Dysmantle-arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden maaliskuun numerossa 231. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Kuolema kuittaa univelat
Tamperelaisen 10tonsin luoma Dysmantle on kevyin roolipelimaustein kuorrutettu selviytymispeli, joka keskittyy lajityypin viitoittamana resurssien keräilyyn, vaarallisen maailman tutkiskeluun ja letkeän sulavalinjaiseen lähitaisteluun.
Dysmantlen pelillinen silmukka on simppeli ja selkeä. Päätehtävänä on paeta pelin näyttämönä toimivalta jättimäiseltä saarelta, mutta ennen kuin pelaaja voi ottaa ritolat kohti uusia tuulia, on klaarattava huima määrä erilaisia pää- ja sivutehtäviä. Useimmiten tehtävien läpäisy vaatii joko uusien työkalujen väkerrystä tai jo plakkarista löytyvien tarpeiden tuunausta, mikä vuorostaan edellyttää ympäristöjen tutkimista, resurssien hamstrausta ja pelihahmon kehittämistä.
Jälkimmäisenä mainittu on pelin parhaiten realisoitu mekaniikka, sillä oikeastaan kaikki mahdollinen pelaajan tekemä kilauttaa kehityspisteitä plakkariin. Suurin osa ajasta kuluu tutkien hylättyjä lähiöitä ja luonnontaipaleita keräten kaiken irti lähtevän reppuun, ja sankarihahmon osaaminen, erityisominaisuuksien määrä ja rakenteluun keskittyvä kykypaletti kasvavat tasaisen vauhdikasta tahtia. Vaikka Dysmantlen tempo on kenties yllättävänkin rauhallinen, jatkuva etenemisen tuntu pitää motivaation korkealla.
Pelaaja ei tallusta maailmassa yksin, sillä maailmanlopun jälkimainingeissa kuningasrodun manttelin ovat perineet hirviöt. Dysmantlen taipaleita kansoittavat elävät kuolleet vaihtelevat tyylin ja kokoluokan suhteen vinhasti, ja vaikka viholliset eivät ole penaalin terävimpiä kyniä, pelaaja ei myöskään ole titaanista kaiverrettu turbomies. Lähitaisteluun keskittyvissä kahinoissa tärkeintä on pysyä liikkeessä ja iskuetäisyyden ulkopuolella. Kuoleman korjatessa pelaajan hahmo herää lähimmältä leirinuotiolta, ja edellisen inkarnaation reppuun jääneet tavarat voi käydä koukkaamassa takaisin kalmolta Dark Souls -tyyliin.
Ilahduttavinta Dysmantlessa on kokonaisuuden selkeälinjaisuus, joka ei todellakaan kuulu pelin edustaman lajityypin ominaispiirteisiin. Monia Dysmantlen modernejakin verrokkeja vaivaa resurssien, toimintojen ja lainalaisuuksien yhteensulaumana syntynyt vaikeaselkoisuus, mutta Dysmantle on upea poikkeus sääntöön. Kaikki pelilliset elementit on koostettu esimerkillisen johdonmukaisesti tukemaan ja korottamaan toisiaan, minkä ansiosta pelaaja voi keskittyä pelaamiseen metatason yksityiskohtien arvuuttelun sijaan. Moniin verrokkeihin tutustuneena voin todeta kokemuksen syvällä rintaäänellä, että useimmat selviytymispeleistä ovat huomattavasti uuvuttavampia kokemuksia kuin tämä kotimainen indieihme.
Dysmantle on maailmanlopun miljööstään huolimatta mukavan raukea ja lempeäliikkeinen selviytymispeli, jonka parissa aika kuluu mutkattoman sujuvasti lakipisteeltä seuraavalle edeten. Peli ei yritäkään keksiä lajityyppinsä pyörää uudestaan, mutta se tarjoaa helposti hahmotettavan ja sulavalinjaisen pelillisen silmukan, jonka taustalla on poikkeuksellisen kirkassointiseksi viritetty pelimekaniikka. Dysmantle taantuu ajoittain itseään toistavaksi puurtamiseksi, mutta satunnainen katseen lasittuminen on erottamaton osa selviytymispelien parissa piehtarointia.