NHL 22 -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden marraskuun numerossa 227. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Aikalisän paikka
On taas se aika vuodesta, jolloin pelijääkiekon jumalat on koottu nippuun uuden NHL:n kansiin. Tänä vuonna suurin mullistus on pelin sisuksissa hyrisevä Frostbite-pelimoottori, jonka kuuluisi nostaa näyttävyys ja videopelikiekon eläväisyys uudelle tasolle. Katsotaan, millainen kokonaisuus on sarjasta välivuoden pitäneelle paluukiekkoilijalle.
Suurimmat uhkakuvat uutukaisen ympärillä koskivat uudelle konsolisukupolvelle siirtymistä. Varoittavana esimerkkinä virtuaalilätkän harrastajat muistavat NHL 15:n, jossa siirtyminen uuden raudan äärelle hoidettiin huonosti, mutta tällä kertaa EA Vancouverin kehitystiimi on päivittänyt pelisarjansa sekä PS4- että PS5-versioihin mallikkaasti.
Pääpaino on uuden sukupolven versiossa, joka on komeampi ja lataa näpsäkästi sekä peleihin siirryttäessä että valikoita kahlatessa. Aisteja ei hellitä liikaa uusilla hienouksilla, enkä suoraan sanottuna havainnut merkittäviä eroja kuin valoefekteissä ja heijastuksissa. Hahmomallit ovat varsinkin lähikuvissa edelleen pelottavia vahanukkeversioita esikuvistaan.
Positiivinen seikka on kiekonhallinnan tuntuma, jota on paranneltu ainakin sen verran, että eron huomaa vuoden NHL-tauon jälkeen. DualSense-ohjain hoitaa tonttinsa hyvin, ja haptiset tutinat viestivät tehokkaasti pelaajan liikkeistä jäällä. Tällit tuntuvat ja jarrutukset tärisevät hyppysiin saakka. Tuntuma kiekkoon välittyy hyvin myös siksi, että mailojen fysiikka ja liikehdintä ovat kohdillaan animaatioita myöten. Kolina käy ja pelivälineet elävät eri tavalla kuin vielä pari vuotta sitten, mikä on hyvä juttu.
Suositelluilla ohjausasetuksilla ja perusvaikeustasolla tunsin olevani kiekollisena pelaajana tilanteen herra, mutta ihmettelin yhtä lailla hyökkäyspään syöttelyn tehokkuutta. Ilmiselvät nopeat poikittaissyötöt napsahtavat perille usein kuin ajatus, ja suoraan syötöstä tehtävät maalit ovat niin helppoja, että maalivahtien reagointi näyttää pitkän baari-illan jälkeiseltä kaatuilulta.
Uuden pelimoottorin ohella ei ole tehty erityisen monta uudistusta edellisvuosien versioihin nähden. Keskeiseksi eroksi on nostettu uusi X-Factor-kykyjärjestelmä, joka näennäisesti lisää tähtipelaajien merkitystä entisestään. Pelaajalle lisättävät X-Factor Superstar -kyvyt nostavat passiivisesti vaikkapa pitkien syöttöjen tarkkuutta tai pelikatkoihin pääsyä puolustaessa. X-Factor Zone -kyvyt ovat sen sijaan ainutlaatuisempia kykyjä, kuten ilmiömäinen kiekonhallinta vaikeissa tilanteissa tai maalivahdin taipumus äärimmäisen akrobaattisiin torjuntoihin.
On toki mukavaa, että pelaajiaan voi muokata tällä tapaa oman pelityylinsä mukaisesti, mutta varsinkin perinteisiä kausipelejä tai harjoitusotteluita pelatessa niiden kunnollinen hyödyntäminen oli harvinaisen laimea kokemus. Pelailu tietyllä tähtipelaajalla Be A Pro -tilassa tai omalla luomuksella World of Chelissä on huomattavasti monipuolisempaa X-Factor-järjestelmän kannalta.
Olen vuoden tauon vuoksi aavistuksen armeliaampi pisteyttäjä, mitä tulee uutukaisen mitättömiin uudistuksiin. On myös jonkin tason ihme, ettei uuden sukupolven kiekkopelistä ole pudotettu mitään pois edeltäjäänsä verraten. NHL 22 on kuitenkin jopa tällaiselle viikonloppukiekkoilijalle aivan liian tutun oloinen paketti ja vieläpä varsin viallinen sellainen, joten toivottavasti ainakin osa ongelmista saadaan korjattua päivityksillä. Täysihintaisena pelinä tätä on hankala suositella, paitsi jos jääkiekkopeliltään haluaa vain ja ainoastaan uusinta uutta.