Arvostelu: Asura’s Wrath

Olipa kerran kahdeksan puolijumalaa, jotka komensivat taivaallisia sotajoukkoja taistelussa maailmaa uhkaavia Gohma-pahuuden joukkoja vastaan.

9.5.2012 05:23

Tekijä: CyberConnect2
Julkaisija: Capcom
Myynnissä: Nyt
Pelikoneet: Xbox 360 (testattu), PS3
Moninpeli: Ei

Mielikuvituksen jyrällä

Olipa kerran kahdeksan puolijumalaa, jotka komensivat taivaallisia sotajoukkoja taistelussa maailmaa uhkaavia Gohma-pahuuden joukkoja vastaan. Yksi näistä puolijumalista oli nimeltään Asura, jonka voimanlähde oli loppumattomalta tuntuva kiukku, ja jonka johdolla gohmat lopulta lyötiin takaisin maan rakoon – kirjaimellisesti. Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Ei ihan. Seitsemän muuta kenraalia haluavat tuhota gohmat lopullisesti, mutta se vaatii uhrauksia ja suuria voimia. Niinpä he murhaavat taivaallisen keisarin ja lavastavat tekijäksi raivopäisen Asuran, sillä he tarvitsevat tämän tyttären voimia suunnitelmissaan. Rytäkän aikana Asuran vaimo kuolee ja petetty puolijumala itse heitetään lyötynä alas taivaista.

Ja tästä kaikki vasta alkaa…

Mitä täällä tapahtuu?

Asura’s Wrath on happoinen yhdistelmä aasialaista, etenkin intialaista ja buddhalaista, mytologiaa sekä tieteiskertomuksia, joka tarjoillaan kevyen pelin raameissa. Paino on sanalla kevyen, sillä Asura’s Wrathin voi sanoa olevan paremminkin käsittämätön kokemus kuin varsinainen peli. Se on kuitenkin varmaa, ettet ikinä ole nähnyt, pelannut tai kokenut mitään tämän kaltaista – ainakaan ilman tajuntaa laajentavia aineita.

12 000 vuotta alun tapahtumien jälkeen Asura herää manalasta, ja koska häntä ei voi kutsua vajan terävimmäksi työkaluksi, mielessä on vain kosto. Saatuaan lyhyen tilannekatsauksen kultaiselta mekaaniselta hämähäkiltä puolijumala kiipeää takaisin maanpinnalle loppumattoman raivonsa voimalla ja huomaa vanhojen taistelutovereidensa nousseen jumaliksi, jotka vartioivat maailmaa. Tämä tosin tarkoittaa sitä, että jumalat keräävät heitä iloisesti palvovien kuolevaisten sieluja saadakseen tarpeeksi energiaa räjäyttää gohma-lian lopullisesti pois Buddha-patsaan näköisellä Kuolontähdellään. Sielu ei kuitenkaan irtoa elävästä kuolevaisesta, joten jumalalliset joukot ja sotalaivastot ”puhdistavat” kyliä ja kaupunkeja pienestäkin gohma-korruption epäilystä.

Asura ei kuitenkaan tästä piittaa, sillä mieli tekee vain vedellä jumalanousukkaita turpaan jos toiseenkin, ja hän ryhtyykin heti tuumasta toimeen.

Tarinan toinen toistaan hämmentävämmät tapahtumat etenevät nopeasti ja suoraviivaisesti, mutta se ei todellakaan tarkoita, että pelaaja osaisi arvata lähellekään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Koska Asura’s Wrath on tavallaan yhtä paljon animesarja kuin pelikin, on aivan luonnollista, että tapahtumissa on noin viiden minuutin välein mainoskatkoja ja tarinallisten kappaleiden välissä nähdään kertaus siitä, mitä juuri äsken oikein on tapahtunut. Tätäkään ei pian enää jaksa ihmetellä.

Selväjärkisintä tarinointia nähdään kappaleiden väleissä, joissa tapahtumiin saadaan hieman enemmän tolkkua tekstin ja upean kuvituksen avulla. Tyyli onkin yksi seikka, jota pelistä ei puutu – järkeä sitäkin enemmän.

Pelaako peli pelaajaa?

Itse pelinä Asura’s Wrathin voi jakaa kolmeen eri osioon: kevyeen taisteluun, raideräiskintään ja reaktiominipeleihin. Kaikki nivoutuvat yhteen varsin näppärästi, ja koska peli on käytännössä yksi pitkitetty taistelukohtaus vaihtuvilla vihollisilla, soljuu toiminta eteenpäin kuin itsestään – välillä jopa vähän liikaakin. Välillä on hämärän peitossa se, kuinka paljon pelaaja lopulta vaikuttaa ruudun tapahtumiin.

Niin tai näin, taistelut etenevät pitkälti tietyn kaavan mukaan. Taisteluosioissa Asuran pitää pätkiä gohma-hirviöitä tai taivaallisia sotajoukkoja poikki ja pinoon, kunnes kasassa on tarpeeksi raivoa Burst-tilan aktivointiin. Burst-tila tarkoittaa käytännössä siirtymistä reaktiominipeliin, jossa sen hetkisestä pomovihollisesta otetaan lopullisesti mittaa. Näiden kahden osion välillä nähdään tasaiseen tahtiin raideräiskintäosuuksia, joissa Asura puhtaalla raivollaan tykittää vihollisia niin maan pinnalla, ilmassa kuin avaruudessakin.

Perusmätössä Asura osaa tietenkin lyödä, väistää, torjua, hyppiä, syöksyä ja ampua raivoaan myös kauempaa. Perusvaikeusasteella sen suurempaa taitoa tai taktikointia ei pomotaisteluita lukuun ottamatta juuri tarvita, vaikka sinänsä eri liikkeissä, erikoishyökkäyksessä ja erikoiskykymittarissa onkin avaimet myös hieman syvällisempään kokonaisuuteen. Reaktiominipelit sen sijaan eivät ole aivan niin typeriä kuin voisi luulla, sillä nämä osuudet ovat sen verran pitkiä ja tapahtumat häikäisevän hämmentäviä, ettei ohjainta voi laskea kädestään hetkeksikään, huomion herpaantumisesta puhumattakaan. Vaadittavat napinpainallukset ja ohjaintikkujen käyttö on onnistuttu sitomaan sen verran luonnollisesti ruudun tapahtumiin, että pelaajalle välittyy uskottava illuusio siitä, ettei peli näissä kohdissa pelaa itseään.

Pelin toiminnan vetonaula ovatkin sen lukuisat, alati ihmeellisemmät pomotaistelut. Heti kättelyssä vastaan tulee planeettaakin suuremmaksi kasvava jumala, joka yrittää litistää sormellaan Asuran kuin kärpäsen. Myöhemmin toinen jumala lävistää hänet kosmiset mittasuhteet ottavalla miekalla, ja lopussa vedetäänkin jo kokonaista planeettaa ihan kirjaimellisesti lättyyn. Välillä Asura on täysin kädetön, lopussa hän kasvattaa niitä tuhansia. Se, että pelaaja on mukana pelin käsittämättömissä tapahtumissa vain kevyen pelillisesti, ei merkitse mitään. Valtaosa pelaamisesta on kuitenkin ruudun tapahtumien ihmettelemistä henkeä haukkoen.

Peli vai ei?

Ehkä hieman yllättäen Asura’s Wrathilla on myös pituutta: perusvaikeusasteella ihmettelyn aihetta riittää reiluksi kuudeksi tunniksi. Niille, jotka haluavat hioa arcade-tyyliin suorituksiaan ja piste-ennätyksiään, peli tarjoaa hupia sitäkin enemmän, kiitos vaihtoehtoisten erikoisvoimien ja vaikeampien vaikeusasteiden. Muille se on kuitenkin pitkälti kertakäyttöinen kokemus, jolla ei ole juuri uudelleenpelausarvoa, ellei sitten halua hämmentää kavereitaan sen sisällöllä.

Mitä Asura’s Wrathista sitten jää lopulta pelaajalle käteen? Yksinkertaisesti sanottuna ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus. Tarinakaan ei lopulta ole niin aivoton tai käsittämätön kuin alussa voisi luulla. Se osoittautuu varsin puhtaaksi kertomukseksi ihmisten kärsimyksestä ja tuskasta sekä hyvien aikeiden vääjäämättömästä korruptiosta. Tarina ei alleviivaa juuri mitään, mutta pienet hetket ovat varsin tehokkaita, kuten se kun selviää, etteivät jumalat ja heitä palvovat kuolevaiset ymmärrä toistensa puhetta lainkaan. Hahmot sinänsä ovat varsin perinteisiä aasialaisia puolijumalaisia stereotyyppejä, mutta jotenkin ne vain sopivat kokonaisuuteen kuin nyrkki silmään.

Puhtaasti pelillisten ansioidensa puolesta Asura’s Wrathia on mahdotonta suositella kenellekään, mutta jos haluaa jotain uutta ja ihmeellistä, niin tässä sitä nyt olisi.

Arvosana: 7/10 ”Takuuvarmaa viihdettä”

 

Lisää luettavaa