Onko tullattavaa?
Mikä on kuivin aihe, mitä pelille keksit? Jos ehdottaisin ”rajavartija pienessä itäblokin maassa”, osuisinko lähelle? Väärässä olisimme, molemmat. Papers, Please on nimittäin eräs vuoden kiinnostavimmista ja koukuttavimmista peleistä.
Perusidea on todellakin mitä simppelein: olet rajavartija äskettäin rajansa avanneessa, fiktiivisessä kommunistivaltiossa. Rajan yli puskee loputon lauma halukkaita maahantulijoita. Tarkoituksena olisi tarkistaa näiden maahantulodokumentit ja sitten antaa joko hyväksyvä tai hylkäävä leima.
Osa hohdosta selittyy sillä, että Papers, Please on erinomainen byrokratiasimulaatio. Alussa tarkistettavana on vain passi, sitten passi ja maahantulolupa ja sitten henkilökortti. Kohta jonkun maan asukkaat tarvitsevat erikoisluvan ja työläiset työluvan. Mikä tahansa papereista voi olla väärennetty tai sisältää väärää tietoa, joten tarkkana täytyy olla koko ajan. Taustalla tikittää armoton kello, ja kun työaika päättyy, loppuu palkkakin – rahaa saa vain jokaisesta oikein käsitellystä maahantulijasta.
Ja rahaa myös tarvitaan, sillä kotona odottaa perhe, joka tarvitsee ruokaa, lämpöä ja lääkkeitä. Jos isukki ei tee työtään tarpeeksi hyvin, edessä on kurjuus. Paperipinojen ja sääntöjen pinoutuessa ehtii väistämättä prosessoimaan aina vain vähemmän ihmisiä, joten talous on alati tiukalla ja jossain vaiheessa edessä on nälkäkuolema. Ainakin jos on rehellinen.
Kunnon byrokratiasimulaationa Papers, Please tarjoaa myös mahdollisuuden ummistaa silmänsä pientä voitelua vastaan, kun maahan pyrkii vaikka salakuljettaja tai kapinallinen. Joka päivä sallitaan muutama virhe, ennen kuin palkkaa sakotetaan, joten omia periaatteitaan voi toteuttaa jonkin verran.
Ja siinä piilee myös Papers, Pleasen todellinen hohto. Ennen kuin huomaakaan, on sotkeutunut mukaan maanalaisen kapinaliikkeen toimintaan tai muuhun hämärään puuhaan. Alussa kaikki oli niin helppoa: en tee mitään väärää, autan vain perhettäni. Ja kun pirulla on pikkusormi, se haluaa koko käden, ja kieltäytyminen on koko ajan vaikeampaa. Pelillä kun on hieno tapa kertoa yllättävän hyviä tarinoita hienovaraisesti vain tiskillä käytävien keskustelujen kautta. Kaikki valinnat vaikuttavat ja edessä on yksi lukuisista lopuista. Hyvä vai huono sellainen? Se lienee kommunistisen kurjuuden keskellä suhteellinen käsite.
Oli miten oli, Papers, Please on erinomainen peli. Vaatimaton ulkoasu ja brutaali äänimaailma luovat ahdistavan tunnelman, jossa on helppo uppoutua rajavartijan rooliin. Ennen kuin huomaakaan, kello on kolme aamuyöllä. Silti on vain pakko yrittää vielä kerran.