Lollipop Chainsaw on äärimmäisen japanilainen ja sen myötä oudon seksistinen peli. Välianimaatioissa kamera zoomailee välillä päähenkilö Julietin rintojen väliin ja pyrkii hameen alle. Saatteko te enemmän anteeksi, koska Lollipop Chainsaw on Suda51:n projekti, ja hän operoi pelimaailmassa vapaammilla säännöillä kuin muut?
– Juliet ei ole mikään pornotähti tai huora, ja halusimme kuvata hänet voimakkaana naishahmona. Japanissa animekulttuuri on todella vahvaa, ja animessa on tietynlainen naiskuva. Tässä pelissä on vaikutteita animekulttuurista, mutta mielestäni hyvällä maulla tehtynä.
Juliet kuvataan pelissä kyllä voimakkaana ja vahvana, mutta myös melkoisena bimbona. Bimbo on kuitenkin vain kiertoilmaus idiootille. Eikä tuollaisilla stereotyypeillä leikkiminen voi kääntyä myös teitä vastaan?
– Juliet on vahva roolihahmo ja zombimetsästäjä. Hän on kuitenkin 18-vuotias ja rakastunut. Lisäksi hänen poikaystävänsä on pelkkä pää, joka roikkuu mukana hänen vyötäröllään! Pelin aikana hän on monessa kohdassa tunteellinen eikä hän kiroile seikkailun aikana lainkaan. Lisäksi monissa kohtauksissa hän on jopa ujo, hieman varautunut ja ystävällinen. Tuollainen on tietenkin osittain kovin japanilaista tarinankerrontaa, mutta juuri siksi jo pelin kehityksen alkuvaiheissa mukaan tullut elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja James Gunn on mukana kirjoittamassa peliä. Hän on monissa elokuvissaan saanut katsojansa välittämään elokuviensa hahmoista, mutta seuraavassa kohtauksessa hän saattaa kääntää kaiken päälaelleen. Rakastan sellaista, ja Lollipop Chainsaw leikittelee paljon ihmisten ennakko-odotuksilla.
Lollipop Chainsawta voisi kuvailla roskaelokuvistaan tunnetun Troma-studion interaktiiviseksi elokuvaksi, joka on tehty pelimuotoon Xbox-sukupolvelle. Olen itse kohta lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä ikävuotta, ja kasvoin Troma-elokuvien parissa. Niissä on aina ollut täysin omanlainen huumorinsa. Uskotteko, että nykyinen nuorempi pelaajakunta ymmärtää Lollipopin kökön b-huumorin, eikä pidä tarinaa vain typerästi kerrottuna sontana?
– Minusta he ovat kenties jopa paremmassa tilanteessa kuin sellaiset pelaajat, jotka ovat tutustuneet Troman leffoihin ja muihin b-elokuviin! Koko pelikokemus tulee olemaan heille täynnä yllätyksiä ja kohtauksia, joita ei vain yksinkertaisesti voi kokea missään muualla popkulttuurissa.
Esittelytilaisuuden alussa näytit videoita ja välianimaatioita pelistä, ja jotkut hekottivat hysteerisenä pelin kohtauksille, joten tuossa voi olla perää.
– Siksi tarinankerronnan painottaminen onkin minusta niin tärkeää. En halua että ihmiset vain tunkevat pelilevyn koneeseen ja alkavan saman tien hakkaamaan sitä silmät ristissä. Tiedostan silti riskin siinä, että olemme panostaneet tarinaan niin paljon. Jaksavatko nykyajan pelaajat kiinnostua juonesta? Kiinnostaako päähahmojen tarina heitä lainkaan? Haluamme aktivoida pelaajat kiinnostumaan Jamesin aiemmasta tuotannosta, Suda51:n edellisistä peleistä ja ylipäänsä innostumaan kaikista niistä asioista, joihin Lollipop Chainsaw viittaa kerronnassaan.
Lollipop Chainsaw on miljoonaprojekti, jossa veri lentää sisälmysten saattelemana ja naisia kuvataan välillä kuin karjapalkintoja. Mikäli tämän kokoluokan Hollywood-elokuvassa tehtäisiin samoja asioita, se tuomittaisiin oitis esineellistävänä eksploitaationa. Saako videopeleissä näyttää enemmän väkivaltaa kuin esimerkiksi elokuvissa? Ja onko videopelien shokkiarvo kadonnut vuosien mittaan?
– Kun itse nykyään katson elokuvia, harva asia hetkauttaa minua enää millään tavoin. Katson elokuvan läpi, mutta en yleensä tunne mitään sen henkilöitä kohtaan. Minusta James osaa kirjoittaa hahmot niin, että heitä kohtaan todellakin tuntee myötätuntoa. Mikäli Lollipop Chainsaw on ensimmäinen Suda51:n tekemä peli jota pelaaja pelaa, sen tapahtumat todella tuntuvat jossain. Mikäli taas Sudan tuotokset ovat pelaajalle jo ennalta tuttuja, sitä saa mitä odottaa.
Nykyään pelien väkivalta ei enää vaikuta minuun oikein millään tasolla. Lollipop Chainsawssa kaikki on kuitenkin jatkuvasti hieman vinoutunutta. Toivon että pelaajat osaavat nauttia siitä.
Huhtikuun alussa pelimediassa kohuttiin siitä, kuinka PAX-pelimessuilla Lollipop Chainsawn markkinoinnissa käytettiin vähäpukeista naista, jonka vaatetukseen messujen järjestäjät joutuivat puuttumaan. Käsi sydämellä: oliko koko tempaus ennalta sovittu markkinointikikka?
– Äh, koko se kohu lähti aivan käsistä! Lyhykäisyydessään homma meni niin, että eräs näyttelijä oli pukeutunut niukkaan asuun pelin markkinoinnin yhteydessä. Messujärjestäjät kertoivat meille, että hänen pitäisi laittaa jotain hieman peittävämpää ylleen. Siinä se! Pelimediat nostivat tapauksesta kuitenkin kauhean äläkän ja nostattivat sivustojensa klikkimääriä otsikoimalla asiasta kertovan uutisen sensaatiohakuisesti. Jossakin vaiheessa koko tarina lähti elämään omaa elämäänsä, ja huhupuheet syrjäyttivät totuuden.
Oudointa oli, että messuilla oli myös Destructoid-nettisaitin mainosmies. Hän istui messualueella pelkissä kalsareissaan, eikä kukaan kiinnittänyt häneen minkäänlaista huomiota – ja hän oli huomattavasti vähäpukeisempi kuin meidän Julietia esittävä näyttelijämme!
Onko pelimarkkinoinnissa olemassa sellaista termiä kuin ”huono julkisuus”? Tuokin kohu pelasi takuuvarmasti lopulta teidän pussiinne.
– Nykyään näkee usein markkinointia esimerkiksi EA:n puolelta, jossa on kyse selvästi ainoastaan julkisuuden maksimoinnista. Dante’s Inferno oli tästä räikein esimerkki (jotkut pelin ennakkotilaajat saivat pelistään 6,66 dollaria alennusta, EA lähetti 200 dollarin shekkejä tietyille pelitoimittajille jne., toim.huom.). Ja totta kai minäkin innostuin siitä!
Markkinointikampanjan luominen ja toteutus on kuitenkin tasapainottelua. Minusta olemme pysyneet tiukasti hyvän maun rajoissa Lollipop Chainsawn suhteen. Edellä mainittu PAX-tapahtuman kohu oli valitettavaa, eikä todellakaan suunniteltua. Lollipop Chainsaw saattaa olla omituinen ja hemmetin hullu peli, mutta siihen ei ole ympätty mitään ainoastaan kohun tai näkyvyyden vuoksi, vaan kaikki palvelee kokonaisuutta.
Jarkko Fräntilä