Etsi
Lawbreakersin varsinainen loppu on tapahtumassa syyskuussa.
Track & Field -sarjan jatko-osana tunnettu Hyper Sports saapuu uudistettuna Swichille.
Vuodenvaihteen jälkeen Steam-palvelut vaativat toimiakseen Windows 7:n tai sitä uudemman käyttöjärjestelmän
Muistutus siitä, että PS Storen jättimäinen alennuskampanja on yhä käynnissä viikonloppuna. Katsasta alepelien listä täältä.
Myös Xbox Onen verkkokauppapaikalla yhä E3-viikon loppuun asti älytön määrä pelitarjouksia. Tässä lista.
Overkill's The Walking Deadista saatiin viimein kunnollista pelikuvaa.
Uusi PlayStation Store -alennuskampanja on käynnistynyt. Mukana tällä kertaa myös astetta tuoreempia pelejä.
Sega on julkaissut reilusti myöhemmin kesällä länteen saapuvasta Yakuza Kiwami 2:sta.
The Last of Us on ollut valtava myyntimenestys Naughty Dogille ja Sonylle.
Psykedeelinen kauhupeli Layers of Fear on tarjolla rajoitetun ajan ilmaiseksi.
Activision lisää Crash Bandicoot: N. Sane Trilogyyn taas uuden ilmaisen kentän uusien versioiden kunniaksi.
Nintendo esitteli E3-messuilla laajemmin, kuinka Switchin uudet kevyet Pokémon-seikkailut toimivat.
Steam on saamassa Kiinassa lähitulevaisuudessa oman versionsa, joka voisi todennäköisesti turvata palvelun paikan maan mittavilla markkinoilla.