Miltä kuulostaisi Killer7:n, No More Heroesin ja Shadows of the Damnedin parissa työskennelleen Massimo Guarinin ideoima taidepeli, jonka päähenkilö on pieni lapsi ja jota ohjataan lähes pelkästään Vitan kosketusohjauksen avulla? Saattaa kuulostaa monessakin mielessä pelottavalta, mutta sellainen on Murasaki Baby, Vitan uusi yksinoikeusseikkailu.
Murasaki Babyn synkkä graafinen ilme ammentaa häpeilemättömästi South Parkista, mutta myös erityisesti Tim Burtonin Corpse Briden värimaailmasta ja ulkoasusta. Pelin päähenkilö on pikkutyttö Baby, joka eräänä yönä herää yksin pimeässä talossa. Äitiä ei näy missään, ja niinpä nuorehko sankarittaremme ottaa rakkaan ilmapallonsa mukaansa ja astuu ulos. Ulkona odottava, lonkerohirviöiden kansoittama karu maailma on vasta esimakua tulevasta.
Pelaajan tehtävänä on johdattaa Baby äitinsä luo läpi neljän teemoittain vaihtuvan maailman. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, sillä termi johdattaminen on tällä kertaa kirjaimellista. Pelaaja kontrolloi nuorta sankaritarta pitämällä tätä kädestä ja viemällä haluttuun suuntaan. Liian kova vetäminen aiheuttaa sankarittaren kaatumisen ja kompuroimisen. Samalla tulisi varjella myös mukana kulkevaa ilmapalloa, jonka karkaaminen tai puhkeaminen johtaa kuolemaan.
Monipuoliset ominaisuudet ja persoonallinen ohjausjärjestelmä tekevät Murasaki Babystä varsin palkitsevan ongelmanratkontapelin, mutta oikukas ohjaus aiheuttaa toisinaan harmaita hiuksia. Peli ei esimerkiksi aina rekisteröi kosketusta juuri esineen kohdalla, vaan hieman sen sivulla. Tämäntyyppisistä ongelmista johtuen mistään Tearaway-tyylisestä messiaasta ei voi puhua, mutta peli tarjoaa silti kohtuuhintaista, sympaattista ja taatusti erilaista hupia muutamaksi tunniksi.