Nykyään Sega tunnetaan vain pelijulkaisijana, jonka teoksia nähdään kaikilla mahdollisilla alustoilla firman yrittäessä pysyä leivän syrjässä kiinni. Toisin oli 1990-luvulla, jolloin se oli toinen maailman kahdesta suuresta konsolivalmistajasta. Segan Megadrive-konsoli kilpaili Super Nintendon kanssa markkinoiden herruudesta.
90-luvun puolivälin lähestyessä 16-bittiset konsolit alkoivat olla jo uransa loppupuolella, sillä esimerkiksi lopulta megaflopiksi osoittautunut Atarin Jaguar ja vitsinä muistettava 3DO tarjosivat pelaajille ainakin paperilla 32-bittisen vaihtoehdon. Vaikka sekä Sega että Nintendo tehtailivat jo uusia uuden sukupolven konsoleitaan, Sega ehti vielä vetää hihastaan todellisen ässän ja julkaisi Megadrivelle laajennusosan, joka hypepuheiden mukaan tulisi muuttamaan senkin uuden sukupolven konsoliksi.
Tämä yllätysveto kantoi nimeä 32X ja se julkaistiin miltei päivälleen 30 vuotta sitten.
Alkujaan vuonna 1988 julkaistu Megadrive alkoi vuonna 1994 olla jo iäkäs vehje. Muutamaa vuotta uudempi Super Nintendo oli sitä selkeästi edellä miltei kaikilla osa-alueilla. Tässä kohtaa on tietenkin hyvä idea julkaista kokonaan uusi konsoli, ja tämä oli myös Segan suunnitelma. Saturn-nimellä varustettu konsoli oli ollut kehityksessä jo jokusen vuoden, mutta matkassa oli yksi suuri mutta: se ei ollut vielä valmis markkinoille, eikä tulisi olemaankaan vielä pariin vuoteen.
Firman johtoporras lähti kiskomaan hatustaan jos jonkinlaisia jäniksiä, joista yksi oli Megadrive 2. Hieman paranneltu versio Megadrivestä, joka sisältäisi Virtua Processor –piirin 3D-grafiikkaa varten, sekä hieman parannellut versiot Megadriven prosessoreista. Laite olisi ollut yhteensopiva Megadriven pelien kanssa, mutta samalla se olisi myös pystynyt pyörittämään omia pelejään, jotka olisivat olleet hieman paremman näköisiä kuin alkuperäisen Megadriven pelit. Tämä idea kuopattiin saman tien typeränä, sillä Segan hallitus ei uskonut, että kukaan ostaisi hieman tehokkaampaa versiota jo omistamastaan konsolista. Vuoden 2024 Pro-konsolien maailmasta katseltuna tämä hieman huvittaa, tavalla jos toisellakin.
Vihreän valon sai lopulta toinen projekti, Megadriveen kiinnitettävä laajennusyksikkö, joka sisältäisi Megadrive 2:n parannukset, mutta olisi hieman halvempi kuin kokonaan uusi konsoli, ja lisäksi myös käsitteenä helpompi myydä pelaajille. 32X-tiimi lähti kiireellä työstämään projektiaan sillä ajatuksella, että se täytyisi saada markkinoille mahdollisimman pian poistamaan painetta firman niskasta, kunnes Saturn saataisiin kauppoihin toivottavasti vuoden 1995 aikana. Ja sitten Sega teki Segat ja ilmoitti yllättäen, että Saturn julkaistaisiinkin jo vuonna 1994 — ennen kuin 32X olisi edes valmis.
Voisi helposti kuvitella, että tämä julkistus olisi ampunut 32X:ää kuolettavasti jalkaan, sillä kuka nyt lähtisi ostamaan jotain parannuspalikkaa Megadriveensä, kun se oikea uuden sukupolven konsoli olisi jo kaupoissa? Hieman yllättäen vastaus oli “aika hiton moni”, sillä siinä missä Saturnin myynnit olivat korkean hinnan johdosta nihkeitä, aggressiivisesti markkinoitu ja hinnoiteltu 32X löysi ainakin Yhdysvalloissa yleisönsä.
Siinä missä pelaajat antautuivat ehkä markkinointihypen vietäväksi, pelinkehittäjien reaktiot olivat tylymmät. Pelien kehittäminen 32X:lle oli vaikeaa, eikä monikaan firma uskonut, että se kannattaisi. Panokset olivat jo uuden sukupolven takana, ja Sega itse törttöili vielä entisestään säheltämällä kehityskittien toimituksen kanssa, joten harvat 32X:n tukemisesta kiinnostuneet kehittäjät pystyivät edes tehtailemaan sille pelejä.
Niinpä 32X:n kohtalona olikin nopea kuolema. Vahvoista alkumyynneistä huolimatta se ei koskaan saanut tarpeeksi pelejä tai tukea. Kun Sony sitten pudotti PlayStation-logolla varustetun ydinpomminsa markkinoille, sekä 32X:n että Saturnin kohtalot olivat aika tarkkaan sinetöidyt.
On tavallaan harmi, että 32X koki niin tylyn lopun, sillä se ei ollut lopulta mikään onneton laite. Megadriven päälle lätkäistävänä lisämoduulina sen kyvyt olivat toki rajalliset ja se hävisi esimerkiksi PlayStationille selvästi 3D-grafiikassa, mutta se oli silti jättimäinen harppaus eteenpäin Megadriveen verrattuna. Tätä alleviivaa erityisen hyvin Star Wars Arcade, kotiversio aikanaan älyttömän näyttävästä, mutta yksinkertaisesta, kolikkopelistä.
Työskentelin itse noihin aikoihin turkulaisessa pelikaupassa ja muistan, että 32X oli täälläkin kohtalainen myyntimenestys vuoden 1994 jouluna. Harmaatuodut Saturn-konsolit olivat aivan järkyttävän kalliita, joten murto-osan maksava 32X oli monesta houkutteleva vaihtoehto, viimeistään kun he olivat nähneet, miten pehmeästi konsoli pyöritti Star Warsista tuttuja X-Wingejä ja TIE-hävittäjiä. Veikkaan, että moni pelin lahjaksi saanut oli toki pelannut sen jo puhki ennen kuin joulupyhät olivat edes takana, mutta todennäköisesti ne pari päivää menivät ihan kivoissa tunnelmissa — varsinkin, jos oli siihen asti tottunut vain SNESin ja Megadriven todella kehnoihin 3D-ominaisuuksiin.
30 vuotta myöhemmin Star Wars Arcade ei oikein loista. Se näyttää kyllä yhä ajan laitteet huomioiden ihan hyvältä, mutta pelattavuus on uskomattoman rajoittunutta ja kankeaa. Pelaajan tehtävänä on ampua alas kenttä kentältä suurempi määrä vihollisaluksia tiukan aikarajan puitteissa. Hävittäjää voi ohjata vain vaakatasossa, samalla kun viholliset singahtelevat pelaajan ympärillä. Niistä ei juuri ole mitään vaaraa, mutta paljon pelaajaa ketterämmin liikkuvat viholliset on usein hyvin vaikea saada tähtäimiin, joten yleensä peli päättyy siihen, että kentän aikaraja tulee täyteen.
Tämä ei toki ole yllättävää, olihan kyseessä kuitenkin kolikkopeli, jotka on kirjaimellisesti suunniteltu tuottamaan epäonnistumisia, jotta pelaajat pumppaavat lisää kolikoita koneeseen. Kerran toisensa jälkeen olen kuitenkin hieman hämmentynyt siitä, että firmat eivät panosta kotikäännöksiin tämän enempää vaivaa. 32X-version “lisukkeet” ovat vain ylimääräistä täytettä kolikkopelin muutaman kentän välissä ilman mitään uutta tai ihmeellistä. Karua menoa.
32X:n tarina oli siis sangen lyhyt ja vaikka se on nykyään kohtalaisen hintava ja haluttu keräilyesine, aikanaan sen poismenoa ei juuri surtu. Pelimedia tuomitsi konsolin kyynisenä rahastusyrityksenä, jolla Sega yritti vain täyttää taskujaan ennen Saturnin julkaisua. Toimittaja Blake Snow taas laskeskeli, että Megadriven, CD-lisäosan ja 32X:n yhteenlaskettu hinta oli Saturnin tasoa tai jopa sitä suurempi, ja näin saatavat parannukset olivat marginaalisia.
Jopa Segan Scot Bayless totesi aikanaan, että koko vehje tultaisiin muistamaan varoittavana esimerkkinä siitä, miten konsolivalmistajien ei kannata edes harkita käyttäjäkantansa jakamista julkaisemalla konsoleihinsa ylimääräisiä laajennusosia. Mitähän mies pohtisi juuri kauppoihin ehtineestä PlayStation 5 Prosta?
Miikka Lehtonen