Kultaisia välähdyksiä
Dragon Quest on noussut syystäkin ikoniseen asemaan japanilaisten roolipelien joukossa. Maine pohjautuu mainioihin pääsarjan peleihin, mutta sivuosiakaan ei aina kannata noin vain ohittaa. Varsinkin tuoreempaa antia edustaneet Dragon Quest Builders -pelit ovat olleet hauskoja muunnelmia Minecraftin kaltaisesta palikkarakentelusta, ja nyt viimeisimpänä tarjolla on metkan seikkailullista aarrejahtia Dragon Quest Treasuresin merkeissä.
Uutukaista voi periaatteessa pitää esiosana Dragon Quest XI:lle, mutta tuoreempien pelaajien ei kannata moista kavahtaa – kytkös on enemmänkin koristeellinen. Pelattavina hahmoina seurataan viikinkien kasvattamia orposisaruksia Erikiä ja Miaa, joiden lapsuudesta saadaan aiempaa seikkailullisempi kuva kaksikon löytäessä tiensä taivaalla maagisesti kelluvaan Draconia-saaristoon. Siellä kaikkea pyörittävät joka kulmalle haudatut aarteet, joita tietenkin jahtaavat moninaiset kilpailevat aarteenmetsästysryhmittymät.
Peliksi tämä kaikki kääntyy Mian ja Erikin saadessa komentoonsa oman orastavan jahtiryhmänsä. Sitä olisi tarkoitus kehittää ja kasvattaa tarpeeksi kukoistava, jotta päästäisiin maailman arvokkaimpien salaisuuksien kintereille. Tämä tapahtuu remuamalla moninaisten tavoitteiden perässä Draconian viidellä eri saarialueella, joista jokainen on koluttavissa heti lyhyehkön alustusepisodin jälkeen.
Tutkiskelun vapaammasta lähestymistavasta kehkeytyy nopeasti Treasuresin puoleensavetävin piirre. Saariin tutustuminen summittaisessa järjestyksessä on palkitsevaa, sillä jo pelkästä eri paikkojen kartoittamisesta putoaa syliin jatkuvalla syötöllä metsästysoperaatiota tehostavia satunnaisaarteita, sivutehtävien teossa avustavia resursseja ja tutkimusmatkoja helpottavia hirviökumppaneita. Eri tavoitteet on suunniteltu ruokkimaan toisiaan luonnollisesti jopa muutamia päätehtäviä myöten, joten käytännössä kaikkia päämääriä tulee katsottua yllättävän tasa-arvoisessa valossa.
Pelillisesti aarteiden jahtaaminen pysyy yksinkertaisena, mikä tekee puuhastelusta usein vaivatonta, joskin myös hippusen verran latteampaa kuin sen tarvitsisi olla. Umpimähkäisesti pelimaailmaan ilmestyvät rikkaudet löytyvät ensisijaisesti Erikin ja Mian rinnalle värvättävien hirviökumppaneiden vaistoilla, mikä on ideatasolla todella kekseliästä. Lähellä olevan aarteen tarkka sijainti on nimittäin pääteltävissä katsomalla pelimaailmaa sen eri tavoin näkevien hirviöiden silmin. Aarteiden sijaintien määrittely ei silti ole missään vaiheessa haastavaa, joten niiden esiin kaivamisesta jää puuttumaan se todellinen löytämisen ilo.
Hirviökumppanit auttavat sisaruksia myös tutkimisessa ja taistelemisessa. Tälläkin saralla haasteet on pyritty pitämään helposti lähestyttävinä monipuolisuuden hinnalla. Eri hirviöt tarjoavat hauskasti liikkumista tehostavia erikoistaitoja, mutta toisaalta kenttäsuunnittelu ei jätä tilaa erityisen luovalle pulmailulle. Taisteluissa on vuorostaan tarjolla jonkin verran tervetullutta mikromanagerointia taikuuteen verrattavissa olevan ritsan ansiosta, minkä lisäksi omat taidot voi halutessaan pistää koetukselle haastamalla korkeatasoisempia vastustajia. Tosiajassa tapahtuva kamppaileminen jää silti hieman jähmeäksi, eikä se tempaa tällaisena täysin mukaansa.
Muutamilla säädöillä Dragon Quest Treasuresilla olisi siis rahkeita enempäänkin, mutta jo tällaisenaan se on varsin miellyttävä pieni aarrejahtiseikkailu elämän hiljaisempiin hetkiin. Mikä tärkeintä, Dragon Questin miellyttävä persoonallisuus pääsee sekin loistamaan toistuvasti läpi kokonaisuuden varsinkin klassisen hirviösuunnittelun päästessä valokeilaan.