Microsoftin kaikkien Xbox-yksinoikeuspelien isä, äiti, kuningas, keisari ja kaikki muu mahdollinen, Halo, on taas tapetilla, koska lokakuussa 2025 tapahtui se mahdoton: peli julkistettiin myös PlayStation-konsoleille. Kukapa olisikaan tätä uskonut vaikka viisi vuotta sitten?
Tämä on tietenkin myös mitä parhain tilaisuus katsoa pelikaupan hyllyn ohella menneisyyteen, sillä niin hyviä ja viihdyttäviä kuin sarjan myöhemmät pelit ovatkin olleet, vuoden 2025 perspektiivistä on edes vaikea ymmärtää, miten uskomaton juttu Halo aikanaan oli.
Mutta yritetään: ei olisi mitenkään hihasta tempaistua väittää, että Halo on kaikkien sittemmin julkaistujen konsoliräiskintäpelien kantaisä, joille ne aivan kaikki ovat valtavasti velkaa.
Tiedän, että väite kuulostaa äärimmäisen raflaavalta ja joku voisi vetää hihastaan vastakorttina vaikka Nintendo 64:n GoldenEyen, joka kiistatta oli myös yksi niistä ensimmäisistä konsoli-FPS:istä, joita kehtasi pelata. Mutta se oli Nintendo 64 -peli, ja koska Nintendo 64:n ohjain paukahti sellaisenaan esiin Helvetin seitsemännestä piiristä, GoldenEyen keksinnöt eivät sinänsä olleet yleistettävissä ohjaimille, jotka eivät tehneet ”korvasimme oikean analogitikun neljällä napilla”-tason ratkaisuja… ja tähän porukkaan kuuluivat… no, kaikki muut konsolit.
Mutta Halo. Se oli peli, jota pelatessaan kaikki konsolikehittäjät, ja mikseivät myös peliohjainten tukemisesta kiinnostuneet PC-kehittäjät ottivat konttorituolissaan paremman asennon ja alkoivat ottaa muistiinpanoja. Koska Halo teki vihdoin miltei kaiken oikein. Enkä tarkoita nyt ”vasen tikku ohjaa hahmoa, oikea liikuttaa kameraa”-tason innovaatioista. En vähättele niitä, mutta eivät pelinkehittäjät ole mitään täysiä ääliöitä, kyllä he olivat sen keksineet itsekin ensimmäisen kahden analogitikun ohjaimen nähtyään.
Mutta Halo oli siitä poikkeuksellinen peli, että sen pelaaminen tuntui hyvältä. Bungie onnistui luomaan tuntuman, joka sai analogitikuilla tähtäilyn ja räiskimisen tuntumaan ei vain siedettävältä, vaan hyvältä. Niin hyvältä, että monen PC-nurkkapatriootinkin oli tunnustettava, että hommassa oli ehkä jotain ideaa. Toki nyt, 24 vuotta myöhemmin, kehitys on ehkä hieman kehittynyt ja oma paluuni alkuperäisen Halon pariin tuotti välittömän kulttuurishokin, koska tähtäys oli paljon kiikkerämpi kuin muistin.
Mutta pienen totuttelun jälkeen tuli toinenkin tajuaminen: tämähän on yhä hyvä peli.
On jälkikäteen jopa hämmentävää huomata, miten paljon Bungie teki oikein jo sen aivan ensimmäisen Halo-pelinsä kanssa. Peli alustaa kokonaan uuden universuminsa ja tarinansa erinomaisen hyvin lyhyessä intro-osiossaan. Ihmiskunta on laajentunut tähdistöön ja kohdannut siellä vihollisia, jotka ovat nyt ottamassa meistä niskalenkkiä avaruuden taistelukentillä. Epätoivoiseen tilanteeseen ajautunut Pillar of Autumn -risteilijä painaa paniikkinappulaa ja määrää, että kryogeniaosaston pojat sulattavat Master Chiefin.
Pelaaja heitetään saman tien syväunestaan heräävän Master Chiefin saappaisiin. Tietäjät tietenkin tietävät, että Master Chief ei ole tyypin nimi, vaan sotilasarvo – suunnilleen Suomen laivaston sotilasmestaria vastaava sellainen. Ja tyypin nimi? Se on tietenkin John Halo. Pelin nimeenkin päätynyt Halo – rengasplaneetta – on kuitenkin tähtäimessä, sillä vaikka sotilasmestari kavereineen taistelee esimerkillisesti, Pillar of Autumn joutuu tekemään pakkolaskun kehämäisen planeetan pinnalle. Ja sen jälkeen jalkaa ei sitten otetakaan enää pois kaasulta, vaan peli vyöryy karanneen höyryjyrän voimalla eteenpäin lopputeksteihin saakka.
Oli hauska huomata, miten verrattain suuria ja avoimia pelin kentät olivat, mikä ei toki ole hirveän yllättävää, olihan Halon tarkoitus alunperin olla tosiaikastrategiapeli. Tämä, toisin kuin Master Chiefin nimi, ei ollut vitsi: Halo oli alkujaan RTS-peli, vieläpä Mac-tietokoneille kehitetty sellainen. Monet Mac-pelaajat olivatkin Halon julkaisun jälkeen käärmeissään, koska heistä tuntui, että Microsoft oli varastanut heidän pelinsä. Osittain ehkä tästä johtuen pelaaja pääsee myös huristelemaan jos jonkinlaisilla ajoneuvoilla, mikä oli myös vuonna 2001 todella hieno kokemus.
Halo tekee vieläkin vaikutuksen myös sillä persoonallisuudella, jota pelistä tihkuu jatkuvalla syötöllä. Kaikki Master Chiefin rinnalla tai tätä vastaan taistelevat soturit tuntuvat eläviltä hahmoilta, koska ne reagoivat hauskasti tilanteisiin ja kommentoivat pelin menoa aktiivisesti. Muut merijalkaväen tyypit muistavat Master Chiefin nähdessään kommentoida, että hei hitto, tuohan on se tyyppi. Vihollisillakin riittää persoonallisuutta, mistä hauskana esimerkkinä vaikka ne muukalaisten rivisotilaat, Gruntit. Ne taistelevat kyllä aktiivisesti ja innolla juuri siihen hetkeen saakka, kun niitä valvomassa olevat eliittisoturit kuolevat taistelussa, minkä jälkeen pienet pirulaiset juoksevat kirkuen karkuun. Sympaattista ja hauskaa.
Ei ole hirveä yllätys, että Halo oli valtava hitti, joka yksinään toi Microsoftin tuoreelle Xbox-konsolille paljon uskottavuutta ja faneja. Tämäkin oli hyvin kriittistä, sillä kun Xbox ilmestyi, se ei todellakaan nauttinut kummastakaan, vaan pelaava maailma otti sen vastaan hyvin skeptisesti.
Lue myös: Huhuille stoppi: Seuraavan sukupolven Xbox-konsoli on kehityksessä
Vielä hauskemmin, Halon menestys oli kyllä aikanaan pienoinen yllätys, koska ennakkoon peliä ei pidetty minään suunnattomana hittinä. Syitä oli useita. Konsoliräiskinnät eivät tosiaan olleet perinteisesti olleet mitään suunnattomia hittejä, minkä lisäksi Halo oli nimenä sen verran pliisu, ettei se herättänyt kenessäkään suuria tunteita. Kaikkein huvittavin ennakko-ongelma oli pelin väripaletti. Microsoft teetti ulkopuolisella konsultilla analyysin pelistä – mikä on hyvin arkipäiväistä, olen itsekin kirjoittanut muutaman niin kutsutun mock-arvostelun ennakkoon auttamaan julkaisijaa kalibroimaan odotuksiaan – ja analyysissa valitettiin, että Halo oli liian värikäs peli.
Lisäksi Bungie ampui vielä itseään jalkaan esittelemällä pelistä ennakkoon hyvin kankeaa ja rikkinäistä versiota, joka antoi siitä pelimessujen yleisöille hyvin negatiivisen kuvan. Ei näin tietenkään tarkoituksella tehty, mutta joskus se pelinkehitys vain on tällaista. Hommat eivät etene aivan kuten pitäisi ja paketti löytää sen lopullisen, toimivan muotonsa vasta viime metreillä.
Näin kävi myös Halolle, sillä Bungien tyypit onnistuivat korjaamaan ongelmia sankarilliseen tahtiin. Kun peli sitten ilmestyi, mielipiteet muuttuivat. Halo putsasi palkintopöydät, pokkasi huippupisteitä lukemattomilta medioilta ja siinä sivussa myi miljoonia kappaleita.
Tämä ei tietenkään mennyt pelialalta sivu suun, sillä Halon jälkimainingeissa lukemattomat studiot lähtivät kehittämään omia Halo-kloonejaan. Ja mikäs siinä, ihan ymmärrettävää, ainakin kun lyö itseään ensin pari kertaa vasaralla, jotta pääsee pelifirman johtoportaan henkiselle tasolle. Pelaajat haluavat Haloa. Meillä ei ole Haloa. Jos teemme oman kehnon Halo-kloonimme, pelaajat maksavat meille miljoonia. Aukotonta!
Muiden kärvistellessä Microsoft nauroi koko matkan pankkiin ja takaisin, ratsastaen Halon ja sen jatko-osien avulla yhdeksi pelimaailman suurista nimistä. Kukapa olisi sitäkään vuonna 2001 uskonut?
Miikka Lehtonen
Päivitys 2.11. klo 12:35: Korjattu peli Bungien tekemäksi.