Endzone – A World Apart -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun 2021 numerossa 222. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Ydintalven pioneerit
Kaupunginrakennuspeleillä on haasteena erottua toisistaan, sillä pelattavuudeltaan ne eivät juuri poikkea toisistaan. Samaa päällekkäisten tarpeiden hallintaa ja tuotantoketjujen rasvaamista on nähty jo vuosikymmenten ajan, joskin hiljattain genreen on lainattu selviytymispeleistä tuttuja elementtejä. Tätä asemakaavaa kokeillaan myös saksalaiskehittäjien Endzone – A World Apartissa.
Hiljattain Early Accessista poistunut Endzone on ydintuhon jälkeen sijoittuva lajityypin edustaja, jossa oma kyläpahanen säteilee sillä väärällä tavalla. Ydintoiminnoiltaan kyseessä on kuitenkin tuiki tyypillinen genrensä peli. Yhteisöä kasvatetaan rakentamalla pytinkejä ja keräämällä niukkoja resursseja, joita tasapainotellaan kysynnän ja tarjonnan mukaisesti. Erilaista rakenneltavaa ja kerättävää on reilusti, mutta sen hyödyntäminen jää puolitiehen.
Endzone ei vaadi pelaajalta järin monimutkaisia tuotantoketjuja, vaan useimmiten lopputuotteen valmistukseen riittävät jo alussa saatavat resurssit. Aihepiirin kannalta ratkaisu toimii, sillä valtaosa rakennelmista on romuista kasattuja purkkateippiviritelmiä. Kehittäjät vain itse monimutkaistavat asiaa tarjoamalla lukuisia eri tapoja valmistaa yhtä ja samaa asiaa. Liki kymmenen eri laiduneläintä tai viljelykasvia näyttää valikossa hyvältä, mutta prosessin päätteeksi niistä kaikista saa vain ravintoa.
Sama koskee koko mikromanagerointia. Erilaisia logistisia hanttihommia, jotka ajavat saman asian vain pienin muutoksin, on nelisen kappaletta. Esimerkiksi uudisraivaajat kuljettavat resursseja paikasta toiseen, mutta ainoastaan rakentajat kuljettavat niitä työmaille. Kauppapaikkojen välillä tavaraa roudatessa tarvitaankin jo kokonaan uusi ammatti. Lukuisista eri tehtävänimikkeistä huolimatta tärkeät välineet eivät silti tunnu kulkevan mihinkään, vaan niitä kaipaavat työntekijät hakevat ne suoraan tuotantolinjoilta.
Selviytymiselementit eivät selviä tarkastelusta paljoa paremmin. Alueille on mallinnettu reaaliaikainen säteily ja ilmankosteus, mutta niiden merkitys jää hyvin mitättömiksi. Hetkelliset kuivuudet tai hiekkamyrskyt eivät koskaan aiheuta kuin hetkellistä riesaa, kun taas radioaktiivisuuden voi kumota niin naurettavan helposti, että se voisi yhtä hyvin olla olematta. Pelin ainoa todellinen haaste on väestönhallinnassa, eikä sitä varten tarvita ydinpommeja.
Pelistä jää kaipaamaan myös syytä roikkua mukana. Muutamat skenaariot tarjoavat lähinnä eriasteisia haasteita alkuun, mutta kerran aloitettuaan ne ovat käytännössä identtisiä keskenään. Hiekkalaatikkotilaankaan ei ole tuotu mitään yllätyksellistä, vaan ainoa pointti on pitää oma yhteisö elossa. Jonkinlainen kerronnallisuus toisi rakenteluun muitakin syitä etenemiselle kuin rakentelun itsessään. Kylää satunnaisesti vaivaavat ryövärit ja retkikunnat lähialueen raunioille jäävät ainoastaan viivan alle vaikuttaviksi tekijöiksi.
Endzone – A World Apart saapuu haastavaan genreen mielenkiintoisen aiheen kera, mutta toteutus ei lunasta asetelman lupauksia. Selviytymiselementit jäävät niin köykäisiksi ja rakentelu ohkaiseksi, ettei pelin anti säväytä geigermittarin viisaria edes kaikkein omistautuneimmalla genreaddiktilla.