Five Nights at Freddy’s: Security Breach -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden helmikuun numerossa 230. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Pelottele itseäsi
Kauhupelisarja Five Nights at Freddy’s on edennyt jo kahdeksanteen osaansa, jossa otetaan säikyttelyyn rohkeasti uudenlainen suunta. Five Nights at Freddy’s: Security Breach tapahtuu nimestään huolimatta yhtenä yönä valtaisassa ostoskeskuksessa, jota pääsee tutkimaan varsin vapaasti. Pelaaja ohjastaa Gregory-nimistä pikkupoikaa, jonka tavoite on säilyä hengissä pelottavien robottien ja murhanhimoisen yövartijan ajojahdista.
Vapaa liikkuminen ja rauhallinen tutkiminen vievät pelin tunnelmaa lähemmäksi Alien: Isolationin kissa ja hiiri -leikkiä kuin sarjan perinteistä kokemusta. Hämmentävästi myös aiempien osien keskeinen ilkimys eli murhanhimoinen Freddy-nalle onkin tällä kertaa sympaattinen sivuhahmo, joka auttaa Gregorya tämän matkalla. Komea, värikäs ja verraten valoisa pelimaailma ei sekään tunnu millään tavalla niin uhkaavalta kuin aiemmissa pelisarjan osissa.
En itse ole aiempien pelien fani tai edes erityisemmin pidä halvoista säikyttelypeleistä. Nautin kauhuni Resident Evilien ja Silent Hillien tapaan, mutta on pakko myöntää, että Security Breachin uusi suunta herätti kiinnostukseni. Säikyttelyä piisaa silti sekä tahattomassa että suunnitellussa muodossa.
Matka vapauteen kulkee läpi pimeiden käytävien ja ilmastointikanavien, mutta pääosan matkasta Freddy ohjeistaa suojattiaan joko paikan päällä tai rannepuhelimen kautta. Gregory voi myös kiivetä Freddyn rintakehän sisälle turvaan, mikä toimii vain tiettyjä vihollisia vastaan. Freddy voi liikkua vain määrätyn ajan, kunnes se tarvitsee latausta, joten täysin panssaroituna ainuttakaan aluetta ei voi selvittää.
Perusmekaniikkojen osalta Security Breachissa on paljon tuttua. Freddylta saatu rannekello pitää sisällään useita apuohjelmia, kuten kartan ja pääsyn ostoskeskuksen kamerajärjestelmiin. Näiden apukeinojen avulla voi kartoittaa parhaan tavan edetä seuraavalle etapille, mutta rannekellon käyttäminen on itsessään hieman hermostuttava kokemus. Vapaus liikkua on niin keskeinen osa Security Breachin kevyempää ilmapiiriä, että paikalleen jumittuminen tuntuu erittäin vaaralliselta.
Hengenvaara onkin läsnä miltei joka alueella, eikä peli päästä etenemään kovin helpolla. Tiettyjä alkupuolenkin alueita voi pitää haastavina, varsinkin jos ei omaksu nopeasti ohjeita. Harmittavan usein peli ei edennyt asiaankuuluvasti tietyn tavoitteen, napin painamisen tai oven avaamisen jälkeen. Bugien aiheuttama lataaminen on tarpeettoman kova rangaistus harvassa olevien tallennuspisteiden takia, mutta jouduin turvautumaan tähän ratkaisuun useita kertoja jopa pomotaistelujen aikana.
Antoisimpia hetkiä ovat nimenomaan pomotaistelut ja erilliset lisähaasteet. Yhtä laserhippateemaista tehtävää jouduin yrittämään aivan liian monta kertaa etenemistä haittaavan ongelman vuoksi, mutta kauhulla maustetun Megazonen valtaaminen oli silti hauskaa. Näinä hetkinä epäreilusti seinien läpi näkevät vastukset tai mateluksi muuttuva ruudunpäivityskään eivät haittaa niin paljon kuin pitäisi. Tekniset lapsukset ovat valitettavan yleisiä ja rikkovat lopulta kokonaisuuden heikon arvosanan tasolle.
Security Breachissa on tehty oikein muutamia asioita. Se on kertaheitolla selkeämpi ja avoimempi osa jo vakiintunutta pelisarjaansa, mikä vetoaa säikyttelynsä tarkemmin valikoivaan pelaajaan. Valoisa miljöö tuntuu turvallisemmalta, mikä saattaa harmittaa tiettyyn visuaaliseen tyyliin tottuneita faneja. Pelottavinta onkin kokea peliä riivaavat moninaiset tekniset ongelmat.