Pelien maailmaan mahtuu runsaasti huonoja pelejä. Valtaosa niistä on huonoja vain sillä kaikein mälsimmällä tavalla: niiden pelaaminen ei ole hauskaa. Osa huonoista peleistä lipsahtaa komedian puolelle ollen kaikilla tavoin niin karmeita, että niille ei voi kuin nauraa. Nämä pelien vastikkeet Mystery Science Theater 3000 -sarjasta tutuille leffoille ovat lähellä minun sydäntäni, kuten pitkäaikaiset lukijat tietävät.
Mutta sitten on vielä se kolmas kategoria. Pelit, jotka ovat niin hämäriä ja outoja, että vaikka niitä ei voi varsinaisesti hyviksikään kehua, on vaikea olla varma siitäkään, ovatko ne huonoja – ja jos ovat, kumpaan kategoriaan ne kuuluvat.
Tämän ryhmän oppikirjaesimerkki on Monster Party, NES-konsolin klassinen kauhupeli, jonka maine on vuosien varrella vain kasvanut, hyvästä syystä.
Vuonna 1989 julkaistun Monster Partyn takaa löytyy Human Entertainment, japanilainen kehitystiimi, jonka julkaisulistalta löytyy niin klassikkopelejä – kuten vaikka Fire Pro Wrestling –sarja – sekä käsittämätöntä tuubaa. On vaikea sanoa, kumpaan kategoriaan Monster Party kuuluu, kenties molempiin.
Pintapuolisesti peli ei vaikuta kummoiselta. Hämärässä taustatarinassa jonkinlainen avaruusdemoni sieppaa pesismatsista palaamassa olleen nuorukaisen mukaansa taistelemaan hänen kotiplaneettaansa hallitsevia hirviöitä vastaan. Itse peli on tasohyppelypeli, jossa pelaaja ohjastaa vuoroin Mark-poikaa ja vuoroin tämän demonikaveri Bertiä, joista molemmilla on omat pelityylinsä. Markilla on käytössään pesismaila, jolla voi kimmottaa vihollisten ammuksia takaisin näiden niskaan, Bert taas osaa lentää ja ammuskella suustaan jonkinlaisia laser-säteitä. Normimenoa.
Mutta sitten huomio kiinnittyy… no, muuhun peliin. Miksi planeetalla riehuvat hirviöt ovat liekehtiviä japanilaisia lukio-oppilaita? Tai maasta esiin törröttäviä takapuolia ja jalkoja, jotka sätkivät villisti ilmassa? Miksi suurin osa pelimaailmaan sijoitelluista ovista johtaa tyhjiin huoneisiin? Miksi yhdestä niistä löytyy Metroidin Ridleyltä näyttävän otuksen ruumis, joka pelaajan nähdessään ilmoittaa “olen kuollut”? Nämä eivät siis olleet retorisia kysymyksiä, vaan kysyn ihan tosissani. Minulla ei nimittäin ole hajuakaan!
Ja oudommaksi vain mennään. Ensimmäisen kentän puolivälissä maailma muuttuu yllättäen paljon synkemmäksi, kun maasto ja ympäristöt muuttuvat verisiksi ruumiiksi ja irtoraajoiksi. Niin yllättävä kuin tämä käänne onkin, miettikää tätä: Monster Party on Nintendon luvalla ja lisenssillä julkaistu peli, joten tunnetusti tällaista menoa hyvin vahvasti karttava Nintendo on hyväksynyt pelin, jossa maisemat nyt ovat vain täynnä ruhjottuja ruumiita ja verta.
En tosiaan sanoisi, että Monster Party on hyvä peli. Sen tasapainotus on kauniisti sanoen ongelmallinen, kontrollit ovat kankeat ja muutenkin pelaaminen tökkii vähän väliä vastaan. Sen puhdas outous ja hämäryys kuitenkin kantavat pelin pitkälle. Pelatessaan löytää jatkuvasti jotain uutta ja hämmentävää, mikä väkisinkin saa koko ajan odottamaan innokkaasti seuraavia yllätyksiä. Jaa, tämän kentän pomo on sitten näemmä jättimäinen uppopaistettu katkarapu, joka taistelun puolivälissä muuttuu sipulirenkaaksi. Miksi ei!
Kaikkein oudointa on kuitenkin se, että vaikka Monster Party onkin kuin pelien versio kuumehoureista, se on siistitty versio alkuperäisestä visiosta. Vuosien varrella pelaajat ovat onkineet käsiinsä tietoja pelin prototyyppiversiosta, jota ei koskaan julkaistu missään. Se sisältää vielä enemmän verta ja irtoraajoja, mutta lisäksi myös kaikki sen pomot ovat aivan surutta muista teoksista varastettuja, kuuluisia hahmoja. Ensimmäisen kentän laulava tulppaanipomo esimerkiksi oli alkujaan Pieni kauhukauppa –elokuvasta tuttu laulava jättimäinen lihansyöjäkasvi.
Ymmärrän täysin, miksi joku on painanut stoppia prototyyppiversion julkaisulle, mutta olen siitä hyvin hämmentynyt, että koko projektia ei pistetty saman tien jäihin, vaan Bandai ja Nintendo näyttivät vihreää valoa hieman vähemmän veriselle pelille, jossa niistä tunnetuista hirviöistä on viilattu sarjanumeroita pois sen verran, että poliisit eivät heti pidätä koko tiimiä.
Joten tässä sitä sitten ollaan. Monster Party. En menisi kehumaan sitä hyväksi peliksi, mutta en toisaalta myöskään haluaisi sanoa, että se on huono. Tärkeämpää on, että se on kiehtova ja viihdyttävä teos. Se on kaistale puhdasta luovaa hulluutta ja vaikka en ehkä nostaisikaan sitä omien NES-suosikkipelieni listalle, kannustan kyllä kaikkia tutustumaan peliin emulaattorien välityksellä.
Oli Monster Party mitä tahansa muuta, se on ainakin uniikki – ja uniikki on aina kokemisen arvoista.
Miikka Lehtonen
