaikki temppunsa tiskiin. En tiedä, miten rajatulla budjetilla ja kehitysajalla Rita’s Rewind on kääritty kasaan, mutta lopputuloksessa suorastaan häiritsee, ettei millään osa-alueella päästä revittelemään kunnolla.

Muutamista vaihtelevista elementeistä huolimatta Rita’s Rewind jääkin pelikokemuksena todella mitäänsanomattomaksi. Kaikkien sen osuuksien pohja on periaatteessa kyllä kunnossa, sillä toiminta on sujuvaa ja ymmärrettävää, mutta minkäänlaista syvyyttä mukaan ei ole saatu. Loppukenttien mätkintä tapahtuu käytännössä siis samalla tavalla ensimmäisten kenttien kohtaamisten kanssa, eikä edes pelattavan hahmon vaihtaminen muuta tätä. Hahmokohtaisia eroja ei ole muita kuin lähinnä pinkin Ranger-taistelijan kyky lentää muutamissa ajoneuvo-osuuksissa.

Lisenssipelinä Mighty Morphin Power Rangers: Rita’s Rewind on rakennettu ennen kaikkea nostalgiafiilistelyä varten. Jos Power Rangerseja on sattunut kaipaamaan, eikä peliaika kulu yleensä vastaavien toimintamätkintöjen parissa, voi Rita’s Rewind toimia hauskana pienenä muistutuksena menneestä. Nimenomaan hyvää retrotoimintaa etsiville se on lähinnä pelimuotoinen tuutulaulu.

Panu Saarenoja

Osta peli VPD:ltä!

Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.

6/10
KehittäjäDigital Eclipse
JulkaisijaDigital Eclipse
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajat12