Tarroja paperilla
Mario on viime aikoina viihtynyt tiiviisti leipätyössään tasoloikinnassa, joten uudelle Paper Mario -roolipelille on tilausta. Sarjan ensiesiintyminen taskukonsolilla on tuttuun tapaan laaja ja huumorintäyteinen seikkailu, mutta tällä kertaa hieman ristiriitaisempi sellainen. Paper Mario: Sticer Star turhauttaa lähes yhtä usein kuin se viehättääkin.
Pelille on annettava pisteet kokeilunhaluisuudesta. Tuttua roolipelikaavaa on yritetty yksinkertaistaa hylkäämällä perinteiset kokemuspisteet ja hahmokehitykset, kun taas perinteisimmistä Mario-tasoloikista on lainattu kenttäpohjaista maailmanrakennetta karttoineen kaikkineen. Konseptit sulautuvat toisiinsa varsin upeasti, mutta peliin mahtuu monia kummallisuuksia. Niistä useimmat pyörivät, kuten itse pelikin, maagisten tarrojen ympärillä.
Joka paikkaan liimautuvat ihmekuvajaiset ovat hullaannuttaneet koko paperisen Sienivaltakunnan jopa siinä määrin, että pelin pulmat ja jopa taistelut hoituvat niiden maagisten voimien avulla. Jokainen tarra toimii hyökkäyksenä pelin reaktiokykyä vaativissa vuoropohjaisissa taisteluissa, mutta toisinaan myös ratkaisuna pulmiin. Siksi Marion on pidettävä tarra-albuminsa ajan tasalla nappaamalla talteen kaikki vastaan tulevat kuvajaiset, missä viiksivallua auttaa temperamenttinen Kersti-tarrakeiju omine erikoisine kykyineen.
Harmi vain, että keräiltävät tarrat ovat työvälineinä turhan satunnaisia. Pelaajat eivät voi koskaan tietää varmuudella, minkälaisia hyökkäyksiä he tulevat kentässä tarvitsemaan. Kengät eivät esimerkiksi sovellu piikikkäisiin vihollisiin, kun taas vasaralla ei osu lentäviin vihollisiin. Vaikka onkin turhauttavaa vetäytyä taisteluista tai vältellä niitä kokonaan vajaan tarravalikoiman takia, varsinaiseksi ongelmaksi tämä muotoutuu vasta pomokentissä.
Niissä pelaajan pitäisi tietää etukäteen, mikä aiemmissa kentissä vastaan tulleista supertarroista on vastustajan heikkous. Mikäli sitä ei valikoimista löydy, on pelaajan joko tuhlattava albuminsa heikoimmat hyökkäykset vastustajaansa tai lähdettävä etsimään supertarraa aiemmista kentistä.
Pulmissa on samankaltainen ajatusmalli, millä Sticker Stariin saadaan hienoa vanhan ajan seikkailupelihenkeä. Saksitarroilla voi leikata laivaa satamassa pidättelevän köyden ja imurilla voi imaista hiekkamyrskyn, mutta nämä erikoisesineet on ensin löydettävä. Sticker Star silti olettaa liiaksi asti, että pelaajat ovat valmiita koluamaan pelimaailmaa koko ajan suurennuslasin kanssa, minkä takia useat elintärkeät asiat ovat piilotettu varsin pirullisesti.
Valituksista huolimatta Paper Mario: Sticker Star tekee paljon asioita oikein. Olipa kyse suoraviivaisemmista tai sokkeloisimmista alueista, kenttäsuunnittelu on usein erittäin nokkelaa. Varsinainen taistelumekaniikka pitää otteessaan, minkä lisäksi tarina hahmoineen on mukavan lämminhenkinen. Vaikka kaikki uudistukset eivät olekaan onnistuneita, eivät ne tärvele kokonaan erinomaista konseptia.