Mikromaksuista on tullut 2020-luvulla keskeinen pelialan ansaintamalli erityisesti ilmaispelien osalta.

Techspotin julkaiseman raportin mukaan viime vuonna peräti 58 prosenttia PC-pelien tuotoista tuli mikromaksuista. Pelaajat käyttivät mikromaksuihin eniten rahaa esimerkiksi Call of Duty: Black Ops 6:n, Robloxin ja Fortniten parissa. Mikromaksuja on nähty myös Ubisoftin yksinpeleissä.

Lue myös: Ubisoftin toimitusjohtaja kertoo, paljonko Assassin’s Creed Shadowsin tekeminen maksoi – summa selittyy kahden tunnin lopputeksteillä

Ubisoft on nyt paljastanut syitä mikromaksujen lisäämiseen premium-luokan peleihinsä viimeisimmässä vuosikertomuksessaan. Yhtiön toimitusjohtaja Yves Guillemot kertoo, että ”mikromaksut tekevät pelikokemuksesta entistä hauskemman”. Tämä selittyy hänen mukaansa pelaajien mahdollisuudella ”personoida hahmojaan ja edetä nopeammin pelissä”.

Guillemot korostaa, että mikromaksut ovat Ubisoftin peleissä ”aina vapaaehtoisia”, eli pelaajat, jotka eivät pidä niistä, voivat jättää ne väliin.

Mikromaksujen käyttö yksinpeleissä on herättänyt usein pelaajissa turhautumista. Esimerkiksi Assassin’s Creed Valhallassa pelaajat pystyivät nostamaan XP-tasoja maksua vastaan, mikä herätti pelaajien keskuudessa paljon keskustelua. Kuitenkin mikromaksut ovat GameRantin tietojen mukaan suuri syy siihen, miksi vuonna 2020 julkaistu Assassin’s Creed Valhalla toi Ubisoftille yli miljardin dollarin tuotot.

Lähde: Game Rant, Ubisoft

Lue myös: PS5 Pro saa uuden natiivia 8K-resoluutiota ja 60 fps:n ruudunpäivitysnopeutta hyödyntävän pelin

Lue myös: Sucker Punchin luova johtaja haluaisi tuoda inFamous-trilogian PS5:lle