Vastarintaa vai terrorismia?
Voi Terminatoria. James Cameronin aikoinaan niin loistava tieteiselokuvien sarja on nykyään aivan täyttä tuubaa, ja edellisestä hyvästä Terminator-pelistäkin on aikaa ties miten pitkään, jos sellaista on edes ikinä nähty. Tuorein yrittäjä on puolalainen Teyon, joka muistetaan vuoden 2014 Rambo-pelistä. Sitä pelanneet osaavat jo odottaa pahinta.
Terminator: Resistance sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta käy epätoivoista sotaansa Skynet-tekoälyn loputtomia robottiarmeijoita vastaan. Pelin tarinassa pelaajan ohjastama vastarintaliikkeen soturi ja joukko yksiulotteisen kliseisiä sivuhahmoja pakenee Yhdysvaltojen halki robottiarmeijan edeltä.
Kehitystiimi on yrittänyt pumpata peliin kunnolla paatosta ja draamaa, mutta turhaan. Hahmot ovat niin pliisuja, ettei niihin muodostu mitään sidettä, ja lisäksi tarina on suorastaan loukkaavan typerä. Pelaajaa jahtaa mystinen, yli-inhimillisiä voimia omaava soturi, joka ei tunnu olevan moksiskaan tulituksesta ja puhuu sekavia pelaajan terminoimisesta. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Sitä selvitetään oikeasti noin puolet pelistä. Teyonin laatuperinteiden mukaisesti sivuhahmojen joukosta löytyy myös noin kymmenvuotias poika, jonka ääninäyttelijä on selvästi kimeällä äänellä puhuva aikuinen.
Terminator: Resistance yrittää olla avoimen maailman räiskintäpeli, jossa pelaaja lähtee kunkin osion keskuksena toimivasta tukikohdasta pelimaailmaan suorittamaan tehtäviä, keräämään valmistusmateriaaleja ja nostamaan kokemustasojaan.
Tämäkään puoli pelistä ei toimi. Avoimeksi maailmaksi kentät ovat todella pieniä ja suunnittelultaan rajoittuneita. Mitään tutkimisen meininkiä ei pääse syntymään, koska esimerkiksi kaikkien lukittujen ovien kiertäminen tapahtuu kävelemällä talon toiselle sivustalle ja menemällä avoimesta (maan tasalla olevasta) ilmastointiventtiilistä sisään.
Taistelu on pelin parasta antia, mutta haluan korostaa, että rima ei todellakaan ole korkealla. Vastaan tulee jos jonkinlaisia Skynetin tappajarobotteja, joita ammutaan joko todella kauan mihin sattuu tai hieman vähemmän aikaa niiden heikkoihin kohtiin (punaisena hohtava silmä). Oudosti tuntuu siltä kuin aseita ei olisi kauheasti tasapainotettu, sillä on hieman erikoista, että aluksi käteen lyötävä pistooli tekee paljon enemmän vahinkoa kuin vaikka Uzi-konepistooli tai rynnäkkökivääri.
Pidemmälle edettyään voi löytää myös erilaisia plasma-aseita, jotka ovat ainoita suurempiin sotakoneisiin tehoavia aseita ja lisäksi ainoita, joita voi kustomoida. Peli lätkii alusta saakka reppuun jos jonkinlaisia Skynetin valmistamia parannuspiirejä, joista osa on niin koomisen ylitehokkaita, että muita vaihtoehtoja ei edes käytännössä ole. Valitsisinko kolme prosenttia suuremman lippaan vai kolmanneksen lisää vahinkoa? Helppo valinta.
Terminator: Resistance on huono peli, mutta se epäonnistuu siinäkin. Se kun ei ole niin huono, että sille olisi hauska nauraa, vaan vain uskomattoman tylsä ja tympeä tapaus. Miksi vaivautua pelaamaan kymmenen vuotta vanhalta halpispeliltä tuntuvaa ja näyttävää tekelettä?