Mario ja kumppanit radalla taas
Jo kuudenteen osaansa edennyt Mario & Sonic at the Olympic Games -sarja suuntaa tällä kertaa vuoden 2020 kisoihin Tokioon. Nousevan auringon maassa mitellään paremmuudesta kymmenissä urheilulajeissa aina jalkapallosta surffaukseen ja esteratsastuksesta karateen. Perinteisen minipelikokoelman lisäksi Mario & Sonic at the Tokyo 2020 Olympics sisältää kekseliään mutta lopulta ontuvasti toteutetun yksinpelin ja jää moninpelitarjonnallaan valitettavasti täysin lähtötelineisiin.
Pääjuonen lähtökohta kätkee sisäänsä ainakin myötähäpeän sekaista huvitusta. Tokion tulevia kisoja seuraamaan saapunut sankarikatras joutuu tositoimiin, kun tutut ilkimykset punovat juonia Marion ja Sonicin päänmenoksi. Lumottu pelikone imaisee toverukset sisuksiinsa, mutta niin käy myös pääjuonittelijoille Dr. Eggmanille ja Bowserille.
Hahmot löytävät itsensä vuoden 1964 Tokiosta ja Konamin klassisen Track & Fieldin kisatunnelmista, jotka on toteutettu yhdistelemällä sekä 8- että 16-bittisen ajan teemoja ja hahmomalleja sankarien nimikkopeleistä. Urheiluteemaan sopivasti kaksiulotteiseen retromaailmaan päätyneiden ja heitä kolmiulotteisessa nykyhetkessä pelastamaan ryhtyneiden kanssakilpailijoiden on voitettava mitaleita eri urheilulajeissa, jotta sankarit saadaan takaisin seuraamaan tulevia kisoja.
Retrohenkinen puoli yksinpelissä viihdyttää viittauksineen, mutta nykyaikaan sijoitettujen lajien toteutus on verraten epätasaista, ja meno vain pahenee sen mukaan, miten monimutkaisesta lajista on kyse. Sadan metrin juoksu tai keihäänheitto on toteutettu vielä rutiinilla, mutta voimistelu, rullalautailu ja kiipeily ovat yhtä hampaiden kiristelyä liikkeiden ajoittamisen ja ohjauksen epäloogisuuden vuoksi. Toki seassa on myös ilahduttava uutuuslaji karate, jossa suorittaminen on saatu tuntumaan edes etäisesti yhteensopivalta itse lajin kanssa.
Yksinpelissä etenemisestä on tehty uuvuttava koettelemus, sillä jokaista lajia edeltää minuuttitolkulla turhanpäiväistä ja hitaasti etenevää dialogia, joka esitetään ruudulla patsastelevien hahmojen puhekuplina. Vaikka varsinaiset päälajit ovat kaikki pelattavissa myös yksinpelin ulkopuolella, koetaan olympiaseikkailun aikana tukku minipelejä, joista osa on ilahduttavasti variaatioita Mario– ja Sonic-pelien pomovastuksista. Piristystä tuovat lisäksi kolme Dream-minipeliä, joissa kilpa-ajoon, tappelupeliin ja kolmannen persoonan ammuntaan pohjautuvat koitokset tarjoavat vapaamuotoisempaa viihdettä olympialajien ohella.
Marion ja Sonicin mukaan urheilujuhlaan kirmaa vielä 30 pelattavaa lisähahmoa, joten mikäli kummankaan sankarin universumista löytyy keskeinen lempihahmo, silläkin on todennäköisesti mahdollista heittää keihästä tai pinkoa pitkin rataa. Hahmoja avataan tahkoamalla yksinpeliä ja päihittämällä kyseiset hahmot omissa lajeissaan. Sonicin ja Marion nimikkopeleissä esiintyviä, vähemmälle huomiolle jääviä hahmoja näkee ajoittain mukana joukkuepeleissä, joten jos esimerkiksi olet halunnut nähdä vasaraveikkojen pelaavan lentopalloa, nyt kävi tuuri.
Moninpeli-iloittelua ajatellen Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 tarjoaa pettymyksen. Minkäänlaista turnausrakennetta tai omien kisojen rakentamista ei ollut ainakaan arvion aikana saatavilla, joten pelejä piti vaihtaa aina latausruudun kautta. Tämä vaikuttaa käsittämättömältä ratkaisulta, sillä kyseessähän on lyhyistä suorituksista koostuva minipelikokoelma, joka olisi omiaan pelattavaksi useamman lajin kokonaisuuksina.
Marion ja Sonicin tuorein urheiluseikkailu ei vakuuta yksinpelillään, vaikkakin sen kymmenen lajin retrohenkäys on aidosti hauskaa näpyttelyä. Moninpelipuoli nojaa vain kouralliseen onnistuneita minipelejä, jotka tarjoillaan nekin kömpelösti yksi kerrallaan pelattavaksi. Täysihintaisena kokonaisuutena tämä olympiamatka on liian usein turistikitchiä kuin sitä aitoa urheilujuhlan tuntua.