Metroidvania-henkinen Momodora: Moonlit Farewell on ilmestynyt PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja Switchille.
Bombservicen kehittämän pelin tapahtumat sijoittuvat viisi vuotta pelisarjan edellisosan Momodora III:n jälkeen kertoen Koho-nimisen kylän kohtaamasta suurkatastrofista. Kylässä on kuultu pahaenteinen kellon kumahdus, jonka myötä demonit ovat alkaneet vyöryä kylää kohti.
Pelaajan on edettävä tutkimaan mystistä kelloa ja selvitettävä, kuka kutsui demonit. Ainoa toivo kylän pelastamiseksi on löytää syyllinen tapahtuneelle sekä turvata kylän tulevaisuus elämän ja parantavan voiman lähteenä toimivaa Lun-puuta suojelemalla.
Moonlit Farewellin kerrotaan sisältävän ”upeaa pikselitaidetta ja sulavia animaatioita” sekä toimintapainotteisen taistelujärjestelmän, jossa yhdistyvät lähitaistelucombot, vihollisten hyökkäysten väistely sekä jousella ampuminen.
Momodora-sarjan uusimman osan pomotaistelujen luvataan puolestaan olevan ”intensiivisiä ja järisyttäviä” sekä sen tunnelmallisen pelimaailman sisältävän paljon kiinnostavia tarinallisia ja historiallisia elementtejä.
Pelaaja voi myös säätää vaikeustasoa mieleisekseen, jolloin hän voi ”nauttia tutkimusmatkasta omaan tahtiin tai kohdata hurjia haasteita taitojensa äärirajoilla”.
Konsolien lisäksi teos on nähty aiemmin PC:llä.
Tutustu Momodora: Moonlit Farewellin tyylikkääseen pikselitaiteeseen ja pelattavuuteen alta löytyvästä julkaisutrailerista:
Lähde: PlayStation
Kaiken pelaamiseen ja muuhunkin löydät vpd.fi-kaupasta.
Lue myös: Suomen pelimuseossa avataan liveroolipelien ystäviin iskevä uutuusnäyttely
