Arvostelussa WWE 2K23. Arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden toukokuun 2023 numerossa 245.
Painin supertähtien mittelöt
WWE-sarja on päässyt varsin hyvään vauhtiin uuden kehittäjän myötä. Viime vuoden version kehitykseen annettiin tavallista enemmän aikaa, joka tuotti selkeitä tuloksia. Tälle pohjalle rakennettu ja paranneltu WWE 2K23 ottaa varmoja askeleita oikeaan suuntaan ja tuloksena on kivenkova painipeli. Suurena WWE-fanina arvostan sisällön määrää, jonka paketti tarjoaa. Pelattavaa ja muokattavaa löytyy niin valtavasti, että tohinassa trikoot meinaavat revetä.
MyRise-tarinatila on jaettu nyt kahteen eri osioon. Osiosta riippuen pelaaja asettuu joko hehkutetun nousevan supertähden rooliin tai toisen polven painijaksi, jolle laji periytyy vanhemmilta jälkikasvulle. MyRisessa otellaan tuttuun tapaan WWE:n viikkolähetyksissä, jutellaan takahuoneessa muiden painijoiden ja työntekijöiden kanssa, sidotaan ystävyyssuhteita ja toraillaan kilpakumppaneiden kanssa.
Showcase-moodissa seurataan tällä kertaa John Cenan uraa. Yllättäen sen tapahtumissa keskitytään ainoastaan Cenan häviämiin matseihin pelaajan ohjatessa supertähden sijaan hänen vastustajiaan. Ennen areenalle pääsyä Cena kertoo videolla omista tunnoistaan ennen ottelua, matsiin johtaneista juonenkäänteistä sekä tulevasta vastustajastaan. Otteluja on parinkymmenen vuoden ajalta, ja niiden varrella Cena nähdään alkuun persoonattomana ja kehittymättämänä uikkariukkona sekä sitä seuranneena pahisräppäripersoonana. Jälkimmäisestä muovautui sittemmin oman aikansa suurin kassamagneetti ja sankari, jota vastaan iso osa yleisöstä lopulta kääntyi. Pohjimmaisena sanomana onkin, että pahoistakin tappioista huolimatta Cena on aina noussut ja lähtenyt seuraavaan matsiin voittajamentaliteetilla.
Universe-moodin alla voi vuorostaan pelata hiekkalaatikkomaisempaa Classic-tilaa, jossa pelaaja kontrolloi kaikkea mahdollista tulevia matseja, tapahtumia, uusia brändejä, erikoistapahtumia ja tarinakäänteitä myöten. Valita voi myös Superstar-tilan, jossa valitaan yksi painija, jonka otteluita tahkotaan WWE-kalenterin tahdissa.
MyGM-moodissa pelaaja vuorostaan asetetaan valitun brändin johtotehtäviin buukkaamaan matsit, järjestämään viikottaiset tapahtumat ja palkkaamaan painijat. Tämän vuoden MyGM on rakennettu tutun pohjan päälle, mutta tällä kertaa vastakkan on neljä brändiä, mikä monimutkaistaa markkinoilla pärjäämistä. Myös moninpeli on mukana, joten kaveriporukan managerointitaidot voidaan panna koetukselle.
Pelimekaanisesti WWE 2K23:ssa ei ole suuria muutoksia viime vuoden versioon. Perustoiminnot ovat tutut, mutta niiden päälle on tuotu uusia yksityiskohtia. Painijoiden kunto ei kestä loputonta myllyttämistä. Rankan matsaamisen myötä painijat ovat hitaampia ja liikkeissään väsyneempiä. Kombojen, heittojen ja sidontojen lomassa on otettava myös pieniä hengähdyshetkiä, jotka kuitenkin antavat palautumisaikaa myös murjotulle vastustajalle.
Uutena ja suorastaan mahtavan sekavana ottelumuotona nähdään WarGames. Siinä valtavan häkin sisään on laitettu kaksi painikehää, joissa kaksi joukkuetta ottelee vastakkain. Kehään noustaan aina yksi painija kerrallaan, joten toinen joukkue joutuu hetkeksi ottelemaan alivoimalla.
WWE 2K23 on vakuuttava paketti. WWE-fanille pelin huima sisällön määrä on suorastaan unelmien täyttymys. Vaikka varsinainen kehätoiminta tuntuukin melko identtiseltä viime vuoden version kanssa, ovat siihen tehdyt pienet viilaukset ja uudet elementit kuitenkin selkeitä parannuksia, jotka kantavat jo pitkälle.
Eemeli Rekunen
Lue lisää Pelaajan arvosteluja täältä.
Pelin virallinen kotisivu.