King’s Bounty II -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden lokakuun numerossa 226. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Pitkäveteistä fantasiaa
Edesmenneen New World Computingin King’s Bounty oli käänteentekevä seikkailu vuonna 1990. Se yhdisti roolipelin ja vuoropohjaisen taktiikkapelin uudenlaiseksi, helpoksi ja hauskaksi kokonaisuudeksi, joka jalostui huippuunsa Heroes of Might & Magiceissa. Virallista jatkoa saatiin kuitenkin odottaa tovi, mutta King’s Bounty II:ssa on kuin onkin jotain samaa kuin muinaisessa esikuvassaan. Harmillisesti sitä on kuitenkin vain vähän ja kaukaa katsottuna, vaikka fantasiaa, seikkailtavaa ja taktisia taisteluja löytyykin.
Kyseessä on avoimen maailman fantasiaseikkailu, jossa pelaaja vipeltää pitkin maita ja mantuja taskuun mahtuvan armeijan kanssa. Puolikas pelistä on taapertamista auttamassa kissanristiäisten järjestelyissä tai ratkomassa kuningaskuntatason ongelmia. Grindaaminen on suotavaakin, jotta sankari armeijoineen keräisi kokemuspisteitä ja oppisi uusia taitoja myöhempien vastusten nujertamiseksi.
Toinen puolikas on ensiluokkaista taktista taistelua, joka nojaa kaikki kerätään -ideaan. Pelaaja voi palkata pitkin maailmaa löytyviltä värväreiltä mitä erilaisimpia yksiköitä, jopa manalan sotureita ja henkiolentoja. Joukot kulkevat koko ajan mukana, ja niistä voi koota erilaisen armeijakokoonpanon vaikka jokaiseen kahakkaan. Sota onkin maukasta huvittelua, sillä pelaajan taika- ja johtajankyvyt, erilaisten osastojen aktiiviset ja passiiviset kyvyt, erikoisliikkeet sekä maaston näkö- ja korkeusesteet tekevät otteluista hienon vaihtelevia, palkitsevia ja usein rassaavan haastavia.
Käytännössä koko muu peli pohjustaa taistoja, eikä esimerkiksi hahmonkehityksessä ole lainkaan perinteisiä taitoja. Kaikki levelöinti, kyvyt ja varusteiden päivittäminen vaikuttaa enemmän tai vähemmän suoraan kahakointiin. Tällä puolella onkin paljon oivaltavia ideoita aina kykypuun lohkojaosta valon, pimeyden tai anarkian kuppikuntia edustavien yksiköiden käyttämiseen. Kaikki eivät välttämättä pärjää toistensa kanssa, joten pelaajan on mietittävä tarkkaan armeijansa koostumusta muutoinkin kuin asekykyjen kannalta.
Harmi siis, että varsinainen seikkailu on resuinen. Pelimaailman avoimuus osoittautuu lumeeksi, eikä pelaajaa päästetä noin vain uusille alueille. Periaatteessa tarina soljuu vapaassa järjestyksessä, mutta pelaajan on aina lopulta nöyrryttävä tekemään ohitetut tehtävät. Myös valinnaiset sivutehtävät ja joka ikinen valinnainen taistelukin on syytä nuohota, jotta kokemuspisteitä, rahaa ja tarvekaluja olisi riittävästi. Jossain vaiheessa nekin loppuvat, jolloin maailma paljastuu skriptatuksi kokonaisuudeksi, jossa ei ole lainkaan dynaamisuutta tai edes vaeltavia satunnaishirviölaumoja. Vapaus on illuusio, mutta ainakin se viihdyttää hetken.
Teknisesti King’s Bounty II on sympaattisen rikki. Bugit ovat pieniä ja jopa huvittavia, joskin hahmoa seuraava kamera on harvinaisen rasittava. Liikkuminenkin saisi olla joutuisampaa.
Vaikka reunat repsottavat, niin ei peli silti huti ole. Seikkailun laajuuteen ja tarinapolkuihin on panostettu kovasti, vaikka paukut eivät riittäneetkään kuin karkeaan hiomiseen. Onneksi taktiikkapuoli toimii. Niinpä matkasta voi nauttia, kunhan varautuu hetkellisiin turhaumiin, pikkuongelmiin ja edestakaiseen ramppaukseen.