Namcon Pac-Man oli yksi pelihistorian ensimmäisistä suurista megahiteistä ja maailmanluokan ilmiöistä. Peli keräsi valtavasti suosiota ympäri maailmaa, tuotti julkaisijoilleen hirmuisesti rahaa ja poiki jopa hittibiisin (Buckman & Garcian Pac-Man Fever, josta tehtiin myös jäätävä suomenkielinen versio). Oli selvää, että suosio vaati jatko-osaa, jollainen myös tehtiin. Ja todella yllättävänä ratkaisuna tässä kohtaa julkaisijat päättivät nojautua feminismiin. Ei, tämä ei ole vitsi.
Jotta voimme ymmärtää, miksi vuonna 1982 julkaistu Ms. Pac-Man korvasi alkuperäisen pelin päähenkilön naispuolisella versiolla, täytyy palata ajassa taaksepäin sen ensimmäisen pelin kunnian päiviin. Tämä aikahyppy ei ole kovin pitkä, sillä alkuperäinen Pac-Man julkaistiin vuonna 1980, mutta kuitenkin. Siinä missä aiemmat kolikkopelit olivat olleet suurelta osin miesten hupia, Namco sai pelihalleista tietoa, että Pac-Man oli todella suosittu peli myös naispuolisten pelaajien keskuudessa.
Niinpä firma päätti, että jos naiset kerran pitävät Pac-Manista, ehkä heidän pitäisi myös saada oma versionsa pelistä. Vaikka ratkaisun taustalla ovatkin todennäköisesti kyynisen kapitalistiset syyt – “jos naiset pitävät miespuolisesta Pac-Manista, niin miettikää, miten paljon enemmän rahaa saamme NAISPUOLISESTA Pac-Manista!” – lopputuloksena oli silti yksi pelihistorian ensimmäisistä kädenojennuksista feminismin suuntaan ja ratkaisu otettiin myös vastaan positiivisesti.
Toisaalta ajan henkeä kuvastaa myös se, miten pelin nimeä pyöriteltiin ja pohdittiin pitkään. Alkuperäisen Pac-Manin tavoin myös Ms. Pac-Manissa on kenttien välissä pieniä animoituja sketsejä, joissa tällä kertaa kuvataan Pac-Manin ja neiti Pac-Manin välistä romanssia. Eräässä sketsissä pariskunta saa pienen Pac-vauvan, mikä sai heti pelin amerikkalaisen julkaisijan niskavillat pystyyn. Ette kai te helvetti vieköön yritä esittää, että NAIMATON pariskunta olisi saanut vauvan?! Midway todellakin yritti vaatia sketsin seurauksena, että pelin nimi vaihdettaisiin muotoon Mrs. Pac-Man, koska vaihtoehto oli heistä liian karmaiseva 80-luvun alun amerikkalaisille. Ja surullisinta on, että he todennäköisesti olivat oikeassa.
Ms. Pac-Manin hämmentävä historia ei lopu tähän, sillä peli ei suinkaan saanut alkuaan Ms. Pac-Man -pelinä. Ehei. Koska 80-luvun alussa kolikkopelin käyttämien piirien fyysinen valmistaminen oli niin hankalaa ja kallista, vain muutamilla suurilla firmoilla oli siihen resursseja. Jos joku muu halusi tehdä omia kolikkopelejään, hänen täytyi hankkia jostain valmis kolikkopelin emolevy ja sitten tunkea sen muistipiireihin omaa koodiaan. Näin syntyi useita piraattikopioita, joissa saatettiin vaihtaa hieman grafiikoita tai pistää koko peli uusiksi. Ne olivat tietenkin villin laittomia ja työllistivät yhdysvaltalaisia tuomioistuimia tiheään, mutta ovat myös oma, kiehtova skenensä.
Myös Ms. Pac-Man sai alkunsa tällaisena piraattipelinä. General Computers -firma yritti tehdä oman Pac-Man-kopionsa, jonka nimi olisi ollut Crazy Otto. General Computers oli jo aiemmin saanut tuomion oikeuden edessä, joten he joutuivat luovuttamaan työnsä tulokset Pac-Manin amerikkalaiselle omistajalle, Midwaylle. Hieman yllättäen Midway oli työn laadusta niin vaikuttunut, että he paitsi päättivät ottaa pelin julkaisulistoilleen, myös palkkasivat General Computersin tyypit kehittämään Crazy Otton pohjalta peliä, josta tulisi lopulta Ms. Pac-Man.
Eikä ihme! Jos olet sattunut näkemään mainion Wayne’s World -komedian, muistat ehkä kohtauksen, missä Wayne ja Garth haastattelevat pelihallin omistajaa, joka ei ymmärrä mitään pelaamisesta. Hänen mukaansa Pac-Manin ja Ms. Pac-Manin ero on, että Ms. Pac-Manissa pelihahmolla on punainen rusetti, mikä ei ole lähelläkään totuutta. Vaikka pelit vaikuttavat pikaisella silmäyksellä hyvin samanlaisilta, Ms. Pac-Man on monilla tavoin kehittyneempi peli kuin kaksi vuotta vanhempi edeltäjänsä.
En toki yritä väittää, että pelien välissä olisi jonkinlainen suunnaton kuilu. Pikemminkin Ms. Pac-Man tuntuu peliltä, jota työstäessään kehitystiimi pystyi hyödyntämään alkuperäisen pelin julkaisun jälkeen pelaajilta saatua palautetta. Tämä on hieman yllättävää, koska kehitystiimit tosiaan vaihtuivat pelien välillä täysin, mikä jopa aiheutti hieman pahaa mieltä. Namcon päättäjät eivät olleet mitenkään innoissaan siitä, että jotkut amerikkalaiset kehittivät jatko-osaa heidän megahitilleen, mutta harmitusta pystyttiin siloittelemaan kutsumalla Namcon presidentti – ei siis ketään alkuperäisen pelin kehitystiimistä – antamaan palautetta Ms. Pac-Manin hahmoista.
Kenties juuri tämän palautteen seurauksena päähahmon tyyliä vaihdettiin. Kehitysversioissa neiti Pac-Manilla oli tiettävästi pitkät hiukset, kun taas julkaisuversiossa hän näyttää Pac-Manilta, mutta punaisella rusetilla varustettuna. Samaan syssyyn myös ikonisten kummitusvihollisten väritystä tuunattiin ja Clyde korvattiin oranssilla Sue-kummituksella.
Pelien väliset erot ovat toki syvempiä. Erilaisia kenttiä on enemmän kuin alkuperäisessä pelissä ja ne ovat myös monimutkaisempia. Kummitusten tekoälyä on tuunattu ja siihen on lisätty satunnaisuutta, mikä tekee pelistä heti haastavamman, koska pelaajat eivät pysty enää opettelemaan täydellisiä reittejä, jotka manipuloivat kummitusten tekoälyn käyttäytymään joka pelikerralla samalla tavalla. Peliä varten sävellettiin myös kokonaan uusi soundtrack, kaikki ääniefektit pistettiin uusiksi ja myös grafiikoita selkeytettiin. Kentät muodostavat seinämät eivät ole enää pelkkiä ääriviivoja, vaan ne on nyt täytetty, mikä tekee labyrintin hahmottamisesta selkeämpää.
Useiden pienten muutosten seurauksena Ms. Pac-Man on aika kiistatta parempi peli kuin edeltäjänsä, eikä ole hirveän yllättävää, että se aloitti uuden Pac-Man-kuumeen. Se singahti kolikkopelien tuottolistojen kärkeen ja piti paikkansa parin vuoden ajan, mikä oli nopean kehityksen vuosina todella kunnioitettava suoritus. Eikä pelin menestys toki rajoittunut siihen, vaan ajan hengen mukaisesti Ms. Pac-Manista tehtiin käännökset kaikille mahdollisille kotitietokoneille. Innostus oli niin suurta, Megadrive ja Super Nintendo saivat omat versionsa yli 10 vuotta myöhemmin! Jälleen ajan hengen mukaisesti monet näistä kotikäännöksistä olivat sitä kuuluisaa “vihaisen jumalan rangaistus syntiselle maailmalle”-tasoa, joten onnea vaikka kaikille Atari 2600:n omistajille, jotka käyttivät joululahjarahansa Ms. Pac-Manin kotiversioon.
Joten tässä sitä sitten ollaan. Kuten nykyäänkin, myös 80-luvun alkuvuosina firmat tekivät välillä hyviä asioita huonoista motivaatioista. Tässä tapauksessa “hyvä asia” oli representaation lisääminen, mikä on aina positiivinen juttu. Huono motivaatio oli tietenkin kylmä kapitalismi, mutta hei: ainakin lopputuloksena oli hyvä juttu, ja lisäksi vielä hyvä peli. Joten voiton puolelle jäätiin?
Lue myös: Rockstarin koulukiusaamispeli kuuluu pelaamisen häpeälistalle
Lue myös: Virallinen McDonald’s-peli suututti aikoinaan hampurilaisfirman, mutta teki muihin vaikutuksen
Miikka Lehtonen