Everything

Everythingille on nostettava hattua siitä, että se uskaltaa totaalisen häpeilemättä tehdä omaa juttuaan. Kaikki eivät siitä tykkää, mutta mahtuuhan maailmaan pelejä.

5.5.2017 05:15

Elämä, maailmankaikkeus ja kaikki

Olen karhu. Kuljen metsän läpi karhulaumani kanssa pyörimällä kärrynpyörää. Kohtaamme puun, joka pohtii elämän tarkoitusta, sekä kiven, joka haluaa kuulla olevansa kaunis. Aina on kuitenkin hyvä saada uutta perspektiiviä elämään, ja hetkeä myöhemmin huomaankin olevani maan tasalla mönkivä siitepöly – siitepöly, joka on epävarma asemastaan elämässä.

Tällainen peli, jos sitä nyt peliksi haluaa sanoa, on Everything. On miltei mahdotonta uskoa, että se on yhden pelinkehittäjän työn tulosta. Asialla on ollut amerikkalainen taiteilija David O’Reilly, jonka edellinen peli Mountain asetti pelaajan vuoren rooliin. Nyt mennään askeleen pitemmälle, sillä Everything antaa pelaajan olla jos nyt ei aivan kaikkea niin melkein mitä tahansa.

Pelin mittakaava on hämmentävä, sillä se ulottuu bakteereista ja dna-ketjuista galakseihin ja muihin kosmisiin ilmiöihin. Osittain suunnaton mittakaavan vaihtelu selittyy sillä, että kaikki on tehty hurmaavan kämäisesti. Hahmomallit ovat 90-luvun alun ensimmäisten 3D-pelien tasoa, eikä mitään ole käytännössä animoitu. Karhut ja muut suuremmat elukat esimerkiksi liikkuvat yksinkertaisesti kupsahtelemalla jaloiltaan nenälleen, selälleen, takapuolelleen ja niin edelleen.

Mittakaava selittyy myös sillä, että loppujen lopuksi pelaajan asuttamalla esineellä tai olennolla ei ole pelin kannalta kamalasti väliä, sillä aivan kaikilla on samat toiminnot. Olipa kyseessä ameeba, valtamerilaiva tai mantere, esineet voivat kommunikoida yksinkertaisesti toistensa kanssa, hakeutua laumoihin samanlaisten olentojen kanssa, tanssia kaltaistensa kanssa ja niin edelleen.

Everything -arvostelu

”Missä sitten on Everythingin niin sanottu pihvi? Ehkä outouden kokemisessa ja sen fiilistelyssä. Pelin tunnelma on hyvin erikoinen.”

Everything -arvostelu

On hankala ajatella Everythingiä pelinä, sillä se ei sisällä oikeastaan mitään pelillisiä elementtejä. Lähimmäs pääsee keräily. Universumiin mahtuu hirmuinen määrä erilaisia olentoja, ja peli pitää kirjaa niistä, joiden rooliin pelaaja on hypännyt. Pokémonin hengessä pitäisi siis pyydystää kaikki.

En kuitenkaan usko, että tämä jaksaa pitää monenkaan pelaajan mielenkiintoa yllä kovin pitkään, sillä tarjolla on vain hyvin lyhytikäistä uutuudenviehätystä. Lisäksi keräily ei ole mitenkään mekaanisesti vaativaa. Pelissä on jonkinlaisia rajoituksia sen suhteen, minkä kokoisista esineistä voi hyppiä toisiin, eikä esimerkiksi karhun tasolta tietenkään edes näe, että maassa mönkii mikrobeja. Vähän pitää siis tutkimusmatkailla, mutta ei täällä kukaan pelattavuuden takia ole.

Missä sitten on Everythingin niin sanottu pihvi? Ehkä outouden kokemisessa ja sen fiilistelyssä. Pelin tunnelma on hyvin erikoinen. Vastaan tulee äänitallenteita, joissa filosofi Alan Watts puhelee syviä ajatuksia elämän ja universumin luonteesta, sekä tanssivia käpyjä, naapurin palmuun ihastuneita skorpioneja ja muita huvittavia juttuja. Aina kun kuvittelee nähneensä kaiken mahdollisen, onnistuu kuin vahingossa löytämään jotain aivan uutta ja ihmetyttävää.

Everything on hämmentävä ja kiehtova paketti, joka onnistui hurmaamaan minut. Minimalistinen maailma tuntuu taianomaiselta paikalta, jonka outoon tunnelmaan on helppo hukata itsensä ainakin hetkeksi. 15 euroa on sinänsä tuhti hinta paketista, joka ei tarjoa käytännössä minkäänlaista pelattavuutta, mutta kylläkin tilaisuuden rentoutua oudon ja hölmön universumin parissa sekä pohtia perimmäisiä ja syvällisiä kysymyksiä.

Mutta saapa rahoillaan tukea taidetta, sillä sitä Everything ainakin on.

7/10
KehittäjäDavid O’Reilly
PeligenretKokemus
Lisää luettavaa