Vaikka GTA 6 on viivästynyt kahdesti alkuperäisestä julkaisuaikataulustaan, julkaisija Take-Two vaikuttaa olevan varma, että tällä kertaa ilmestymisajankohta pitää. Yhtiö onkin ilmoittanut Rockstarin käynnistävän pelin markkinointikampanjan ensi kesänä.
Tiedot perustuvat Take-Twon julkaisemaan tilikauden 2026 kolmannen neljänneksen tulosraporttiin. Yhtiö vahvistaa raportissa, että Grand Theft Auto 6 on yhä suunniteltu julkaistavaksi 19. marraskuuta 2026.
Yhtiö vahvistaa lisäksi IGN:lle toimittamassaan tiedotteessa aloittavansa GTA 6:n lanseerausmarkkinoinnin tulevana kesänä.
– Suoriutumisemme tilikauden 2026 aikana on ollut poikkeuksellista. Olemme erittäin luottavaisia lähestyessämme tilikautta 2027, jonka odotamme olevan mullistava sekä Take-Twolle että koko viihdeteollisuudelle Rockstarin johdolla, kun Grand Theft Auto VI julkaistaan 19. marraskuuta ja sen lanseerausmarkkinointi alkaa tulevana kesänä, Take-Twon lausunnossa todetaan.
Take-Twon toimitusjohtaja Strauss Zelnick kommentoi asiaa IGN:lle ja toteaa, että hänellä on ”erittäin hyvä tunne” GTA 6:n julkaisupäivän suhteen.
Zelnick tosin on aiemminkin ilmaissut luottavansa julkaisuaikatauluihin ennen Grand Theft Auto 6:n viivästymistä. Kysyttäessä, onko tilanne nyt jotenkin erilainen aiempiin tilanteisiin nähden, on hänellä selkeä vastaus asiaan.
– Totta kai. Aina kun markkinoinnin virstanpylväät lähestyvät, ollaan tilanteessa, jossa luottamuksen taso on niin korkea kuin se voi olla, Zelnick sanoo.
Lähde: IGN
Lue myös: Odotettu vuorikiipeilypeli julkaistiin – keräsi hetkessä pariinsa huiman määrän kiipeilijöitä