Hullut päivät

Dead Risingilla on lämmin paikka Xboxin kultakauden pelaajien keskuudessa. Capcomin zombimätkintä oli Xbox 360:n ensimmäisiä varsinaisia uuden sukupolven konsolipelejä, joka teki vaikutuksen avoimella pelimaailmallaan ja mittavilla zombilaumoillaan. Kiistaton klassikko julkaistiinkin viime vuosikymmenellä uudelleen, mutta nyt Dead Risingista on tehty myös uudistettu painos. Kuten nimestäkin voi päätellä, on Dead Rising Deluxe Remaster kuitenkin ”vain” remasteroitu versio vuoden 2006 pelistä. Pääpaino on siis kosmeettisilla uudistuksilla, eikä kyseessä ole Capcomin Resident Evil -uusioversioiden tapaan aidosti uuteen uskoon laitetusta pelistä.

Tuoreimmissa Resident Evil -peleissäkin käytetyllä pelimoottorilla kehitetty Dead Rising Deluxe Remaster onkin melko modernin näköinen peli. Hahmomallit kestävät tätä nykyä lähempääkin tarkastelua, vaikka mistään visuaalisesta ilotulituksesta ei missään tapauksessa ole kyse. Mukana on toki myös tervetulleita pelillisiä uudistuksia. Esimerkiksi ohjausta on päivitetty vastaamaan nykystandardeja, vaikka retrohenkisemmät pelaajat voivat valita myös klassisen ohjaustavan. Päähahmo, niljakas paparazzi Frank West, voi esimerkiksi liikkua ampuessaan, mikä helpottaa toimintaa merkittävästi.

Suurimmalta osin kyseessä on tuttu peli. Sotiakin raportoinut valokuvajournalisti West päätyy yllätyksekseen keskelle amerikkalaisessa ostoskeskuksessa mylläävää zombiepidemiaa, jonka tutkimiseen hänellä on aikaa 72 tuntia ennen pelastushelikopterin saapumista. Tapahtumapaikka onkin Dead Risingin kohokohta. West taistelee zombeja vastaan ostarin uumenista löytämällään varustuksella, joka koostuu esimerkiksi pesäpallomailoista, cd-levyistä tai lasten leluista.

Aseista useimmat ovat enemmän tai vähemmän hyödyttömiä, ellei niiden huumoriarvoa lasketa. Pelisuorituksen kannalta harvinaisemmat katanat ovat ehdottomasti parempi väline kuin liikennekartiot, jotka voi kuitenkin juntata zombien päähän jarruttamaan menoa. Zombiutuneilta vartijoilta napatut pistoolit tarjoavat tilaisuuden napsia vastustajia etäämmältä, mutta niiden hyötyarvo on lopulta melko rajallinen tehokkaampiin lähitaisteluaseisiin verrattuna.

Lähes pari vuosikymmentä sitten vaikutuksen tehnyt ostari ei tunnu enää nykypäivänä ihan niin isolta ja avoimelta. Toisistaan irrallisiin alueisiin jaettu pelimaailma on kuitenkin edelleen hauska leikkikenttä, jonka salojen opettelu palkitaan. 72 tunnin loppusuoralla pelaaja jo tietää, mistä kannattaa hakea parhaat aseet ja terveyttä palauttavat eväät seuraavia haasteita varten.

Dead Risingin rakenne on myös kiintoisa tuulahdus historiasta, sillä vastaavaa enää tänä päivänä harvemmin tapaa. Tarina avautuu 72 virtuaalitunnin aikana ajastettujen tehtävien kautta. West ei voi vain sännätä tehtävältä toiseen, vaan niiden välissä on aikaa puuhastella ja pelastaa ostarin uumenissa piileskeleviä selviytyjiä ansaitakseen kokemusbonuksia. Pelaajan onkin toisinaan tehtävä tiukkoja valintoja ajankäytön kanssa. Väärien valintojen avulla on mahdollista ja yllättävän helppoa pelata itsensä tilanteeseen, jossa pelin läpäiseminen, tai ainakin parhaan lopputuloksen saavuttaminen, on mahdotonta tai vähintäänkin vaikeaa.

Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin paha kuin alkuperäisessä Dead Risingissa. Tallennusjärjestelmää on parannettu alueiden välillä tehtävillä automaattitallennuksilla sekä useilla tallennuspaikoilla. Alun perin käytettävissä oli vain yksi tallennus, mikä johti nuoruudessa lukuisiin turhauttaviin menetyksiin.

Uusi tallennusjärjestelmä tekee Dead Rising Deluxe Remasterista rutkasti helpomman pelin, mutta puristit voivat toki kiduttaa itseään ja jättää edut hyödyntämättä. Nyt pelaaja voi myös nopeuttaa ajan kulumista, mikä vähentää merkityksetöntä haahuilua seuraavaa vaihetta odotettaessa. Siedettävyyttä on lisätty myös selviytyjien tekoälyyn tehdyillä parannuksilla, vaikka hahmoja saakin saatella lähes kädestä pitäen ohi hitaasti haahuilevien epäkuolleiden.

Zombigenren elokuvista vahvasti lainaavan tarinan mielenkiintoisinta ja zombejakin vaarallisempaa antia edustavat matkan varrella kohdattavat psykopaatit. Moottorisahaa heilutteleva klovni, poikkeuksellisen terävällä ostoskärryllä varustettu kauppias ja muut pahasti vinksahtaneet ihmiset ovat Dead Risingin pomotaisteluita, jotka ovat joiltakin osin vapaaehtoisia, mutta tarjoavat erinomaisen tilaisuuden Frankin vahvistamiseen.

Tarina ei toki ole mikään pelihistorian merkkiteos. Painopiste on kepeässä huvittelussa, vaikka zombiepidemian juuriin paneutuvassa tarinassa kritisoidaan amerikkalaista kulutusjuhlaa ostoskeskukselle osuvaan tapaan. Ei Dead Risingin tarkoituksena ole kuitenkaan kertoa mitään vakavahenkistä. Pelin varsinainen tarina päättyy helikopterin saapuessa riippumatta siitä, ehtiikö pelaaja paikalle tai onnistuiko mysteerin ratkominen. Pelaaminen jatkuu kuitenkin vielä toisella puoliskolla Overtime Modeksi ristityssä pelitilassa. En paljasta pelin suurta salaisuutta, mutta kyseessä on, jos ei ihan uusi peli, ainakin hyvin erilainen pelikokemus.

Overtime Mode on kuitenkin paljon heikompi kokemus pääosin hauskaan ensimmäiseen osaan verrattuna. Hupaisaa zombihassuttelua täydennetään turhauttavilla viholliskohtaamisilla, joissa on aivan liian helppo päätyä kuolemaan johtavaan kierteeseen. Uudistettu tallennusjärjestelmä tulee tarpeeseen, sillä ilman sitä en taatusti olisi jaksanut hakata päätäni seinään selvittääkseni Dead Risingin jatkoajan. Maailma ympärillä on muuttunut vuosien varrella, ja onneksi Capcom on vastannut pelaajien odotuksiin.

Uudistuksista huolimatta Dead Rising Deluxe Remaster on edelleen ytimeltään uskollinen alkuperäiselle pelille. Siinä onkin paljon hyvää, vaikka monet pelin innovaatioista eivät enää ole niin tuoreita kuin vuonna 2006. Monikymmenpäiset zombilaumat tuntuvat arkisilta, kun taas aidosti avoimen maailman pelejä hahmonkehitysmekanismeineen on enemmän kuin ehtii laskea.

Myös Dead Risingin toiminta tuntuu osin elähtäneeltä. Zombien lanaaminen ruohonleikkureilla, koristekaktuksilla ja kokemuspisteiden myötä karttuvilla showpainiliikkeillä on pelin parasta antia, mutta toisaalta psykopaattikohtaamiset ja Overtime Moden vaikeimmat taistelut käydään pikemminkin pelin ohjausmekanismeja kuin varsinaisia pahiksia vastaan.

Ei Dead Rising Deluxe Remaster suinkaan huono peli ole. Remasteroitu versio muistuttaa siitä, mitä Dead Rising parhaimmillaan on, ja herättää ajatuksia täysin uuden pelin potentiaalista. Tai ehkäpä luvassa voisikin olla päivitetty painos Dead Rising 2:sta, joka voisi aseyhdistelymekanismeineen toimia oivallisesti modernisoituna versiona. Tuli mitä tahansa, DRDR jättää kaipaamaan lisää Dead Risingia – mielellään vain vielä paremmassa muodossa.

Jukka Moilanen

Osta peli VPD:ltä!

Tilaa Pelaaja-lehden tulevat numerot täältä!
Tutustu Pelaajan arvosteluarkistoon täältä.

7/10
KehittäjäCapcom
JulkaisijaCapcom
PeligenretKauhu, Toiminta
Pegi-ikärajat18