Ryhmä seikkailijoita laskeutuu synkkään luolastoon, tavoitteenaan pistää loppu sen pohjalla piileskelevän pahiksen touhuille. Ei tietenkään haittaa, jos siinä sivussa tyhjennetään myös pahiksen aarrevarasto ja kannetaan mukana ulos pari tonnia kultaa ja taikaesineitä. Ryhmän edetessä heitä ympäröivästä pimeydestä kuuluu pahaenteisiä ääniä ja seuraavassa huoneessa näkyy liikkuvan varjomaisia hahmoja. Sankarimme eivät ole yksin…
Onko paljon klassisempaa asetelmaa videopeleille? Hitto, unohdetaan se ”video” ja puhutaan peleistä yleensä! Dungeons & Dragonsin ajoista saakka ”pieni porukka seikkailijoita synkeässä luolastossa” on ollut yksi klassisimmista pelien aiheista, eikä suotta. Siinä on vain jotain niin puhdasta ja hienoa. Pelinkehittäjiltä kesti kuitenkin yllättävän pitkään keksiä, että tässä tarinassa on tietenkin kaksi puolta. Mitä jos pelaajat eivät ohjastaisikaan niitä jaloja sankareita, vaan luolaston rakentanutta ja siellä vaanivaa pahista? Se voisi olla aika hauskaa!
Kuten vuonna 1995 julkaistu Dungeon Keeper todistaa, näin todellakin olisi.
Ah, 1990-luku. Silloin laivat olivat puuta, tietokoneet rautaa ja Peter Molyneux vielä ainakin jossain määrin uskottava pelinkehittäjä. Miehen puheet olivat vielä jossain määrin kosketuksissa todellisuuden kanssa, eivätkä hänen projektinsa olleet mitään NFT-vedätyksiä, joten Molyneux ja hänen Bullfrog Productions -studionsa nauttivat pelikansan arvostuksesta.
Eikä ihme, löytyihän tiimin meriittilistalta Theme Parkin, Magic Carpetin ja Syndicaten kaltaisia pelejä, jotka kuuluivat aikanaan kiistatta modernin pelaamisen mestariteoksiin. Vuonna 1997 tämä putki sai jatkoa Dungeon Keeperin muodossa.
Pelin keskeisenä ideana oli, että pelaaja oli pahis, joka hallinnoi synkeää luolastoaan nakittamalla väsymättömiä pikkupaholaisiaan kaivamaan tunneleita ja huoneita, joita sitten omistettiin jos jonkinlaisille tarkoituksille. Jos olosuhteet olivat suotuisat, alati kasvava pino erilaisia hirviöitä muutti asumaan luolastoon ja suojelemaan läsnäolollaan sitä sankareilta, jotka vähän väliä tekivät ekskursioitaan pelaajan kotimaille. Lopulta pelattavuus oli siis hyvin samanlaista kuin vaikka Theme Parkissa tai Theme Hospitalissa, mitä nyt aihepiiri oli hieman erilainen. Tämä ei toki ollut huono juttu, sillä pelissä oli sen verran omaa uutta ideaa, että se ei tuntunut vain vanhan toistolta, ja lisäksi koko paketti oli toteutettu niin hyvin, että pelaaminen oli ratkiriemukasta puuhaa.
Bullfrogin pelien perustyyliin mukana oli myös runsaasti huumoria ja persoonallisuutta, jotka tietenkin auttoivat tekemään kokemuksesta vielä viihdyttävämmän. Pelaajan kosketuspintana pelin maailmaan toimi pahuuden käsi, jolla pystyi tietenkin nakittamaan alaisiaan ja nostelemaan näitä vaikka seikkailijoiden niskaan, mutta myös läpsimään näitä ympäri korvia. Sopivassa määrin käytettynä läpäisyt motivoivat kätyreitä työskentelemään ahkerammin, mutta jos kuritus meni överiksi, tuloksena oli kuolleita apureita tai pahimmillaan koko luolaston kattava kapina. Nouskaa sorron koneistoa vastaan, demonit! Barrikadeille!
Tai miten olisi vaikka pelaajan jo heti kättelyssä oppima loitsu, jolla pystyi ottamaan haluamansa hirviön suoraan hallintaansa ja ohjastamaan tätä ensimmäisestä persoonasta? Eihän sille lopulta hirveästi pelillistä käyttöä ollut, mutta koska kyseessä on Bullfrogin peli, pelaaja pystyi myös vaikka riivaamaan yhden niistä kanoista, joita luolaston hirviöruokalaan koko ajan ilmestyi, ja kokemaan näin, miltä demon suupalaksi joutuminen näyttää ensimmäisestä persoonasta. Hämärää menoa!
Puhun Dungeon Keeperistä tarkoituksella menneessä aikamuodossa, koska ajan hammas ei todellakaan ole ollut sille kovin armelias. Vaikka alkuperäisen pelin kyllä saa helposti toimimaan vaikka DOSBoxin välityksellä, ja sekä GOG.com että EA myyvät yhä juuri näin toimivia retroversioita, kokemus ei ole kovin hehkeä. Vuoden 1995 tyyliin pelimoottori ei ollut kovin eteenpäin katsova, vaan peli pyörii naurettavan pienellä resoluutiolla ja muutenkin näyttää ja tuntuu sangen karulta.
Hätä ei toki ole lopulta suunnaton, sillä koska kyseessä on edelleen rakastettu pelilegenda, kotikoodarit ovat tehneet sen, mihin suuret julkaisijat eivät halunneet ryhtyä. KeeperFX-työnimellä kulkeva projekti on avoimen lähdekoodin uusintaversio, joka pyörii moderneilla koneilla, tukee suurempia resoluutioita ja lisää kankeaan pelimoottoriin uusia elämää helpottavia ominaisuuksia. Tästä huolimatta tavoitteena on ollut nimenomaan uskollisuus originaalille, joten KeeperFX:n avulla voi helposti käydä itse kokeilemassa, miten hyvin Dungeon Keeper maistuu vuonna 2024.
Oma havaintoni oli, että ”yllättävän hyvin”. Hauska huumori ja outo meininki toimivat yhä täysillä ja pelaaminen on muutenkin kivaa, vaikka rehellisyyden nimissä onkin todettava, että peli on selkeästi se idean ensimmäinen toteutus. Kaikenlainen tuunaus ja kaikki ”olisi kiva, jos…”-tason ominaisuudet jäivät joko jatko-osan vastuulle tai Molyneuxin pöytälaatikkoon.
Dungeon Keeper ei nauti suurta arvostusta vain pelaajien keskuudessa, sillä myös monet pelinkehittäjät ovat selvästi hakeneet siitä inspiraatiota. Suorien kloonien lisäksi esimerkiksi Dwarf Fortress – ja täten kaikki sen henkiset perilliset – on paljon pelille velkaa. Idean toimivuutta on sittemmin testattu myös esimerkiksi lautapelien muodossa. Vlaada Chvátilin mainio Dungeon Lords kun on käytännössä prikulleen sama peli, mutta nyt fyysisenä lautapelinä. Erinomaisen hyvä peli, jota suosittelen aika varauksetta.
Tämä kaikki on todella kivaa, mutta Dungeon Keeperin oma myöhempi historia ei niinkään. Peli jäi Molyneuxin viimeiseksi Bullfrog-julkaisuksi, sillä sen kehitysjakso EA:n hallinnon alaisuudessa oli sen verran traumaattinen kokemus, että Molyneux jätti perustamansa studion taakseen. Dungeon Keeper 2 näki kyllä vielä päivänvalon, mutta siinä vaiheessa alkuperäisestä Bullfrogista ei ollut jäljellä enää muuta kuin nimi.
Pelisarjaa on yritelty herätellä henkiin sittemmin pariinkin otteeseen, kehnolla menestyksellä. Dungeon Keeper 3 tapettiin kesken kehityksen, koska EA siirsi kaikki sen työntekijät työstämään Harry Potter -pelejä. Dungeon Keeper Online taas oli kiinalaisen tiimin kehittämä MMO, joka ei myöskään koskaan nähnyt päivänvaloa.
Ja kun nyt kerran kirotulle tielle on lähdetty, kukaan ei varmastikaan ylläty siitä, että Dungeon Keeper tuupattiin vielä ilmaispelattavien mobiilipelien ojaankin. Vuonna 2014 julkaistu Dungeon Keeper oli kuin ahneen ja kehnon mobiilipelisuunnittelun ruumiillistuma, joka Molyneuxin omien sanojen mukaan ”tappoi kaiken hauskuuden Dungeon Keeperistä”. Hyvä tiimi!
Mutta sellaistahan se on. Dungeon Keeper ilmestyi siltä kannalta väärään aikaan, että se ei ole tarpeeksi retro. Se oli vain yksi hyvä PC-peli lukemattomien muiden joukossa 1990-luvun puolivälissä, joten rakastavien uusintaversioiden sijaan sitä on vain yritetty riistokalastaa vuosien varrella. Niin kiva kuin olisikin nähdä tällainen rakkaudella tehty uusi Dungeon Keeper, en ehkä pidättelisi sitä odotellessani hengitystä.
Mutta ei kannata silti vaipua epätoivoon. Dungeon Lords -lautapeli on edelleen erinomaisen hyvä ja monet pienemmät pelit ovat sittemmin ainakin tehneet kunniaa Dungeon Keeperin ideoille. Esimerkkinä tästä voisi mainita vaikka tuoreen KeeperRL:n, joka on hieman kuin Dungeon Keeperin ja Dwarf Fortressin yhdistelmä, mutta roguelike-kuoreen käärittynä. Mainio peli, jonka voi muuten ostaa kehittäjien sivuilta lahjoittamalla pelin hinnan jollekin eläinsuojeluyhdistykselle. Hieno tempaus! Ja jos taas mieli tekee fiilistellä sen alkuperäisen pelin parissa, KeeperFX on mainio tapa pistää peli pyörimään millä tahansa modernilla PC:llä pehmeästi ja sujuvasti.
Miikka Lehtonen
