William Shatner ei ole yleensä antanut omien rajoitustensa hidastaa hänen tahtiaan. Mitä siitä, jos on niin kehno laulaja, että Simo Salminen vaikuttaa vertailussa maestrolta? Mennään telkkariin vetämään tulkinta, jolle ihmiset nauravat vielä 45 vuotta myöhemminkin! Mitä siitä, jos kuuluisin televisioroolisi muistetaan vuosikymmeniä myöhemmin esimerkkinä ylinäyttelemisestä? Miksi sen pitäisi olla este elinikäiselle uralle ammattinäyttelijänä?
Kun nämä viihteen muodot oli 1980-luvun alkuun mennessä valloitettu, mitä enää oli tehtävänä? No vaikka mitä! Kuten vaikka oman tieteisuniversumin luominen, kirjojen kirjoittaminen ja videopelin suunnittelu. Mitä siitä, jos ei ole yhtään lahjoja mihinkään näistä puuhista, se on jonkun toisen ongelma. Ja valitettavasti se joku toinen olen minä.
Olen ollut kyllä tietoinen William Shatnerin TekWar-sarjasta, tai kuten se koko nimeltään tunnetaan, William Shatner’s TekWar, mutta vielä äskettäin tunsin sen vain siitä yhdestä Simpsonien vitsistä, missä rahapulasta kärsivä koulu on korvannut koko kirjastonsa TekWar-kirjoilla. ”Lasten täytyy oppia TekWarista ennemmin tai myöhemmin”, rehtori Skinner sanoi. Onnistuin välttelemään niitä tähän saakka, mutta vihdoin napsahti.
Heti alkuun järkyttävä paljastus: Shatner ei ole itse kirjoittanut TekWar-kirjoja, vaan nakitti homman haamukirjailija Ron Goulartille. Mutta toki Shatnerin nimi kuuluu silti kanteen, sillä kirjat ”perustuivat muistiinpanoihin, joita hän teki Star Trek V -elokuvan kuvausten aikana”, ja se on käytännössä sama kuin olisi itse kirjoittanut kirjat, eikö?
TekWar-kirjat kertovat synkästä tulevaisuudesta, jossa ihmiset väärinkäyttävät mikrosirujen välityksellä jaettavaa tek-huumausainetta. Pääosassa on karski ex-poliisi, joka sulatetaan jäävankilasta jahtaamaan huumekauppiaita yhdessä sanavalmiin meksikolaisen parinsa kanssa. Todella omaperäistä aineistoa, mutta ilmeisesti sillä oli yleisönsä, sillä kirjojen pohjalta tehtiin TV-elokuvia, yhden kauden mittaiseksi jäänyt TV-sarja, sarjakuvia ja vielä parhaillaan työn alla oleva piirrossarja. Niin, ja tietenkin myös videopeli, joka oli tällä kertaa minun kärsimykseni aiheuttaja.
Pelin kehityksestä vastasi Capstone Software, joka tuskin sanoo juuri kenellekään mitään, mutta sattumalta tämä vähälle huomiolle jäänyt firma on jo aiemminkin vieraillut retrosteluissa Titanic: Adventure Out of Time -pelin myötä. Silloin tarjolla oli persoonallista ja hyvällä tavalla outoa seikkailua hyvin uskollisesti mallinnetussa Titanicissa. Tällä kertaa tiimi on vaihtanut luokattoman surkeaan ensimmäisen persoonan räiskintään, jossa mitään ei ole tehty hyvin.
William Shatner’s TekWar on noteeraamisen arvoinen parista syystä. Ensinnäkin se on todellakin yksi historian surkeimmista videopeleistä. Toiseksi se on yksi ensimmäisistä Build-pelimoottorin päälle rakennetuista peleistä. Build pyöritti myöhemmin muun muassa Duke Nukem 3D:tä ja kieltämättä jo TekWarissa on nähtävissä samoja ominaisuuksia, joista vuotta myöhemmin ilmestynyttä Duke Nukemia ylistettiin. Pelaaja voi katsella itseään pelistä, vetää vessoja, ampua rikki rakennusten ikkunoita ja vaikka kyykistyä joidenkin – mutta ei suinkaan kaikkien – puomien ja esteiden alta. Huikeaa!
Pelin pääosassa nähdään kirjoista tuttu karski poliisi, jonka tehtävänä on murhata kahdeksan huumekauppiasta. Ennen jokaista tehtävää itse Shatner vetää karun poliisikapteenin roolissa pelaajalle videomuotoisen johdannon, joiden tarina on niin kämäistä, että jos en olisi sitä itse nähnyt, en uskoisi. Vai miltä ”olin juuri keskustassa ja näin huumelordin kävelemässä siellä, mene ja pistä kaveri pakettiin!” esimerkiksi kuulostaa?
Peli on teoriassa avoimen maailman räiskintäpeli, mutta se avoin maailma pitäisi sijoittaa vähintään parien lainausmerkkien sisään. Jokainen pelikerta alkaa metroasemalta, josta täytyisi matkustaa liikkuvan metron välityksellä oikealle pelialueelle Shatnerin vihjeiden mukaan. Kiva juttu, mutta Shatner tosiaan puhuu vaikka keskustasta, kun taas metroaseman pysäkit on nimetty kirjaimellisesti vain pysäkkinumeroilla. Vietin itse puoli tuntia juosten pitkin eri pelialueita, mutta en ikinä löytänyt tehtävän tavoitteena ollutta huumelordia.
Vaikka peli mainosti aikanaan, että sen pelimaailma on elävä ja realistinen paikka, jossa on oikeita ihmisiä ja vaikka mitä muuta siistiä, itse pelaaminen on hyvin vanhanaikaista. Kentät ovat pieniä ja valtaosa ajasta menee etsien vaikka avainkortteja, joilla saa avattua tietä eteenpäin… tai ainakin johonkin päin, sillä en ainakaan itse löytänyt mitään keinoa nähdä, olinko edes oikeilla pelialueilla tai menossa oikeaan suuntaan. Jokaisen kulman takaa kimppuun hyppii vihollisia, jotka räiskivät pelaajaa tauotta vaikka nakkikioskin ikkunasta tai ohi ajavan metron perälaudalta. Vihollisten hyökkäyksiä ei voi väistää, sillä ne osuvat automaattisesti, ja täten pelaaminen hidasta ja väistämätöntä marssia kohti hengen lähtöä.
William Shatner’s TekWar on myös sitä 3D-räiskintäpelien sukupolvea, jossa kehittäjät halusivat peleihinsä korkeuseroja ja monimutkaisia kenttiä, mutta eivät olleet vielä keksineet esimerkiksi hiiriohjausta tai mitään järkeviä näppäinkomentoja. Niinpä pelaaja nostaa ja laskee päätään Page Up – ja Page Down -näppäinten avulla. Hiirtäkin kyllä voi käyttää. Liikkumiseen.
Lopputuloksena on aivan karmea pelikokemus. Pelaajalla ei ole ikinä mitään käsitystäkään siitä, mihin hänen pitäisi mennä. Kentät ovat täysin epäloogisia ja enimmäkseen vain täynnä tyhjiä käytäviä, jotka saattavat päättyä vaikka tyhjyyteen tuijottaviin ikkunoihin. Koko roska on noteeraamisen arvoinen korkeintaan historiallisena kuriositeettina. Ja kuten rehtori Skinner uhkasi, ennemmin tai myöhemmin siitä TekWarista on opittava.
Liity Miikka Lehtosen seuraan retrostelemaan vanhoja pelejä viikottain Pelaaja.fissä. Ehdota kommenteissa, mitä seuraavaksi pitäisi napata retrosteluun.