Etsi
Tatsuya Kandon henkilökohtaisena päätyönä voidaan pitää The World Ends With You -videopelin ohjausta, mutta hän on jättänyt jälkensä moniin Square Enixin peleihin.
Useissa lähteissä projektiin viitattiin animesovituksena, mutta onko se näin? Vain aika näyttää.
"Poképallot" poistettiin pelistä jo viime vuonna.
Nintendon johtaja Shuntaro Furukawa joutui pahoittelemaan tilannetta ostajille jo etukäteen.
Perustason remasterointi ei yllätä, mutta peli itsessään pitää yhä pintansa.
Yoasobin uusi kappale Players on oodi pelimuistoille.
The Exit 8:ssa ollaan eksyksissä metrossa.
Peli on herättänyt voimakkaita tunteita myös Japanin ulkopuolella, joten tämäkin juttu paisuu todennäköisesti isommaksi kuin mitä se todellisuudessa on.
Yksin kotona.
Someen on jaettu jo satoja kuvia juustoisesta ilmiöstä.
Digimon Story Time Stranger julkaistaan tämän vuoden aikana.
Varo ninjaa.
Japanilainen pelijätti suitsii ulkomailla luotuja tilejä.