Hetki sitten ilmestyneen The Sims 4 Kotikokin kaupittelukamaa -lisäosan taustalta löytyy hauska Suomi-kytkös. Pääsimme haastattelemaan lisäosan tuottaja Lauren Compia, joka paljastaa yllättäen rakastavansa Suomea!

Voitko kertoa hieman historiastasi The Sims -sarjan parissa?

Hei! Olen pelannut The Simsiä miltei koko elämäni, aina vuoden 2000 alkuperäisestä pelistä lähtien. Perheeni piti itse asiassa ostaa minulle aivan oma tietokone, kun aloin pelaamaan liikaa meidän perhekoneellamme!

Eniten tunteja minulla on varmaankin The Sims 3:n parissa, mutta minulla on kyllä paikka sydämessäni myös The Sims Bustin’ Outille.

Olen ollut aika lailla jokaisen sarjan pelin fani ja aktiivinen pelaaja. Siinä vaiheessa kun Maxis aloitti työntekijöiden etsimisen Euroopassa, oli minun toteutettava unelmani ja liityttävä tiimiin!

Mikä inspiroi teidät luomaan juuri kokkaukseen paneutuvan lisäosan?

Meistä tuntui siltä, että nyt oli oikea aika osoittaa hieman rakkautta kokkausjärjestelmäämme kohtaan. Lisäksi olemme nähneet paljon palautetta pelaajilta uusiin keittiö- ja kokkausjuttuihin liittyen.

Tiimillämme oli todella hauskaa laajennusta tehdessämme, sillä vedimme siihen mukaan juttuja omista elämistämme ja kokemuksistamme ympäri Eurooppaa. Ne tuovat lisäosaan mukavasti uusi näkökulmia ja aitoutta.

Mikä on suosikkiesineesi uuden paketin valikoimasta ja miksi?

On vaikeaa olla vain sanomatta, että jokainen! Kaikki kolme uutta laitettamme, eli pizzauuni, vohvelikone ja sekoitin ovat todella upeita. En myöskään osaisi enää kuvitella pelaavani ilman uusia reseptejä sekä esivalmisteltuja ainesosia.

Jos mietitään enemmän henkilökohtaisella tasolla, niin minulle oli tosi tärkeää, että tiimimme oli samaa mieltä kanssani siitä, että nimeäisimme yhden ”tuotemerkimme” suomalaisen kumppanini mukaan. Minun mielestäni SINI-kokkausvälineet ovat vallan mainioita!

Todellinen suosikkini on varmaan kuitenkin lavuaarin yllä oleva astiankuivausteline. Se on hieman erilainen kuin tyypillinen astiankuivauskaappi, mutta oli joka tapauksessa todella mukavaa tuoda mukaan ripaus suomalaista suunnittelua.

Onko sinulla hauskoja tarinoita lisäosan tiimoilta?

Kun olimme juuri aloittaneet Anywhere Any Fare -ruokakojun suunnittelun, törmäsimme pariinkin hauskaan juttuun. Ensinnäkin, kun simit saapuivat katselemaan valikoimaa, tulivat he kaikki paikalle samaan aikaan. Porukkaa ilmestyi kirjaimellisesti joukoittain ja he kaikki olivat nälkäisiä! Me toki muutimme ominaisuutta hieman ennen varsinaista julkaisua, mutta ensimmäinen pelitestimme kera nälkäisen sim-lauman oli hauska yllätys.

Toinen huvituksen aihe oli, kuin tutkimme kuinka saisimme simit reagoimaan ostamaansa ja syömäänsä ruokaan. Kun demonstroimme toiminnallisuutta ensimmäisiä kertoja, laitoimma jokaisen simin parkumaan, jos pöydällä oli ruokaa jota he eivät voisi syödä. Joukkoon mahtuikin vain kasviksia syövä sim, jonka edessä häämötti liharuokia pursuava pöytä, sekä vampyyri, jonka pöytään tarjoiltiin kaikkea muuta kuin plasmahedelmäruokia. Reaktiot olivat niin vahvoja, että naureskelimme kaikki aivan kunnolla.

Mistä olet ylpein Kotikokin kaupittelukamaa -paketissa?

Niin kornia kuin se onkin, niin olen ylpein meidän tiimistämme. Tämä oli ensimmäinen työstämämme The Sims 4 -paketti ja kaikki se tunne ja kova työ jota sen tekemiseen meni toimi todellisena muistutuksena siitä, miksi videopelien tekeminen ammatikseen on niin hauskaa.

Olen myös ylpeä kaikista pienistä yksityiskohdista ja erityisesti pakettien välisistä yhteensopivuuksista. Tämä on paketti jonka pitäisi soveltua kaikenlaisten Sims-pelaajien pelityyliin, ainakin pelilliseltä anniltaan.

Ja olen tietenkin ylpeä myös siitä, että pääsimme esittelemään useita eurooppalaisia kulttuureita. Minä ja kumppanini olemme muuttamassa pian takaisin Suomeen ja rakastan sitä, että pääsin edustamaan uutta kotiani paketissa. Hyvä Suomi ja kiitos todella paljon!

 

Lisää luettavaa