Agenttimysteeri 90-luvulta
Nuoren naisagentin päivä FBI:n päämajassa alkaa, kun laitoksen johtaja haluaa jutella. Eräs vanhemmista agenteista on viime aikoina heittäytynyt hankalaksi. Jonkun pitäisi laittaa kapuloita rattaisiin, joten tulokas määrätään veteraanin työpariksi. Uuden työparin huone kellarikerroksessa on luovan kaaoksen vallassa. Ysäritelevision nostalgiaa henkivästä kuvasta puuttuu vain seinälle ripustettu I want to believe -juliste.
Avaruusolentojen ja kryptidien perässä juoksentelun sijaan Virginian päähenkilö Anne Tarver etsii uneliaasta Kingdomin pikkukaupungista kadonnutta teinipoikaa. Katoamisen lisäksi tutkinnan alla on johtoportaan epäilykset herättänyt työpari Maria Halperin, jonka asioita urkkimaan Tarver on määrätty.
Variable Staten esikoisteos ei jätä epäselväksi, mille on vaikutteistaan velkaa. Inspiraatiota on ammennettu niin Salaisista kansioista kuin Twin Peaksistakin. Pelipuolella tekijät kiittävät erikseen Blendo Gamesin omintakeisen Thirty Flights of Loving -taidepelin antamasta vipuvoimasta. Televisiosta matkaan on tarttunut tarinaa, miljöötä ja tunnelmaa, Blendo Gamesin teoksesta taas peleille epätyypillistä kerrontaa. Virginian tarina tapahtuu käytännössä katsoen mykkäfilminä, sillä kukaan hahmoista ei pukahda sanaakaan. Sen sijaan tapahtumat jäävät hahmojen sopivan liioitellun elehdinnän ja Lyndon Hollandin säväyttävän musiikin varaan.
Virginia etenee tyylikkäästi, siirtymät kohtausten välillä ovat parhaimmillaan todella vaikuttavia, ja tarina hyppii sujuvasti nykyajan ja menneisyyden väliä. Toisaalta seikkailun helpposelkoinen alku ei kanna läpi koko taipaleen, vaan viimeinen viidennes on kuin suoraan David Lynchin huumeunesta repäisty. Symbolismissa ei säästellä, ja ensimmäisen pelikerran päätyttyä hämmentää ankarasti. Tilannetta ei ainakaan tasoita ennätyskauhea kamera, joka nykii Tarverin pään liikkeiden mukana juopuneen sulavuudella ja saa herkästi pahoinvoivan pelaajan rukoilemaan kuolemaa.
Erityisesti loppupäätä vaivaavan hämmentävyyden lisäksi seikkailua nakertaa ajoittain sen elokuvallisuutta tavoitteleva tiiviys. Pelikokemuksena Virginia on luotisuora. Keskivertokohtauksessa pelaaja siirtyy paikasta A paikkaan B ja poimii jotain. Kohtaus vaihtuu, ja sama tapahtuu uudelleen. Vaihtelevuuden vuoksi välillä poimimisen sijaan puhutaan jollekulle. Toisinaan kohtausten välillä siirtyminen taas ei vaadi pelaajalta mitään, vaan tilanne vaihtuu itsekseen. Tässä mielessä Virginia muistuttaa enemmän interaktiivista elokuvaa kuin peliä.
Vaikka pelillisissä avuissa puutteita onkin, on Variable Staten teos kaiken kaikkiaan vaikuttava kokemus. Se iskee tyylikkäästi 90-luvun mysteeriklassikoiden jättämään nostalgia-aukkoon ja onnistuu säilyttämään tunnelmansa alusta loppuun. Erityiskiitos tästä kuuluu Hollandin ilmiömäiselle soundtrackille, joka kiipeää vaivattomasti vuoden parhaiden joukkoon. Puhtaasti pelinä Virginia ei ehkä ole onnistunein, mutta lajityypin ystävälle se on kokemisen arvoinen viihde-elämys.