Etsi
Mitä mahtaa löytyä pelaajien varalle Tom Clancy's The Divisionin ensimmäisestä laajennuksesta?
Alkava viikko on pelijulkaisujen kannalta japanilaisten nimikkeiden juhlaa, sillä niin uusi Star Ocean, Zero Escape kuin JoJo's Bizarre Adventure saavat esimerkiksi julkaisunsa.
Street Fighter V:n kaksi seuraavaa taistelijaa, Ibuki ja Balrog, saapuvat samanaikaisesti peliin sen seuraavan päivityksen saattelemana. Pari uutta kenttää ja pukuakin olisi samalla luvassa.
Vuosia käytössä ollut PlayStation-verkkotunnus joutui bannatuksi jihad-sanan käytön takia.
Minecraft-elokuvaa saadaan odottaa teattereihin vielä lähemmäs kolme vuotta, sillä leffan ensi-iltapäiväys osuu vasta vuodelle 2019.
Uusi Berserk-peli on saanut jo uudemman trailerin, jossa annetaan hieman jo vilausta uuden pelin Dynasty Warriors -henkiseen toimintaan.
Kickstarterissa rahoitusta kerännyt Toejam & Earl: Back in the Groove saadaan PC:n lisäksi konsoleille.
Capcomin Resident Evil 7 ei sisällä lainkaan quick time event -kohtauksia.
EA DICE laittaa Battlefield 4:n käyttöliittymän uuteen uskoon Battlefield 1:n julkaisun alla.
25-vuotias Sonic the Hedgehog -pelisarja saa ensi vuonna uuden osan, kehittäjät ovat paljastaneet.
Vivendi omistaa jälleen kerran hippusen verran enemmän Ubisoftista. Mediajätti kertoo kuitenkin myös edelleen, ettei se ole hakemassa kontrollia koko yhtiöstä.
Starbreezen ja Naughty Bear -kehittäjä Behavior Interactiven yhteistyöprojekti Dead by Daylight on jo löynyt rahoiksi.
God of War -pelin E3-demo käydään läpi Sony Santa Monican kehittäjien kommenttien kera.