Etsi
Tänä viikonloppuna juhlittiin jälleen Mass Effect -juhlapäivää, minkä kunniaksi maailmaan on saatu uusi Mass Effect: Andromedasta kiusoitteleva lyhyt video.
Mass Effect voi olla Mass Effect myös ilman komentaja Shepardia.
Niin yllättävää kuin se onkin, Blizzard on tuomassa tukuittain uutta sisältöä Heroes of the Stormiin lähitulevaisuudessa. luvassa on muun muassa uusi Arena-tila, lisää sankareita ja tuore kartta.
Uutisia, kommentteja ja lumimyrskyjä viikolta 45.
Huhut kertovat Konamin sulkeneen Metal Gear Solid V:n kehitystyöhön osallistuneen Los Angelesin studionsa.
Final Fantasy -säveltäjälegenda Nobuo Uematsu ei osallistu seitsemännen osan odotettuun uusintaan.
Call of Duty: Black Ops III siirtyy vuoden ala-arvoisimpien pc-julkaisujen jonon jatkeeksi.
Hearthstone on saamassa kolmannen yksinpeliseikkailunsa jo nyt marraskuussa. Tulossa on tällä kertaa arkeologiteemaan nojaava The League of Explorers -niminen kokemus.
Warcraft-elokuvan ensimmäinen julkinen traileri on täällä.
World of Warcraft: Legionia saadaan odottaa aina ensi kesään asti. Sitä ennen tarjolle on nyt sentään saatu laajennuksen alkuanimaatio.
Blizzard on jatkamassa StarCraft II:n tarinaa vielä ensi vuonna Nova Terraan keskittyvillä lisätehtävillä.
Blizzardin Overwatch paljastettiin vaivihkaa myös konsolijulkaisuksi. Samalla on selvinnyt, ettei peliä päästä pelaamaan ilmaiseksi.
Rainbow Six Siege on saamassa uutta sisältöä läpi ensi vuoden ja varsin merkittävä osa siitä on tavalla jos toisella saatavilla ilmaiseksi.