Puolalainen roolipelisarja The Witcher on löytänyt paikkansa maailmasta. Pelitalo CD Projekt RED on ilmoittanut pelisarjan ensimmäisen sekä toisen osan myyneen yhteensä yli neljä miljoonaa kappaletta.
– Olen edelleenkin ällistynyt siitä, mitä olemme onnistuneet saavuttamaan The Witcher -sarjallamme. Luomamme eloisa ja monimutkainen pelimaailma on vetänyt puoleensa useita eri alustoilla pelaavia pelaajia, CD Projekt RED -pomo Adam Badowski iloitsi yhtiön tiedotteessa.
CD Projektin The Witcher -sarja sai alkunsa jo vuonna 2007 pc:llä. Pelistä julkaistiin vuotta myöhemmin myös päivitetty versio, joka on myös rantautunut nyt Macille. Jatko-osa, The Witcher 2: Assassins of Kings saapui pc:lle vuonna 2011 ja Xbox 360:lle viime huhtikuussa päivitetyssä muodossa.
Toukokuussa CD Projekt ilmoitti jatko-osan yltäneen 1,7 miljoonan kappaleen myynteihin. Luku piti sisällään sekä pc- että Xbox 360 -version myynnit. Vastaavasti viime marraskuussa pelin arveltiin joutuneen laittoman latauksen uhriksi noin 4,5 miljoonaa kertaa.
Myös Mac-versio on jatko-osasta kehitteillä. Samalla CD Projekt kuitenkin työstää myös jo täysin uutta scifi-seikkailua, joka perustuu vanhaan kynillä ja papereilla pyöritettyyn Cyberpunk-roolipeliin. Ilmeisesti myös kolmas The Witcher -peli kypsyy hiljalleen samalla.
The Witcher -pelisarja perustuu puolalaisen Andrzej Sapkowskin fantasiakirjasarjaan. Sarjasta on ilmestynyt tähän päivään mennessä kaksi novellikokoelmaa sekä viisi romaania. Opuksista kolme ensimmäistä on tähän päivään mennessä käännetty myös suomeksi.
Pelaajan arvostelun The Witcher 2: Assassins of Kings – Enhanced Editionista voi lukea tästä.
Lähde: CD Projekt RED, PC Gamer