Haastaja ei syrjäytä metsästäjien kuningasta
Lyödään kortit pöytään heti alkuun: Wild Hearts on selkeä ja häikäilemätön Monster Hunter -kopio. Tekijätiimi ei ole missään vaiheessa salaillut tätä, vaan sekä julkaisija EA että pelin kehittänyt Omega Force tunnustivat jo pelin esittelytilaisuudessa, että he halusivat tehdä oman versionsa suositusta pelistä. Tarkoituksena oli painottaa hieman eri osa-alueita kuin Capcomin megahitissä.
Tällainen on aina riskialtista puuhaa, sillä epäonnistuneiden pelien historia on täynnä suosittuihin peleihin tarkoituksella vertailtuja teoksia. On hyvin hankala toistaa niitä piirteitä, jotka tekivät kopioitavasta teoksesta suositun, mutta samalla tarjota jotain sellaista, jonka takia fanien kannattaisi katsella vieraaseen pöytään. Tässä Wild Hearts ei valitettavasti aivan onnistu.
Peruskuviot ovat tietenkin selvät ja tutut. Pelaaja on hirviönmetsästäjä, jonka tehtävänä on pelastaa maailma sitä uhkaavalta tuholta lahtaamalla jättikokoisia hirviöitä. Metsästyksen motivaationa ei ole pelkkä halu auttaa, sillä hirviöistä saaduilla raaka-aineilla voi rakentaa itselleen parempia varusteita ja panssareita. Niitä myös tarvitaan, sillä aivan alun jälkeen kaikilla hirviöillä on erityiset vahvuutensa ja heikkoutensa. Jos on menossa taistelemaan vaikka liekehtivää jättigorillaa vastaan, kannattaa varata mukaan vesivahinkoa tekevä ase sekä tulenkestävät panssarit.
Wild Heartsin suurin ongelma on, että sisältöä ei ole kovin paljon. Peli kyllä on pitkä, mutta sisältöä tehdessä kopiokone on laulanut urakalla. Erilaisia asetyyppejä on vain kahdeksan ja suurin osa niistä on vieläpä hyvin perinteistä miekkaa tai vähän suurempaa miekkaa. Toki kustakin asetyypistä on tarjolla useita variaatioita asekohtaisissa kykypuissa, mutta koska niiden ainoat erot ovat ominaisuuksien ohella graafisia, tämä ei hirveästi auta.
Myös metsästettäviä hirviöitä on onnettoman vähän. Paperilla valikoima on jälleen kohtalaisen suuri, mutta monet hirviöistä ovat kerran nähtäviä pomomatseja ja valtaosa peliajasta menee niitä samoja hirviöitä vastaan taistellen.
Peruspelattavuus toimii ihan hyvin, joskin se tulee varmasti jakamaan metsästysfanien mielipiteitä. Tempo on huomattavasti nopeampi kuin Monster Hunter -peleissä, mikä tuntuu oudolta, koska pelaaminen on käytännössä samanlaista hyökkäyskuvioiden tarkkailua ja iskupaikkojen kyttäilyä kuin esikuvassa, vain vauhdikkaampana.
Wild Heartsin suuri jippo on se, että peli yhdistää Monster Hunter -kaavaan Fortnite-tyylistä rakentelua. Pelialueet ovat suurikokoisia, ja niissä on runsaasti korkeusvaihtelua. On erittäin mukavaa, kun voi rakennella maailmaan vaikka omia köysiratoja ja katapultteja, joiden avulla voi ylittää rotkoja tai tehdä pikaisen reissun läheisen kielekkeen huipulle. Ovela pelaaja voi myös pystyttää uuden leiripaikan aivan vaikean hirviön reviirin laidalle, jolloin kuoleman jälkeen peli jatkuu lähialueelta.
Näitä samaisia karakuri-rakennelmia käytetään myös taistelussa, mikä onkin sitten ongelmallisempaa. Idea on jälleen hyvä. Pelin edetessä valikoima kasvaa ja mukaansa saa kerralla valittua muutaman pikavalinnan, joita voi sitten lätkiä taistelukentälle tarpeen vaatiessa. Jättimäisten jousien avulla voi ponnahtaa korkeuksiin ja syöksyä sieltä vihollisen niskaan. Vaihtoehtoisesti voi napata mukaansa pienen propellin, jolla voi nopeasti liitää taistelukentän poikki.
Sekin on hauskaa, että kaikilla aseilla on omat interaktionsa eri karakurien kanssa. Kun aseet ovat muuten sangen simppeleitä ja samanlaisia, peliin saa näin lisää syvyyttä ja taktisia mahdollisuuksia. Ongelmat alkavat siitä, että näiden pikavalinta-karakurien ohella peli sisältää myös kehittyneempiä vekottimia, joita kasataan lätkimällä peruspalikoita oikeisiin kuvioihin. Yhdistämällä pinon soihtuja voi tehdä vaikka jättimäisen ilotulitelaukaisimen, joka pakottaa lentävät hirviöt laskeutumaan.
Karakurien lätkiminen haluttuihin muodostelmiin on varsinkin peliohjaimella todella kiikkerää puuhaa. Ongelmaa pahentaa se, että ne pitäisi rakentaa muutamassa sekunnissa, jotta pelaajan kertalaakista kaatava hirviöhyökkäys pysähtyy. Kuolin arvostelujakson aikana useita kertoja siihen, että en vain saanut pienessä hetkessä rakennettua palikkamuuria, josta sitten tulisi jättimäisen villisian rynnäkön pysäyttävä seinä. Todella turhauttavaa!
Paras keino ohittaa Wild Heartsin suurimmat ongelmat on hyppäys moninpeliin. Kehitystiimi mainosti ennakkoon, että peli on tasapainotettu sekä yksin- että moninpeli mielessä, mutta tämä ei ainakaan julkaisuversiossa tunnu todelta. Yksinpelissä mukana liikkuva pieni tekoälyapuri on niin passiivinen, ettei siitä ole yleensä mitään hyötyä.
Moninpeli taas muuttaa kokemuksen heti hauskemmaksi. Toiset pelaajat voivat vetää hirviöiden huomion puoleensa ja antaa hengähdysaikaa tai mahdollisuuden haalia lisää karakurien rakenteluun tarvittavia resursseja, mikä on sekin yksinpelissä todella rasittavaa puuhaa. Kun moninpeli on näin merkittävässä roolissa, on tärkeää, että tämä puoli pelistä toimii mainiosti. Yhteistyö toimii saumattomasti jopa alustojen välillä, ja moninpeliin hyppääminen tapahtuu helposti ja nopeasti. Tästä annetaan kehitystiimille iso peukku.
Wild Heartsin ennakkotesti herätti viime vuonna mielenkiintoni, sillä karakurit tuntuivat ideana hauskalta. Jäin odottamaan, että julkaisuversio heittäisi mukaan runsaasti lisää sisältöä sekä hioisi pois taistelun ja karakurien mekaanisia ongelmia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan peli tuntuu edelleen rosoiselta, kankealta ja yleisesti viimeistelemättömältä. Kehitystiimi on jo lupaillut, että julkaisun jälkeen peli saa uusia hirviöitä, karakureja ja aseita ilmaisten sisältöpäivitysten muodossa, mikä olisi hyvin tervetullutta. Se ei kuitenkaan riitä, sillä myös tekniikka tökkii käsittämättömän räikeästi. Tekemistä siis riittää.
Toivon hartaasti, että kehitystiimi saa tilaisuuden korjata pelin ongelmia ja pääsee muutenkin tilanteen tasalle, sillä Wild Heartsissa on edelleen paljon potentiaalia. Vaikka eväät eivät riitä metsästysmaailman uudeksi kuninkaaksi pääsemiseen, tuunausten kanssa tämä voisi olla mukava vaihtoehto Monster Hunterin rinnalle. Kannattaa seurata tilanteen kehittymistä.