Arvostelussa Horizon Forbidden West: Burning Shores. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden kesäkuun 2023 numerossa 246.
Horisontissa rytinää ja ryskettä
Olen Forbidden Westin jälkeen pahassa Horizon-ähkyssä. Megakokoinen avoimen maailman seikkailu paisui Assassin’s Creed -mittoihin ja aiheutti jälkikäteen yliannostuksen tunteen. Samaa tunteville on hyvä uutinen, että Burning Shores -laajennus on maltillinen kahdeksan tunnin jälkiruokaleivos.
Ehkä Aloykin on väsynyt, sillä maailman kolmesti pelastanut sankari lähtee etelänlomalle. Londra, viimeinen avaruuden ökykapitalisteista, hautoo juonia Los Angelesin raunioissa. Hollywood-kukkulat ja pilvenpiirtäjien jämät muodostavat trooppisen saariston, jossa pääsee hetkeksi veneilemäänkin. Viihdeteollisuuden rauniot ovat oiva tausta megalomaanisia ja huomionkipeitä miljardöörejä tökkivälle tarinalle, eli teema on siis sama kuin pääpelissä. Ainakin Elondrasta – anteeksi, Londrasta – pääsee lopullisesti eroon 8 tunnissa.
Verrattuna ensimmäisen pelin Frozen Wilds -laajennukseen Burning Shores on paljon nopeammin koettu, ja se keskittyy tekemisen ja matkaamisen sijasta runsaaseen lätinään ja ulkoiseen näyttävyyteen. Tämä ei tunnu erilliseltä tarinalta vaan Forbidden Westin sulkevalta epilogilta.
Ihmissuhdepuolella esitellään uusi ja tärkeä Seyka. Quen-merisotilas on kaikista sivuhahmoista ensimmäinen, jota voi sanoa Aloyn vertaiseksi niin henkisten ja fyysisten kykyjen kuin asenteenkin osalta. Ei siis ihme, että Aloy pääsee tunnepuolella tuntemattomille vesille melko nopeasti, kun on ensin joutunut paapomaan kaikkia aikalaisiaan ylivertaisena pelastajana kahden pelin ajan. Kaksikon dialogi ja yhteistyö toimivat, mutta joitakin pelaajia saattaa jurppia se, että tätä kemiaa joudutaan rakentamaan lisäosan keston takia turbovauhdilla Aloyn normaaliin kehitykseen verrattuna.
Pelimekaanisesti paketti on pienehkö pettymys. Aloyn kykypuu saa läjän uutuuksia, mutta niistä on vähän oikeaa iloa. Ensinnäkin suojien ja keihästehosteiden käyttö on kömpelöä, koska emopelissä muutamalle juomalle ja ansalle suunniteltu esinevalikko on nyt ihan tukossa. Lisäksi uusien Valor Surge -kykyjen lisääminen on turhaa, kun suurinta osaa vanhoistakaan ei ehdi ikinä käyttää. Mukana on myös vain yksi uusi todella suuren kokoluokan konevihu, moskiitto droneja hyödyntävä jättisammakko. Ainoa uusi ase edustaa transhumanistien hyperteknologiaa ja on Horizon-pyssyksi todella suoraviivainen.
Burning Shoresin maailma on yllättävän iso ja upea. Yleinen näyttävyys ja yksityiskohtaisuus ovat parantuneet silminnähtävästi tekijöiden luovuttua PS4-versiosta täysin. Lisuri kärsii kuitenkin World of Warcraftin pelaajille ensimmäitutusta ongelmasta, joka liittyy lentäviin ratsuihin. Aloyn käytössä on tässä vaiheessa lentolisko, jonka ansiosta suurin osa maisemista sujahtaa ohi postikorttikoossa kaukana alhaalla, jos niitä ei väkisin rupea koluamaan.
Tarina köpöttelee alussa ponnettomasti, mutta kiihtyy tasaisesti. Viimeinen tunti perustelee paketin hintalapun. Vihdoin päästään näkemään taistelu, joka on varmasti pyörinyt monen sarjan fanin alitajunnan unelmana jo ykkösosasta asti. Se on skaalaltaan valtava, yllättävän pitkä ja teknisesti todella vaikuttava spektaakkeli. Se on myös selkeästi todellinen syy viime polven konsolin hylkäämiseen. On helppoa kuvitella, kuinka PS4 olisi huutanut kuin suihkumoottori liekkien puskiessa tuuletusaukoista, tai sitten tätä koitosta olisi karsittu isolla kädellä. Varsinaisen Forbidden Westin loppu tuntuu tuhnulta tämän jälkeen.
Silti en ainakaan itse haluasi, että Horizon-sarja etenee kolmanteen osaansa tämän laajennuksen hengessä, eli entistä enemmän PS5:n tehoesittelynä, jossa näyttävyys ja grafiikka menevät kaiken edelle. Muutkin asiat ovat tärkeitä. Siitä muistuttaa edesmennyt Lance Reddick, joka nähdään Sylensin roolissa laajennuksen alussa ja lopussa. Nämä pelit kaipaavat sielua, jota Reddickilä riitti.
Janne Pyykkönen
Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.
Pelin virallinen kotisivu.