Jos lähdetään puhumaan 1990-luvun legendaarisimmista TV-sarjoista, niin Chris Carterin The X-Files on aika kiistatta listan kärkisijoilla. Koko maailman hetkessä valloittanut sarja kutkutti ihmisten mielikuvituksia niin paljon, että se miltei yksinään nostatti yleisen kiinnostuksen yliluonnollisia ilmiöitä ja muukalaisia kohtaan kattoon. Tämä valtaisa kiinnostus tietenkin poiki paitsi useita enemmän tai vähemmän kehnoja kopiosarjoja, myös pinon erilaista oheistauhkaa kirjoista ja T-paidoista myös … gulp … videopeleihin.
Okei, tiedän, miltä tämä kuulostaa: paperilla The X-Files Game olisi takuuvarma veikkaus todelliseksi paskapeliksi, sillä se on paitsi lisenssipeli, myös niin kutsuttu interaktiivinen elokuva. Jotain tämän suuntaista odottelin itsekin, kun tuoreimman sarjan uusintakierrokseni jälkeen keksin tutustua myös sen peliversioihin, mutta yllätyin melkoisesti.
Viikon pelailun jälkeen voin ilokseni ilmoittaa, että tämähän on täysin shokeeraavasti suorastaan erinomainen seikkailupeli!
Tämän ilouutisen jälkeen on aika tuottaa heti pettymys. Jos joku toivoi pääsevänsä Fox Mulderin tai Dana Scullyn saappaisiin jahtaamaan muukalaisia, käteen jäi tyhjä arpa. Pelissä kun jahdataan nimenomaan agenttikaksikkoa, joka katoaa jälkiä jättämättä jo ennen alkutekstejä.
TV-sarjasta tuttujen agenttien sijaan pelaaja ohjastaa peliä varten kehitettyä uutta agentti Willmorea, joka saa pomoltaan määräyksen avustaa apulaispäällikkö Skinneriä kun tämä yrittää etsiä kadonnutta kaksikkoa. Ratkaisun syitä voi vain pohtia. Ehkä David Duchovny ja Gillian Anderson olivat vuonna 1998 niin kiireisiä, että heiltä ei irronnut aikaa kuin muutamien kohtausten kuvaamiseen? Tai ehkä he olivat siinä vaiheessa jo niin suuria staroja, että jonkun interaktiivisen elokuvan tekeminen ei paljon napostellut. Jos näin on, en syytä heitä.
Oli miten oli, tästä lähtökohdasta pyörähtää käyntiin suorastaan herkullinen etsiväseikkailu, jota pelatessaan tuntee oikeasti olevansa FBI:n agentti. Aluksi Willmorella ja Skinnerillä ei ole juuri johtolankoja. Mulder ja Scully lähetettiin Washingtonin osavaltion pohjoislaidoilla sijaitsevaan kylään tutkimaan jotain, ja sitten he katosivat. Tiedossa ei ole paljon muuta kuin heidän vuokraamansa auton rekisterinumero, sekä heidän käyttämänsä motellin nimi.
Tehtävänä olisi siis yrittää penkoa esiin lisää informaatiota ja sitten käsitellä sitä 1990-luvun teknologialla uusien vihjeiden toivossa. Peliä ei ole rakennettu minkään Monkey Island –logiikan varaan, vaan maailma toimii realistisesti. Motellista ei löydy hirveästi johtolankoja, mutta agentithan voivat tietenkin pyytää vastaanottovirkailijalta listan motellihuoneiden puhelinsoitoista. Nämä numerot taas eivät itsessään kerro mitään, mutta FBI:n tietokantojen avulla niistä voi saada irti jos jonkinlaista informaatiota, kuten vaikka paikallisen varaston osoitteen. Ja sieltä taas löytyykin jos jonkinlaista johtolankaa, joka tietenkin pitää taas lähettää eteenpäin rikoslaboratorion analysoitavaksi ja… niin edelleen.
Olin suorastaan yllättynyt siitä, miten paljon PELIÄ The X-Files Game sisältää! Yleensä interaktiiviset elokuvat koostuvat 90% D-luokan paskaelokuvan katselusta, jossa välillä sitten klikkaillaan nappeja. Tällä kertaa prosentit ovat miltei päinvastaiset. Valtaosa peliajasta menee kävellessä ympäri maailmaa ensimmäisen persoonan näkymästä, johtolankoja keräillen ja ihmisten kanssa keskustellen. Toki kaikkia näitä ihmisiä sitten esittävät oikeat näyttelijät, mutta tässäkin peli vetää selvästi pidemmän korren kuin oikeastaan kaikki muut interaktiiviset elokuvat.
Peli kun on selvästi toteutettu yhteistyössä TV-sarjan tuotannosta vastaavan tuotantoyhtiön kanssa, joten kaikkiin rooleihin on kiinnitetty asiansa osaavia näyttelijöitä, ja lisäksi peli on valaistu, ohjattu ja kuvattu samalla tyylillä ja laadulla kuin esikuvana toimiva sarjakin. Lopputuloksena onkin pelikokemus, joka näyttää, kuulostaa ja tuntuu kuin arkistoista löytyneeltä sarjan jaksolta. Tämä oli siis korkea kehu: muistakaa, että olen The X-Files-fani.
Turha sitä on kierrellä: tämähän on suorastaan erinomainen peli, ja olen hieman harmissani, että en pelannut sitä aikanaan. Toki parempi myöhään kuin ei milloinkaan, varsinkin kun itse peli toimi vieläkin erinomaisesti. Siis kokemuksena. Mutta käytännön tasolla ei sitten niinkään.
Voi olettaa, että PlayStation 1 –versio olisi toiminut emulaattorin kautta ongelmitta, mutta en itse tyytynyt tavanomaiseen vaan pelasin Windows-versiota, jossa esimerkiksi videoiden resoluutio on tuplasti PS1-versiota suurempi. Ei siis vieläkään huikea — muistakaa, vuoden 1998 peli — mutta silti parempi. PC-versio kyllä teoriassa toimii moderneilla koneillakin miltei sellaisenaan, kunhan asentaa antiikkisen version Applen QuickTime-videosoittimesta, mutta laadukkaaksi kokemusta ei voi kehua.
Oheinen video on parsittu kasaan noin puolesta tusinasta muusta videosta, sillä pelillä on paha tapa kaatua vähän väliä jos klikkaa vaikka esinettä väärään aikaan, tai väärässä paikassa. Tai ihan vaan, koska pelistä nyt tuntui siltä. Ja koska kyseessä on vuoden 1998 peli, mitään automaattitallennuksia ei tietenkään ole tarjolla, joten jos ei ole huomannut itse tallentaa peliään hetkeen, edessä on reippaasti takapakkia. Turhauttavaa.
Lue myös: Deus Ex on kuulemma yksi kaikkien aikojen peleistä, vaan miten on?
Lue myös: Retrostelussa jouluiset pelit – niin kilteille kuin tuhmillekin pelaajille
Lue myös: Terminator: Rampage sai minut kirjaimellisesti melkein oksentamaan
Mutta toisaalta, ehkä se kertoo jotain pelin laadusta, että vaikka jouduin pelaamaan suuren osan siitä pariin kertaan kaatumisten johdosta, pelasin silti koko roskan läpi ihan puhtaasta pelaamisen ilosta. Voinkin siis suositella The X-Files Gamea lämpimästi kaikille sarjan faneille ja miksei myös klassisten seikkailupelien ystäville. Moni teistä todennäköisesti oli tiennyt tämän jo miltei 30 vuoden ajan, mutta näin tiedoksi tai muistutukseksi nyt kuitenkin!
