Komea jäljittelijä
Harva viihdetuote on puhutellut minua samalla tavalla kuin alkuperäinen Resident Evil 4. GameCuben kautta useamman eri sukupolven alustoille käännetty peli muistetaan ensimmäisenä pelihahmon olan taakse asetetusta kuvakulmasta, josta on sittemmin tullut yksi modernien toimintapelien luotettavimpia peruspilareita. Varsinaisen mestariteoksen Resident Evil 4:stä teki kuitenkin taidokas suunnittelu, joka yhdisti hitaat mutta reaktiiviset viholliset sekä tiukan kenttäsuunnittelun jännittävällä, luovaan ja kokeilulliseen pelaamiseen rohkaisevalla tavalla.
Pitkän aikaa Resident Evil 4 olikin yksi kaikkien aikojen suosikkitoimintapeleistäni ja näin ollen rakkain Resident Evil -sarjan osa. Kaikki muuttui, kun Capcom toteutti monien toiveet ja rakensi uudelleen Resident Evil 2:n. Tuloksena ei ollut aivan mikä tahansa uudelleenlämmittely, vaan komeasti uutta ja vanhaa yhteen naittanut selviytymiskauhuseikkailu, joka tuntui uudelta luonnolliselta huippukohdalta koko sarjalle.
Lienee sanomatta selvää, että odotukseni juuri ilmestynyttä Resident Evil 4:n uusioversiota kohtaan ovat siis olleet kovat. Resident Evil 2:n paluu ei pelkästään osoittanut, että Capcomilla on taitoa saada vanhat klassikkonsa loistamaan uudenlaisella kirkkaudella. Keskeisimpänä se huokui kunnianhimoa, joka aikoinaan johti myös alkuperäisen Resident Evil 4:n syntyyn. Valitettavasti uudessa Resident Evil 4:ssä tätä ei enää ole nähtävissä.
On vuosi 2004. Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun zombeilla täyttynyt Raccoon City räjäytettiin kirjaimellisesti pois maailmankartalta kuusi vuotta sitten. Kaupungin harvoihin selviytyjiin lukeutuva Leon S. Kennedy on jättänyt poliisivoimat ja värväytynyt kovan koulutuksen siivittämänä Yhdysvaltojen erikoisagentiksi. Kyseisessä roolissa Leon on lähetetty viimeisimpänä tutkimaan syrjäistä espanjalaiskylää, jonne presidentin kaapatun Ashley-tyttären uskotaan päätyneen.
Lähtökohta on monin paikoin identtinen alkuperäisen pelin kanssa, eikä tutulta polulta poiketa suuresti tarinan edetessä. Muutamat tapahtumat ja kerronta ovat paikoin kokeneet muutoksia, mutta muutokset eivät ole tapahtuneet pitääkseen vanhoja pelaajia varpaillaan, vaan niillä tuetaan ja syvennetään pelin modernimpaa ja astetta vakavampaa tyyliä. Tämä ei toki tarkoita, etteikö Leonilta olisi odotettavissa edelleen kehnoa huulenheittoa ja hölmön lennokasta toiminta-akrobatiaa. Molempien suhteen on ryhdytty silti varovaisemmaksi tavalla, joka vie niistä aiemman terän ja saa pelin tuntumaan lähinnä vähemmän näppärältä jäljittelijältä.
Tuttuus on pääosassa myös varsinaisessa pelaamisessa. Monet pelilliset osuudet toimivat melko lailla niin kuin niiden muistaa toimineen alkuperäisessäkin pelissä aina kenttärakenteita myöten. Hajanaisia leikkauksia, muutoksia ja lisäyksiä on ripoteltu mukaan, mutta niidenkin kanssa eri osuudet seuraavat tuttuja kehyksiä melko uskollisesti. Uusioversio on periaatteessa johdonmukainen ja hyvin rytmitetty peli, mutta Resident Evil 2:een verrattuna se on kovin sammaloitunut tapaus.
Oikeasti tuntuvana muutoksena Leonin ohjaaminen on kohentunut melkoisesti. Päähahmon liikuttaminen on yleisesti ottaen sulavampaa, ja tarjolla on nyt kepeä hiippailumahdollisuus. Moderniin Resident Evil -malliin tähtääminen sekä liikkuminen eivät enää sulje toisiaan pois. Leon on oppinut käyttämään veistäänkin monipuolisemmin, sillä vihollisten satunnaisen huitomisen sijaan sitä voi hyödyntää esimerkiksi yllätyshyökkäyksiin ja iskujen torjumiseen.
Lisäykset auttavat monipuolistamaan perustoimintaa ja tukevat näin aiempaa erilaisempia pelityylejä uhraamatta silti taistelujen vaikuttavuutta. Painostavat yhteenotot ovat edelleen oleellinen osa uusioversion toimintafilosofiaa, joten pelitilanteet tuntuvat yhä vaihtelevilta. Pelaaja rohkaistaan pysymään liikkeessä ja valppaana niin ympäristön tapahtumien kuin omien varusteidenkin suhteen. Esimerkiksi Leonin parannetusta veitsestä on tällä kertaa tehty käytössä kuluva resurssi, joten sen hyödyntämistä tulee tuliaseiden tavoin harkita jopa kriittisissä tilanteissa.
Muut yritykset monipuolistaa ja rikastaa peliä jäävät sen sijaan teennäisiksi. Kömpelöimpänä ja päälleliimatuimpana lisänä uusioversio esittelee joukon matkan varrella annettavia sivutehtäviä, joilla pelimaailman tutkimisesta yritetään tehdä vähemmän suoraviivaista. Monista muista Resident Evil -peleistä poiketen nelosen alueet eivät uusioversiossakaan risteä hirveästi keskenään, mutta vanhoille alueille on muutamissa tilanteissa mahdollista palata jahtaamaan ohitettuja aarteita ja suorittamaan alueille silloin tällöin lisättäviä pikkuhaasteita.
Haasteet ovat nimenomaan pieniä ja mitättömiä, sillä suuren osan ajasta ne kehottavat pelaajaa lähinnä joko tappamaan joukon harmittomia rottia tai etsimään vaivoin kätkettyjä medaljonkeja. Oikeasti kiinnostavia tapauksia ovat muutamat vapaaehtoisesti hoidettavat erikoisviholliset, jotka eivät kasva missään vaiheessa kauhean kiinnostaviksi pääseikkailuun verrattuna. Haasteita ei tuoda maailmaan mitenkään luonnollisesti, vaan niiden luokse ohjataan pelimaailmaan niitatuilla ja tylsän elottomilla sinisillä lapuilla.
Sivutehtävissä paistaa selkeimmin läpi se, ettei Resident Evil 4:ää ole tuotu takaisin pelkästään kunnianhimottomasti vaan myös mielikuvituksettomasti. Capcom itse asetti uusioversioiden standardit korkealle Resident Evil 2:lla, joten on sääli huomata, että yksi sen arvostetuimmasta peleistä palaa selvästi innottomammassa kuosissa.
Vuoden 2023 versio Resident Evil 4:stä on ehdottomasti hieno ja viihdyttävä toimintapeli, mutta käytännössä sen parhaus on peräisin nimenomaan alkuperäisestä pelistä. Uusioversio modernisoi klassikon toimimaan kohtuudella tämän päivän standardeilla, ja se pitää muutamat Resident Evil 4:n erikoisuuksista ja vahvuuksista enemmän tai vähemmän elossa. Varovaisten ja värittömien lisäysten ja muutosten takia se jää kuitenkin vähemmän vaikuttavaksi imitaatioksi eikä nouse mestariteoksen uudelleensyntymäksi.