Rujoa menoa
Shadow of the Beast on vähintään yllättävä peli uusintaversioitavaksi, sillä alkuperäinen Amiga-teos ei ollut mikään varsinainen helmi. Kauniilta näyttävä ja hyvältä kuulostava peli oli turhauttava ja rasittava pelata, ja valitettavasti uusintaversiosta voisi sanoa ihan samaa.
Noin kolmituntinen peli kertoo tarinan Aarbronista, pelin nimen hirviöstä – paitsi että Aarbron ei aina ollut hirviö. Kuten hän yllättäen kesken ryöstöretken tajuaa, hän oli alun perin ihmisvauva, jonka paha velho ryösti kehdostaan ja muutti hirviöksi. Tajuamisen hetken jälkeen hirviömme tietenkin kääntyy pahoja herrojaan vastaan ja lähtee kostoretkelle.
Shadow of the Beast näyttää todella muikealta. Pelin ilme ammentaa reippaasti vaikutteita taiteilija Roger Deanin psykedeelisistä maalauksista, jotka myös koristivat alkuperäisen pelin kantta 27 vuotta sitten. Edessä onkin todella kiehtova maailma, jota tutkisi mielellään paljon enemmänkin. Valitettavasti siihen ei ole juuri mahdollisuutta, sillä Shadow of the Beast on pääasiassa tappelupeli.
Aarbronin kostoretki on toteutettu sivuttain vierivänä tasohyppelynä, joka vähän väliä pysähtyy pieniä areenataisteluita varten. Muurit nousevat hirviömme ympärille, ja sitten molemmista suunnista puskee päälle hirviöitä, jotka pitää lanata kumoon.
Taistelu on paperilla kiehtovaa. Se nojaa vahvasti kombotteluun ja vihollisten kurittamiseen ilman, että ottaa itse osumaa. Käytössä on kohtalaisen monipuolinen liikearsenaali, jota myös tarvitaan erilaisten vihollisten kukistamiseen. Peli pitää kirjaa pisteistä ja rankkaa niiden mukaan pelaajat ennätyslistalle, joten mukana on myös sitä vanhan ajan kolikkopelimeininkiä.
Valitettavasti taistelu ei ole hauskaa. Ohjauksessa on pientä viivettä, jonka ansiosta moni olevinaan oikea-aikainen väistö muuttuukin osumaksi ja turhautumiseksi. Ongelmaa pahentaa se, että pelaaja ei ole pitkien ja näyttävien animaatioiden aikana immuuni osumille, mutta kylläkin ohjauskyvytön. Niinpä usein kesken graafisen tappoanimaation saa selkäänsä puukkoa, menettää kombokertoimensa ja sanoo pari rumaa sanaa. Turhauttavaa!
Shadow of the Beastin ongelmat eivät rajoitu tökkivään taisteluun, vaikka se onkin niistä fataalein. Pelissä on paljon mekanismeja ja ideoita, joita joko ei ole mietitty loppuun asti tai ei ainakaan selitetä pelaajalle. Vastaan tulee esimerkiksi toisten pelaajien kuolemia merkitseviä veritahroja. Niitä kohdatessaan saa joko antaa poloiselle lahjan tai syödä tämän sielun. Sielun syöminen tarkoittaa pientä napinrämpytysminipeliä. Onnistuneesta suorituksesta palkitaan esineellä, jonka käyttöä peli ei selitä. Lahjan antamista taas ei noteerata edes millään tekstillä, joten en tiedä lainkaan, mitä virkaa sillä on.
Samanlaista pienempää ja suurempaa naputettavaa löytyisi paljon enemmänkin. Kokonaiskuva kielii pelistä, joka on suunnittelupöydällä ollut monipuolinen ja syvällinen toimintaroolipeli. Kehitystiimiltä ovat kuitenkin loppuneet joko resurssit tai taidot, joten paketti on jäänyt kaikin puolin raakileeksi, vaikka se teknisesti pätevä onkin.
Shadow of the Beast ei ole toivoton peli, mutta sen verran rosoinen ja turhauttava kylläkin, että ei sitä oikein kenellekään voi suositella.