Varo nyt sitä vaaraa
Sireenien huuto hukuttaa ajatukset, ja näkökentän maalaa varoitusvalojen punahehku. Nyrkin kokoiset jääkimpaleet hakkaavat vieraan planeetan pintaa armotta, mutta todellista uhkaa ei voi paeta sisätiloihin. Ne harvat siirtolaiset, jotka eivät vielä ole altistuneet ilmanvaihdon kautta leviävälle avaruusvirukselle, kohtaavat loppunsa viimeistään tukikohdan vähäisten ruokavarantojen huvettua.
Nuoren sivilisaation kuolinhetket eivät yllättäen ole otos uusimmasta Alienista, vaan tuiki tavallinen arkipäivä tuoreen Aven Colony -kaupunginrakentelupelin maailmassa. Neljä veteraanikehittäjää käsittävän mikrotiimin indietapaus antaa pelaajalleen vallan hallita kokonaista planeettaa – ja usuttaa sitten ulkoavaruuden vihan tämän kimppuun voimalla, jollaista ei ole nähty edes juustoisimmissa katastrofielokuvissa.
Aivan pelin alkumetreillä voisi erehtyä luulemaan, ettei luvassa ole viidentoista tunnin turpakeikkaa. SimCity-henkisen alueiden kaavoituksen sijaan yhdyskuntaa laajennetaan pikkuhiljaa rakennus kerrallaan, ja uusia konsepteja esitellään maltilliseen tahtiin. Rahatalouden puutteessa kassasta ei tarvitse huolehtia, ja asukkaatkin pysyvät tyytyväisinä niin kauan kuin kotikadun varrelta löytyy baari tai kaksi.
Paniikki iskee kertaheitolla kuitenkin jo ensimmäisen vuoden loppupuolella, kun talvi alkaa tehdä tuloaan. Sähköverkko on solmussa sääolosuhteiden takia, ja routa pakottaa maatilatkin laittamaan lapun luukulle. Näytön peittää jääkerros, ja kaikki käyrät laskevat punaisen puolelle.
”Aivan pelin alkumetreillä voisi erehtyä luulemaan, ettei luvassa ole viidentoista tunnin turpakeikkaa.”
Yllättäen iskevä ydintalvi on vasta esimakua armottomasta tavasta, jolla Aven Colony opettaa uhriaan. Peli vetää vitsauksia hihastaan minkä kerkeää, ja niistä annetut ennakkovaroitukset ovat poikkeuksetta merkityksetöntä sanahelinää. Ongelmien todellinen mittakaava paljastuu vasta, kun kaikki on jo menetetty, eikä tallennuksien lataamisestakaan ole juuri lohtua.
Epätoivon suohon vajoamista ehkäisee kampanjaa pelatessa onneksi mukava pikku tieteismysteeritarina. Juonet ovat harvinaisia lajityypin peleissä, ja onkin oikeastaan sääli, että muutoin laadukasta tarinaa joutuu seuraamaan ruudun reunalla rullaavan chat-ikkunan kautta. Toisaalta kehittäjäpoppoon koon valossa on ymmärrettävää, ettei mahtipontisia välianimaatioita pelissä juuri näy.
Tarinatilan ulkopuolella voimia jatkuvaan taisteluun on vaikeampi kerätä. Aven Colonya vaivaa jo valmiiksi kaupunginrakentelun ammattitauti eli loputon toisto, ja pelimaailman pakottama täydellisyyden tavoittelu tappaa tehokkaasti ne vähäisetkin luovuuden rippeet, joita hiekkalaatikkotilassa voisi toivoa toteuttavansa. Seesteisiä hetkiä on vähän ja pienikin virhe voi aiheuttaa kohtalokkaan ketjureaktion, joten tilaa villeille visioille ei ole.
Aven Colonylla on kaikki edellytykset olla pelaajalleen parempi kokemus. Pelimekaniikan perustukset ovat yksinkertaisuudessaankin jykevät, mutta tasapainotuksen suhteen on menty metsään vauhdilla. Pelin aggressiivinen luonne houkuttelee pariinsa varmasti tietynlaisia masokisteja, mutta meditatiivista rakentelukokemusta kaipaaville sitä ei kehtaa suositella.