Etsi
Lännen ihmetellessä edelleen, missä Dragon Quest X viipyy, saavat japanilaiset pelin jo 3DS:llekin.
Wii U:lle tovin aikaa sitten jo julkaistu roolipeli X on nyt virallisesti osa Xenoblade-sarjaa.
E3-messut toivat mukanaan ensimmäisen satsin raakaa Mortal Kombat X -pelikuvaa.
Mortal Kombat X on kehitteillä NetherRealm Studiosilla. Näin lupaa uusi virallinen traileri.
Yuji Horii on vahvistanut, että Dragon Quest -sarjaan on tekeillä "seuraava" peli. Olisikohan jo aika palata yksinpeluuseikkailuihin?
Yli 15 vuoden uran jälkeen uudet Pokémon-pelit käyvät edelleen vauhdilla kaupaksi.
Nintendo on avannut Direct-hanansa vuoden 2014 osalta. Julkistukset eivät olleet räjäyttäviä, mutta ainakin pelikuvaa piisasi nähtäväksi.
Palvelinongelmien myötä lykätty Pokémon Bank on saapunut nyt Eurooppaankin asti. Näin ollen muun muassa vanhoja Pokémonejaan voi alkaa siirrellä uusiin X- ja Y-peleihin.
Final Fantasy X/X-2 HD Remasterin myötä ajatuksia Final Fantasy X-3:sta on lentänyt myös ilmoille. Sarjan käsikirjoittajakonkari Kazushige Nojima näkisi uuden kymppifantsun esimerkiksi mielellään.
Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen uusi numeroitu Might & Magic -peli on saamassa julkaisunsa. Kyseinen hetki on koittamassa tammikuussa.
Final Fantasy X/X2- HD Remaster -paketin tulo Vitalle on edelleen tapahtumassa. Myös käsikonsolilla päästään potkimaan blitzballia maaliskuussa.
Nintendon Pokémon Bank aloittaa taskuhirviökeräilijöiden palvelelemisen vielä kuluvan kuun aikana. Uusi video esittelee palvelun ominaisuuksia.
Uuden X-pelin lanseeraus ei sujunut aivan ongelmitta. Kehittäjät ovat joutuneet jo pahoittelemaan pelaajia eteen tulleista bugeista.