Trikoot päälle taas
WWE on ihan ehdotonta viihdettä niin tv-sarjana kuin videopelinäkin. Vaikka minusta tuntuu, että molemmissa muodoissa viihde junnaa paikallaan pahemman kerran, olen anteeksiantavainen fani, kuten monet muutkin WWE 2K -sarjan ystävät tuntuvat olevan.
Jälleen kerran voin vain todeta, että WWE 2K18:ssa on edelleen mukana kaikki se, mistä olen aina valittanut. Uusia ominaisuuksia on, mutta ne ovat pelin laadun kannalta pienehköjä. Peli on tehty sen saman vanhan perustuksen päälle, jolle se on jo lukemattomia vuosia rakennettu, mutta jostain syystä WWE-fanit ostavat, pelaavat ja vieläpä tykkäävät.
Uudistuksista merkittävin on kahdeksan pelaajan samanaikainen mätkintä. Sehän oli mahdollista vuonna 2001 julkaistussa PS2:n WWF Smackdown: Just Bring It -pelissä, mutta jostain syystä sen jälkeen kehässä on voinut riehua vain kuusi painijaa. Kahdeksan painijan matsit ovat pahimmillaan tai parhaimmillaan täyttä sekasortoa ilman minkäänlaista kontrollia, mutta ne toimivat loistavasti esimerkiksi Elimination Tag Team -muodossa, jossa jokainen ratkaisusuoritus poistaa hävinneen pelaajan matsista.
Pelattavuutta on rukattu pienin viilauksin. Hienoin uusi juttu on vastustajan kantaminen, jonka avulla toisen painijan voi kiikuttaa vaikka kehän ulkopuolella turva-aidan luokse ja paiskata sitten brutaalisti aitaa vasten. Ominaisuutta voi käyttää lukuisin tavoin, ja se tarjoaa hienoja mahdollisuuksia satuttaa vastustajaa.
”Peli on tehty sen saman vanhan perustuksen päälle, jolle se on jo lukemattomia vuosia rakennettu, mutta jostain syystä WWE-fanit ostavat, pelaavat ja vieläpä tykkäävät.”
Liikkeiden torjuminen perustuu edelleen ajoitukseen, joka on ainakin verkkopeleissä haasteellista, sillä pienikin verkkoviive on yhtä kuin kuolema. Ilmeisesti kuitenkin tämäkin on taitolaji, sillä vastustajat tuntuivat blokkaavan hyökkäyksiäni verkossa yllättävän usein.
Uratila on WWE 2K18:ssa kömpelöä ja tylsähköä tahkoamista. Ensin luodaan hahmo ja valitaan sopiva painityyli, kehotyyppi, puvustus, liikkeet ja muu tarpeellinen. Pelaaja kävelyttää painijaansa takahuoneessa jututtamassa tuotantotiimiä ja painikavereitaan sekä käy samat turhat lätinät läpi päivä toisensa jälkeen. Matseissa yritetään voittaa ja päästä etenemään uralla pidemmälle aina mestaruusvyön kantajaksi saakka. Ura tuntuu hitaalta ja kömpelöltä puurtamiselta ja alkaa nopeasti maistua pakkopullalta.
Pelin selvästi suurin moka on sen sisäisessä valuutassa. WWE 2K18:ssa ei ole mikromaksuja, vaan pelirahaa voi ansaita vain pelaamalla peliä. Alkupääomaa toki annetaan, mutta sillä ei kauaa juhlita. Ongelma piilee siinä, että ihan kaikki maksaa. Jopa MyCareer-tilassa oman hahmon kykyjen kehittäminen maksaa, ja se on käytännössä pakollista, ellei halua urastaan ihan sadistisen vaikeaa.
Rahaa kertyy mitä tahansa pelimuotoa pelaamalla mutta ihan tuskallisen hitaasti. Jos haluaa avata kaikki painijat ja areenat, pelaamisesta joutuu todennäköisesti tekemään päivätyötä, sillä niihin uppoaa useita kymmeniä tuhansia, kun rahapalkkio matsista saattaa olla vain joitakin satasia. Vaihtoehtona on kaivaa oikeaa rahaa esiin ja ostaa Accelerator Pack, joka avaa kaiken kerralla. Ehkäpä tämä on laskelmoitua, jotta mahdollisimman moni vain kaivaisi kuvetta, tai sitten virtuaalivaluutassa on jokin ikävä bugi, jonka takia sen ansaitseminen on niin hidasta ja työlästä.
WWE 2K18 on tänäkin vuonna tylsähkö ja tuttu vuosipäivitys, joka kuitenkin tarjoaa showpainin faneille sitä elämää suurempaa fiilistä mitä televisiossakin on totuttu näkemään. Ja se kantaa yllättävän hyvin vuodesta toiseen.