Artikkeli on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Bandai Namcon kanssa.

Shūkan Shōnen Jumpin suosikkisarja Jujutsu Kaisen on palannut pelaajien käsiin uuden, koukuttavan kamppailupelin merkeissä. Uudessa Jujutsu Kaisen Cursed Clash -taistelupelissä pelaajat pääsevät ohjaamaan suosikkihahmojaan aina Yuri Itadorista Satoru Gojoon, jonka lisäksi pelissä on myös Cursed Spirit -henkiä, kuten Jogo ja Hanam.

Jokainen hahmo toimii omilla taisteluliikkeillään sekä Cursed Technique -tekniikallaan. Valinnanvaraa siis on, eikä oman, itselleen sopivan pelityylin löytämisen pitäisi olla kovin haastavaa. Hahmot keräävät voimaa kamppailuiden edetessä, eli toiminnan syke nousee aina vain kovemmaksi, mitä pidemmälle ottelut jatkuvat.

Jujutsu Kaisen Cursed Clash on rakastetun manga- ja animesarjan konsolidebyytti. Nintendo Switchille, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle, Xbox Onelle ja Xbox Series X|S -konsoleille hiljaittain julkaistu areenamätkintä herättää suosikkihahmot henkiin tyylikkään 3D-grafiikan voimin.

Mikäli et ole vielä tutustunut Jujutsu Kaiseniin, on kyseessä jännitystä, toimintaa ja huumoria oivaltavasti yhdistelevä anime että manga. Se on tarina tuikitavallisesta lukiolaispojasta, Yuri Itadorista, jonka elämä mullistuu, kun hän törmää pahantahtoisiin henkiin, joista erään kanssa Yuri yhdistää voimansa. Enempää emme kerrokaan, sillä Cursed Clashin yksinpelikampanja vie pelaajan läpi animesarjan ensimmäisen kauden tarinan. Mukana on myös Jujutsu Kaisen 0 -elokuvan tarinallista antia, joten loitsuja loitsitaan runsain käsin.

Jujutsu Kaisen Cursed Clash leikittelee animesarjasta tuttujen taikateemojen kanssa ja henkien kirouksien voimia pääseekin esittelemään yksinpelikampanjan lisäksi tiivistunnelmaisissa 2v2-moninpelitaisteluissa, joista voi nauttia niin kilpailullisesti, rennosti kuin omien yksityisten otteluiden merkeissä.

Peli on saatavilla nyt useampana eri versiona kaikille moderneille konsoleille sekä tietokoneelle. Perusversion lisäksi pelistä on tarjolla myös Digital Deluxe sekä Ultimate Edition -versiot, jotka pitävät sisällään retrohenkisen Jujutsa 2024 -baseball-pelin, sekä myöhemmin saataville tulevan Hidden Inventory/Premature Death -lisäosan.

Katso alta pelin julkaisutraileri ja osta oma Jujutsu Kaisen Cursed Clash -pelisi täältä!

YouTube video