Se luonnon uudeks luopi

Pelin tietää vallan erityiseksi, kun sitä voi rakastaa vikoineenkin. Silloin vikoja ei tee mieli silotella, eikä ei ole ikävää sanoa, että Okamissa on kauhea alku. Oikeasti, se on hirveä. Sivuhahmot mutisevat sata vuotta sitten tapahtuneesta taistosta ja ruudulle valuu tekstiä hi-taa-sti. Oikeaa ääninäyttelyä ei ole, ja kajareista valuu vain inisevää siaksaksaa. Kun koitos on ohi 20 minuutin päästä, tuntuu kuin olisi läpäissyt zen-tyyneyttä vaativan tulikokeen.

Okami on tunnetusti pelien outolintu. Se on yksi PlayStation 2:n suurklassikoista ja Viewtiful Joen tehneen Clover Studion viimeinen peli. Sen ohjaaja Hideki Kamiya oli sittemmin perustamassa paljon kuuluisammaksi kasvanutta PlatinumGamesia. Toisille edes Bayonetta ei ole kuitenkaan tavoittanut laadussa tätä Cloverin joutsenlaulua. Okami on nimittäin paras epävirallinen The Legend of Zelda -peli koskaan, eikä se kalpene edes oikeiden Zeldojen rinnalla. Nyt kun Breath of the Wild hylkäsi ikuiselta ja muuttumattomalta tuntuneen Zelda-kaavan, parahiksi ilmestynyt Okami HD -restaurointi on paras mahdollinen paluu menneeseen.

Pelihahmo Amaterasu on Japanin mytologian auringonjumalatar, jota vähäisemmät taivaalliset oliot kutsuvat kaiken hyvän lähteeksi. Valkoiseksi sudeksi – pöljempien mielestä koiraksi – ruumiillistuneena ”Ammy” seikkailee jumalat ja uskon kadottaneen kansan keskellä metsästämässä verivihollistaan, monipäistä Orochi-demonikäärmettä. Sanattomasti viestivän hukan tulkki on taiteilijakirppu Issun. Amaterasu ei kaipaa mainetta itse, vaan hän haluaa ennemmin innostaa suuruuksiin esimerkiksi sakesta liikaa tykkäävän pelkurisamurain.

”Pelimekaniikan kuvailu ei kuitenkaan kerro, mistä Okami oikeasti muistetaan. Se on Japanin kansantaruista ammentava myyttinen fantasiatarina mutta myös paljon muuta. Se on maaginen, riemukas ja elämäniloa pursuava hyvän mielen peli.”

Nipponin avoin maailma avautuu hiljalleen zeldamaisesti labyrinteiksi ja luolastoiksi, joiden demonit eivät tajua ryppyilevänsä väärälle susihukalle. Platinumin peliksi Okamin toimintaseikkailu olisi yksinkertaista. Kansantarujen möröt maistavat yhden hyökkäysnapin avustuksella pyhiä liekkejä, rukoushelmiä ja sirkkeleitä, mutta pelattavuuden pitää tuoreena taivaallinen suti. Amaterasu on mustemaalauksen mestari, joka keräilee uinuvilta alijumaluuksilta uusia piirtotekniikoita. Kun pensseli vedetään esiin, peli pysähtyy ja ruudulle vedetyt kuviot muuttavat maailmaa. Taistelussa voi loihtia esimerkiksi pommeja, puuesteitä tai miekaniskuja, ja seikkaillessa luodaan köynnöksiä tai vaihdetaan lennosta vuoronkaudenaikaa. Onhan päähahmo sentään liki kaikkivoipa jumalatar.

Pelimekaniikan kuvailu ei kuitenkaan kerro, mistä Okami oikeasti muistetaan. Se on Japanin kansantaruista ammentava myyttinen fantasiatarina mutta myös paljon muuta. Se on maaginen, riemukas ja elämäniloa pursuava hyvän mielen peli. Siinä on karskeja ja kauheita puujalkavitsejä sekä noloa hölmöilyä. Se tavoittaa luonnon ihanuuden paremmin kuin mikään muu peli. Amaterasu saa peruspelattavuuden kautta kuolleet kirsikkapuut kukkimaan sekä pahuuden limaamat joet hohtamaan kirkkaina. Kun harmaat autiomaat muuntuvat vehreiksi niityiksi ja kaiken maailman karvaturrit palaavat laitumille, tuntee kokevansa raitista ilmaa ja auringon lämpöä puhkuvaa elämän ylistystä.

Ihmeellisintä on se, kuinka hyvältä peli näyttää edelleen. Toki se on nostettu teräväpiirtotarkkuuteen, mutta käännöksellä on yllättävän vähän tekemistä pelin kauneuden kanssa. Japanilaisen puupiirros- ja mustemaalaustaiteen innoittama grafiikka on upeaa ja ajatonta, ja peli menisi hyvin modernista ja taiteellisesta vuoden 2018 indiepelistä. Musiikki on samalla huikealla tasolla. Kunpa ruudunpäivitystä ei vain olisi sidottu jostain kummasta syystä 30 ruudun sekuntivauhtiin. Tietokoneella jopa hiiri- ja näppisohjaus toimivat ihmeen hyvin, mutta millä tahansa ohjaimella kameran kömpelyys paljastaa, että pelin juuret ovat vuodessa 2006.

Pelin alkuperäisen PS2-version ja myöhemmän Wii-käännöksen jälkeen taruin Okamiin nyt kolmatta kertaa. Se on edelleen uskomaton ja innostava peli, mutta ehkä syytä olisi mainita vielä se toinen iso vika. Tämä ei ole niitä pelejä, joiden ei soisi loppuvan koskaan. Valtavan pitkiin näytöksiin jaettu tarina tuntuu jo päättyvän, kun alkaa vain uusi luku, eikä loppua näy senkään jälkeen. Noin 40 tai jopa 50 tunnin jälkeen pelaajan kärsivällisyys palkitaan kuitenkin valtavalla täyttymyksen tunteella. Okami ei ole ehkä silotellun täydellinen, mutta siinä onkin luonnetta. Hanki se, et kadu.

9/10
JulkaisijaCapcom
PeligenretSeikkailu, Toiminta
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätKiroilu, Väkivalta